Olimme Monsieurin kanssa juuri kohottamassa tuttavien jäähyväisillallisen alkumaljoja muutaman korttelin päässä kotoa, kun puhelin soi. Lapset olivat toista kertaa yksin kotona, joten enpä ihmetellyt kun näytössä näkyi soittajana Koti.
Keskimmäinen siellä hieman järkyttyneenä, sähkö on loppu, tuleeko joku auttamaan. Kylläpä taas ärsytti oma typeryys, etten ollut älynnyt tarkistaa sähkötilannetta. Kolmatta vuotta mennään ja edelleen takkuilee tämä prepaid-elämä, niin sähkön, kaasun, veden kuin puhelimenkin suhteen.
Monsieur palasi kotiin, sytytti kynttilät, kävi talonyhtiön toimistossa lataamassa kortin, sujautti kortin sähkömittariin, vaan mitään ei tapahtunut, pimeys jatkui vain. Sykäyksiä oli mittari entuudestaan pulloollaan eli vika olikin jossain muualla. Nyt ovat sähkömiehet selvitelleet ja korjanneet ongelmaa muutamaan kertaan ja saimme iltapäivästä naapurin puolelta vedetyt väliaikaiset sähköt. Oikein hienot ovatkin!
Uusien vetojen tietyt yksityiskohdat ehkä hieman ihmetyttävät, mutta toisaalta johdot tuovat etupihaan hieman persoonallisuutta ja kaipaamaani väriä kukkien jo kuihduttua.
Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan kuinka pitkä on täkäläinen väliaikaisuus. Useassa remonttiasiassa meillä kotona Porvoossa se oli monta vuotta...
Thursday, September 23, 2010
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Tuo sähkökaappi näyttää kyllä niin mielenkiintoiselta, että hilipatihippaa! Ja joulun aikoihin tosiaan voitte vaikka korostaa noita kivan värisiä johtoja kiertämällä niiden ympärille välkkyviä jouluvaloja!
ReplyDeleteEi aikaakaan kun noihin silmä tottuu!
ReplyDeleteNoissa riittäisi mun miehellä ihmeteltävää!
ReplyDeleteTuohan on melkein jo nykytaidetta, aionakin voi niin yrittää ajatella...
Hihii, kuulostaa niin tutulta tuo sähkön lainaaminen naapurilta. Minulle kävi vähän samoin Pekingissä, viritelmä tehtiin vain sähkökaappiin, kerrostalossa kun oltiin. Hinta huimat 30 juania. Naapuria ei luonnollisestikaan informoitu viritelmästä ;-)
ReplyDeleteKuukki,
ReplyDeleteitselleni kävi noin Slovakiassa. Kävi ilmi, että sähköt ja kaasu oli vedetty alakerran naapurin johdoista, kun koko ylimmän kerroksen asunnolle ei ollut myönnetty rakennuslupaa eikä siis myöskään ollut virallisia sähkö- ja kaasuliitäntöjä. Vuokranantaja maksoi naapurinmummolle vähän ekstraa minun kaasun- ja sähkönkulutukseni kattamiseksi.
Vilijonkan johdot on kyllä paljon nätimmän värisiä kuin omat hieman repsottavat johtoni olivat.
Aurinko ja kuu, täältä löytyy juuri tuohon tyyliin sopivia välkkyviä hirvityksiä, laitetaanpa idea korvan taakse. Tosin silloin täytyisi tulla kotiin silmät kiinni! Todellakin toivon johtoasioiden hoituneen ennen joulua, sillä tuota sähkökaappia ei nyt saa edes kiinni, vaan nämä uudet kytkökset ovat osittain säiden armoilla...
ReplyDeletePiilomaja, ai kauheaa, ei kai nyt sentään näihin.
Liivia, toivottavasti jossain tehdään hieman kauniimpaa nykytaidetta, tää on aika muovista ja tylsää.
Kuukki, Pekingissähän tämäkin! Ja tämä saatiin ihan kaupanpäälle, sisältyy vuokraan tämä talosta "huolehtiminen".
A, oi kiitos kehuista, nämä tosiaan ovat vielä ihan puhtaatkin - ei varmasti kauan näillä saasteilla.
ReplyDeleteUsko tai älä, mutta jenkkilässä näki monesti myös mielenkiintoisia sähköviritelmiä.
ReplyDeleteMitäs se naapuri tuumaa tuosta sähkölainasta?
Blogistani loytyy jotakin kivaa sinulle!
ReplyDeleteJOs amerikassa kaikki on suurempaa niin Kiinassa nähtävästi kaikki on värikkäämpää :)
ReplyDeleteOi, mitä koristeita!
ReplyDeleteOlen palannut nettiaikaan ystävä-rakas. France Telecomilta meni toista kuukautta aikaa asentaa internet uuteen kotiimme... Kiva taas päästä lukemaan kuulumisianne!! Palailen kaappi-asiaan sähköpostitse; kaappinne siis majailee tällä hetkellä autotallissamme.
Suuret halaukset sinne!