Friday, September 10, 2010

Ylhäällä tulee


Suomalaisviestimien päivän ykkösuutinen puhelinyrityksen johtajanvaihdoksesta sai ajatukseni liikkeelle. Nykyisessä valitsemassani päivätoiminnassa on puolensa. Saan melko vapaasti huseerata, antaa tiimiläisilleni kannustuksia tai vaikka kotiaresteja jos huvittaa.


Ei tarvitse miettiä lehdistöä, vaikka viikolla tulikin seurakunnan lehden haastattelupyyntö. Bonuksien puuttuessa ei minun tarvitse edes harkita ylitöitä. Miten niitä edes laskisi kun kuitenkin on paikalla vuorokauden ympäri.


Toki löytyy jotain kismittävääkin, kuten valaisimien koukeroisuus, mutta se lienee moneen muuhun työtilaan verrattuna vähäpätöinen pikkuseikka.


Ja olenhan sentään johtoryhmän toinen jäsen. Se toinen on talousvastaava ja mukava heppu muutenkin. Kolmea tiimiläistämme vähän vielä joutuu kouluttamaan, mutta tilanne paranee päivä päivältä. Parasta tässä on tieto työn pitkäjänteisyydestä, että potkuja en voi saada, vaikka mitä veikeää keksisin tai vaikka kuinka olisin tylsä vaan. Viimeisin suurempi keikaus minkä järjestin oli vuokraemännän pompöösin ruokaryhmän siirtäminen autotalliin pois silmistä ja suit sait pihalta (omat) aidosta muovista punotut ja ihanan selkeät puutarhakalusteet tilalle. Kas, kyllä minä pomona tiesin, että selkeys auttaa kokouspöydänkin ääressä. Tukevissa tuoleissa on hyvä puhua vakavammistakin asioista, kuten minkä nuorisotanssihömppäfilmin tyttöjen kesken illalla katsoisimme.

Meillä ei tuule, paitsi talvisin Kobin autiomaasta. Ja aamulla saamme johtoryhmän toisen puolikkaan yli viikon reissulta joukkoomme. Mukavaa.

6 comments:

  1. Kesti aikansa, ennen kuin tajusin, mitä tuossa ylimmäisessä kuvassa oikeasti on. Hahmotushäiriö siis minulla, selvästi! :D

    Mukavia porinoita Sinulla taas tässäkin postauksessa; kyllä on mielenkiintoista lukea värikästä kuvaustasi elämästänne kiinalaisessa ympäristössä! - Tähtiajatuksia jatkossakin!

    ReplyDelete
  2. Ruiskaunokki, kuva taisi olla yllättävästi ns. yleiskuva, minun kuvat kun pruukkaavat olemaan enemmän yksityiskohtiin paneutuvia. Kiitos vain kommentistasi!

    ReplyDelete
  3. Hauska juttu, ainakin positiivinen näkökulma. Mukavaa viikonloppua koko teamille!

    ReplyDelete
  4. Se olikin yllättävä uutinen mikä tuli.

    Pompöösin ryhmän siirtäminen oli varmasti ihan aiheellinen. Ja valaisimet.. minäkin muistan niitä vuokratalossamme harmitelleeni. Yhden pyysin miehen irrottamaan katostakin, en vain voinut sietää sitä.

    ReplyDelete
  5. Johtaminen on ilmiselvästi hanskassa...

    ReplyDelete
  6. Its like you learn my mind! You appear to understand
    so much about this, such as you wrote the guide
    in it or something. I believe that you simply could do
    with some p.c. to pressure the message house a bit, however other than that,
    that is magnificent blog. An excellent read. I will definitely be back.
    Also see my webpage - secure online casino

    ReplyDelete