Saturday, September 25, 2010

Elämys

Kovan yrittämisenkin jälkeen innostun harvoin Pekingissä esiteltävästä kuvataiteesta. Minun makuuni kiinalaiset taiteilijat keskittyvät liikaa politiikkaan, elinten esittelyyn, unohtavat taidon merkityksen asian kertomisessa ja teokset ovat useinmiten yksinkertaisesti rumia. Onneksi viimeisen vuoden aikana olen löytänyt ja tykästynyt ulkomaalaisen pariskunnan omistaman UCCA- taidemuseon näyttelyihin. Esillä on sekä paikallista että ulkomaalaista tuotantoa. Viimeisin näyttely oli niin kiehtova, että keskimmäinen oli kerrassaan pakko viedä sinne toistekin! Hän kuljetti mainoskuvaa teoksesta mukanaan päiviä ja esitteli sen tapaamilleen aikuisille. Täten jatkan hänen aloittamaansa valistustyötä.

Saanen esitellä Erwin Wurmin Kapea talo.








Näin vaihteeksi vatsataudin kourissa palaan mielessäni Kapeaan taloon, muistan lapsieni reimun, taiteen voiman ja tunnen itseni heti paljon terveemmäksi!

3 comments:

  1. Tämä on riemastuttava! Kuin tilattu tähän aamuuni.

    En voi sille mitään, mutta mielestäni "eritteiden ja elimien aika" taiteessa on ohi.

    Kun menen näyttelyyn kaipaan nähdä jotain kaunista ja oivaltavaa.

    ReplyDelete
  2. Mahtava!! Toimii hyvin myös kuvien kautta. Paikanpäältä tarkasteltuna varmaan huikea.

    ReplyDelete
  3. tama oli hyva muistutus siita etta kuinka monipuolista taalla on sama areena.

    ReplyDelete