Parc Vilijonkka

Kyllä on riittänyt lähipäivinä trafiikkia. Laatottajia, mullankantajia, sivukiveyksen tekijöitä, puiden istuttajia, mittaajia, puutarhasuunnittelijoita, ruohon rullaajia, bambujen kastelijoita...


Vihdoinkin valmis, tämä puutarhamme. Puulajeja olen bongannut kaksi, syreeni ja magnolia. Kolme on edelleen tunnistamatta, vuokraemännän mukaan kuitenkin jotain kukkivia lajikkeita.


Kalusteet luvattiin loppuviikosta. Sitten tarjoilen lomalaisilleni aamiaisen terasilla!


Eilen nuo villit lomalaiset nauttivat aidoista muta- ja vesiletkuleikeistä täysin rinnoin.


Vaikka piha on vain hieman postimerkkiä suurempi mahtuu sinne loistavasti pikkutyttöt kavereineen vesisotaa. Välillä on suotava hieman riehakkuuttakin!

-----------

"They" finished Parc Vilijonkka yesterday. Five different blooming trees, some lawn and enough space for water war for girls Oh, how they enjoyed playing in mud last night. It has also been interesting to follow this yards building. In some days we have had 10 workers there, all in uniforms with "interior design" text printed in their jackets! Hm.

Tilitys / Just some honest feelings

Eilen tapasimme vastapäiset naapurit ensimmäisen kerran. Amerikankiinalainen arkkitehtiperhe toivottivat tyttäreni leikkimään heille koska vain, heidän ayi on oikein lastentarhaopettaja! Naapureiden hyväntuulinen rupattelu ja leveä hymy pelastivat illan.

Iltapäivällä ulko-oveen koputettiin varoen. Vielä tuntematon naapurimme teinipoikansa kanssa iloisesti esittäytyvät ja ojentavat suklaisia lämpimäisiä sekä käyntikorttinsa. Toivottavat uudet tervetulleiksi ja tarjoutuvat auttamaan koska vain jos apua kaivataan, amerikkalaishongkongilaisella sydämellisyydellä.

Tyttäret totesivat ykskantaan, ettei tällaista olisi koskaan Pariisissa tapahtunut. Niin...


Paljon on Pariisilla ja Pekingillä yhteistä: upeita puutarhoja, hienoa vanhaa arkkitehtuuria, hurjat liikenneruuhkat, kansainvälisesti tunnetut ruokakulttuurit, asukasluvut huitelevat reilusti yli 10 miljoonan, byrokratiaa ei voi välttää mitä tahansa asiaa hoidettaessa (lippuu, lappuu, leimaa), ihmisten varallisuuseroja on vaikeata käsittää, runsaasti asukkaita, joiden äidinkieli poikeaa maan virallisesta kielestä. Listaa voisi jatkaa koko postauksen verran.

Mutta se mikä oikeasti on pohdituttanut minua, on se suuri, valtava, mielettömän huikea ero: ihmiset ja heidän tapansa kohdata toinen ihminen. Etenkin toinen, joka on ulkomaalainen, joka ei aivan aina tiedä kuinka kuuluisi toimia, saattaa puhua kömpelösti, toteuttaa asioita nurinkurisesti.


Tiedättekö, muutettuamme Pekingiin minusta tuntuu kuin olisin saanut ihmisarvoni takaisin. Vaikka poliisit tulivat ovelle tarkistamaan oleskelulupamme, vaikken ymmärrä oikein mitään, vaikka minua yritetään toisinaan rahastaa, vaikkei palvelu toteudu luvatulla hetkellä.

Mutta minua kohdellaan kuin täysjärkistä ihmistä, minua ei ajeta liikkeestä ulos koska päälläni on sadetakki, minun vähäistä kielitaitoani kehutaan julkisen moittimisen sijaan, minun persoonaani ja arvoani ei arvioida kielitaitoni perusteella. Mitenkö voin tämän kaiken tietää? Katseista, kohdatuista ilmeistä ja eleistä, puhetavasta tai puhumattomuudesta.

Paljon on Pariisissa aivan ainutlaatuista, jota on jo ikävä. Runsaudensarvea muistuttavat ruokatorit, kaikkialla korostuva estetiikka, upeat museot ja linnat, oma yhteisömme ruotsalaisella kirkolla ja koululla, loputtomat ikkunaostosmahdollisuudet.


Nyt kuitenkin tuntuu vapautuneelta, kuin olisin päässyt livahtamaan pois piikkimatolta, joka ensialkuun valheellisesti vaikutti samettiselta patjalta. Patja oli tiivis, se ei päästänyt läpi. Vieterit toki auttoivat hypähtäessäni Suomesta uuteen kotikaupunkiin, mutta sisälle en koskaan saanut kutsua. Entuudestaan minulla oli yksi ranskalainen ystävätär, yhtään uutta en vuosien aikana kyennyt saamaan. Lähes neljän vuoden jälkeen on edelleen mysteeri, miksi kohtaamani pariisilaiset olivat niin epäluuloisia, kylmiä, eristäytyviä. Omaa epävarmuuttaanko? Jokin hyvin suuri asia jäi minulta ymmärtämättä, kuin kookospähkinää olisin yrittänyt lusikalla avata - aina kierähti pois alta. Toisaalta viimeiseen vuoteen en enää edes yrittänyt, luovuin, pahastuin ja hyvillä mielin lähdin pois.

En kanna kaunaa, mitäänhän ei tapahtunut! Olen ehkä eniten surullinen ajatellessa mennyttä. Lisäksi olen ylpeä, että selvisin arjen pyörittämisestä siellä, lapseni viihtyivät hyvin, lukematon määrä ihania muistoja perheen yhteisistä tekemisistä. Ja mikä arvokkainta, sain mahdollisuuden tutustua ja ystävystyä monien ihanien skandinaavien kanssa. Tervehdys siis kaikille Piiperoille ja mammoille, sekä Veroniquelle!

Myöhempi lisäys:
Kertokaa tietämättömälle jos jotain aavistatte! Jättäkää kommentti, ajatuksen poikanen, mikä vain. Silloin ehkä asiat alkavat valjeta!

-------------

I'm relieved, I feel as human being again. When I meet people I am not afraid how I'll be treated. I understand even less Chinese than French, but still things feels to happen more smoothly. The big mystery is why it has to be so? Within almost four years in Paris I could not open the secret of french/parisian behavior. I don't miss it. To be honest, I miss the food markets, esthetics and our own scandinavian society at 17. part of Paris. Hälsningar kära vänner, jag lever igen!

Parantolan puistoretki / Some refreshing moments

Alkoivat jo seinät kaatua päälle. Sen siitä saa kun antautuu taudille. Vointi ei vielä ehkä olisi sallinut, mutta mieli vaati. Liikenteeseen, ulos, mahdollisimman kauas kotoa.


Uusi ystävätär lähti mukaan ja suuntasimme Ritan, auringon puistoon. Mikäs siinä lompsotellessa, kitkentää ihmetellessä, maisemia nautiskellessa, uuteen ihmiseen tutustuessa.


Puisto minun mieleeni, järjestys se olla pitää!


Kurkistus hauskanpitoon. Yhteistä ajantappamista, jo käheää huudahtelua, puistonpenkiltä toiselle.


Kioskin yogurttitarjotaan en uskaltanut kajota, siinä meni raja. Mutta tyhjänä nuo purkit kyllä kelpaisivat!

Ehkä myöhemmin illalla saan maksaa köhivän hinnan ulkoilusta, mutta mieli parani ja sehän on tärkeintä. Etenkin kun edessä on viisi vuorokautta kolmen lomalaisen yksinhuotajana. Luvassa myös kuun viimeisiksi päiviksi +33 celsiusta...

--------

I just needed to go out today, though I maybe should still had stayed in bed. But the park is absolutely best place to heal and get reload of energy. I needed that especially since next days I'll be alone with kids. But I did not try to be a local today and skipped tasting of warm yoghurt. Some day, maybe.

Ahkerat sairastajat / Family hospital's no 1 guests...

Tämän viikkoinen eksotiikka rajautunee lääkelaatikoihin. Suomennos: kortisonitippoja, iloisten lasten yskänlääkettä, antibioottisalvaa, penisilliiniä, antibioottitippoja. Käytiin siis jälleen lääkärissä!


Pääpotilas jaksaa jo leikkiä, mutta sängynpohja kutsuu kovasti hoitajatarta. Köh köh.

Niinhän se oli, nyt muistan! Muutettuamme Ranskaan sairastin kahdeksan erilaista flunssaa ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana. Sitten oli paikalliset virukset suoritettu ja elämä alkoi. Näinkö taas?

--------

I don't expect to learn anything new this week. Ear and eye infections make us to stay at home. Boring!

Ilmaisua etsimässä / The art trip

Äkkiseltään kaupunkin vaikuttaa suurelta työmaalta. Vanhoja taloja ehostetaan, joitain puretaan, tilalle rakennetaan uutta. Retkeni taiteilija-alueelle tuntui virheeltä, sillä ensimmäisen tunnin väistelin vain traktoreita, kuokkia ja lapioita. Välistä joku tietyömies huikkasi iloisen tervehdyksen, muttei sekään oikein ilahduttanut sillä kaikki ateljeet ja galeria olivat kiinni.


Kunnes kello läheni yhtätoista! Alkoi löytyä valoa ja raikkautta hiekkapölyn keskeltä. Ultramoderneja gallerioita, nuoria raikkaita taiteilijoita, perinteisiä miniatyyrimaalauksia väkertäviä hindutaiteilijoita, kalligrafeja ja monia houkuttelevia kahviloita.


Kylläpä maistui Pavonilla hurautettu Illy herkulta. Sain huuhdottua pölyn kurkusta alas ja samalla rakatuin Chen Wenbon maalauksiin. Inspiraatio alkoi heräillä ja jalat saivat lisää voimaa hypellä hiekkakasojen yli seuraaviin gallerioihin.


Jotkut ovat hyppineet niin, että vallan kengätkin ovat jääneet matkasta. Kovin oli kontrastinen taidepläjäys, sillä aivan gallerioiden ovien vieressä tönötti muovinriekaleista kyhättyjä majoja, joissa katutyömiehet ja hanslankarit asuivat. Oviaukoista pilkistivät kaasuhella, hammasmuki ja kuivumaan ripustetut vaatteet. Heillä ei taiteen tuottamiseen mahdollisuuksia olisi.

Eteeni osui siis paljon sulatettavaa. Pureksin yhä.

--------

I found the art district from middle of chaos where they builded new houses and repaired the streets. The Illy's latte tasted wonderful, Chen Wenbons paintings were really enjoyable, air conditioned galleries had young artist's fresh exhibitions. But contrasts to workers plastic tents beside was almost too huge. I still don't know what to think.

Ryhtiliike käynnistyy / Healthcare

Olemme kunnioittavalla ahkeruudella viimeisten kolmen viikon aikana ravanneet Pekingin perhesairaalassa. Hieman laskuissa jo seonneena luulen meidän käyneen siellä ainakin kahdeksan kertaa. Tutuiksi ovat tulleet silmäklinikka, yleislääketieteenosasto, lastenosasto, laboratoriopalvelut sekä ultraäänitutkimushuone. Hoitajat jo nauravat huomatessaan meidän Kiljusen herrasväen tulevan. On pissattu lattialle, kaadettu vesilaseja odotushuoneessa , leikitty kohtuullisen äänekkäästi palikoilla sydänfilmiä. Erityisesti Cilla on testannut äänihuuliaan rokotettaessa. Yhteensä meihin on pistetty 23:lla neulalla.


Suurin osa visiiteistä on liittynyt Alvaan. On hoidettu ja seurattu värikalvontulehdusta ja tutkittu neidin hoikkuutta, epätasaisesti hyppelevää sydäntä ja väsymystä. Ja löydetty syykin: lievä anemia. Niin, se aivan tavallinen puutostila, josta kaikkia varotetaan ja lapsia pelotellaan. Minä en vain ole jaksanut kovin ahkerasti lasteni syömisiin puuttua. Jos ei maita niin olkoon syömättä. Aija baija tätä mammaa!

Nyt ollaan haastateltu neitokaista, että mitkä hedelmät ja vihannekset oikein maistuisivat, sillä lihan kanssa ei ongelmia ole. Pitkällisen harkinnan tuloksena listalle pääsivät kirsikkatomaatti, punainen paprika, vihreä omena viipaloituna muttei kuorittuna, "se koulun maustamaton yogurtti" (kuuluuko vihanneksiin vai hedelmiin, en tiedä), mansikka ja kirsikka. Myös siskot luettelivat, isoin ihan normaaleja, mutta kuopuksellakin on vielä hieman opeteltavaa: kurkkua, spagettia, hmmmmm, kurkkua ja spagettia.

Onneksi tilanne tuli täällä ilmi, jossa hedelmät ovat tuoreita, maukkaita ja lähes ilmaisia. Terveellisempi elämä alkakoot! Tulossa myös kahdeksan pistosta lisää.

-------

So far we have visited the local Family Hospital at least eight times. Mainly for vaccinations (22 done), but also for getting Alva's eye better again and to find out her basic condition. Well, yesterday we learned that she has anemia, which is not that surprising! Now we have interviewed her. List of her favorite fruits and vegetables: tomatoes, green sliced apple, yogurt (?!), strawberry and cherry. Cillas list was even better: cucumber, spaghetti... cucumber and spaghetti.

Want to know our near future program? Eight vaccinations left.

Palapeli täydentyy / It just feels so right

Lasteni suureksi harmiksi en pidä leipomisesta, mikä tarkoittaa heidän leipomisensa rajoittuvan vierailuihin mummin, isoäidin sekä kummitädin luokse. Mutta nyt on tullut asiaan muutos! Uskokaa pois, tämä kuva on eiliseltä, omasta keittiöstämme.


Juuri tätä toivoin; ayi paikkaisi kotipuuhiemme puuttuvia palasia. Lapset suorastaan hyökkäsivät leipomaan hänen "avukseen" dumblingeja, soijaöljyssä paistettavia taikinapäällysteisiä lihapullia. Alva, suuri herkkusuu, keksi luonnollisesti mansikkahillotäytteisen jälkiruokaversion. Suloisesti he leipoivat yhdessä kunnes taikina loppui, lapset oppivat muutaman sanasen mandariinia ja minä tunsin suurta onnistumisen riemua, näin tämän homman pitääkin toimia!


Illallinen maistui tavallistakin herkullisemmalta kun tiesi kuinka mukavaa sen tekijöillä oli ollut.

-------

I'm so happy about our ayi, within a week she has become very important in our home. Not only as a cleaner or a cook, but how she meets the children. Think, she baked with Alva and Cilla in Chinese- I don't bake even alone and in Finnish! The children were so happy, which made dinner taste even more delicious!

Käytännössä / In practise

Rahaa tulee ajateltua paljon, oikein oksettavan paljon. Joutuu vertailemaan hintoja ja yrittää selvittää oikeata hintatasoa, jottei ikuisesti tarvitse tyytyä ulkkarihintoihin. Ja ettei tule möhlittyä tinkimisessä tarjoamalla loukkaavan alhaista hintaa, tosin siitä ei toistaiseksi ole ollut pelkoa!

Mutta raha on myös toisella tavalla läsnä. Hyvin harvoissa paikoissa voi maksaa kortilla, joten seteleitä on oltava mukana aina. Ja mieluiten pieninä 20 ja 10 yuanin lappuina. Automatit suoltavat satasia, mutta taksikuskit eivät niitä halua. Arvatkaapa mihin tämä kasa satasia (100 y = 10 euroa) oli matkalla? Huvitti suunnattomattomasti tunkiessa nippua laukkuun ja kantaessani sen koulun kansliaan maksaakseni Cillan kevään päivähoidon. Ymmärsin jotain käytännön systeemeistä nähdessäni kansliassa setelilaskurin! On kanslistin hommissakin eroa maanosien välillä.


Mitä sitten kymmenellä rahalla saa? Esimerkiksi kolme tällaista herkkupakettia. Jotain pinnalta ruskeaa, hmm, kenties suklaata tai...


mätä kananmuna! Ajattelin olla rohkea, haukkasin pienen palasen. Maistui kananmunalta, suolaiselta, kuivahtaneelta, vanhalta ja todella kovaksi keitetyltä kananmunalta. Kotihengettäremme pikkupoika nauttii näitä kuulemman välipalana. Ei kelpaa meidän nirsoneideille, vaan en minäkään munaa sen enempää haukkassut. Jatketaan hedelmälinjalla.

--------

Cash, a lot's of cash. I'm getting used but as well tired of it. You need it every where, always in little bills since cards are rarely accepted. Well, it's fun also. I felt really rich when I was carrying these for paying Cillas school. But how practical this is, it sure takes time to be used to system.

It might take some time to learn enjoy these old eggs. Supposed to eat as snack. Tasted salted, dry, really old egg. Next step is to learn make them my self!

Ja kiinalaiset löysivät minut! / And the chinese found me!

Bloggaus uudessa maassa sujui alkuun kuin leikiten, kunhan piuhat saatiin ensin vedettyä (peräti kolmen asentajan voimin). Ha haa, muita kiinansuomalaisia vaivanneet ongelmat blogspottiin pääsyn kanssa eivät koskeneet minua. "Vähänks mä oon hyvä..."

Mitä tulee minun elämässäni oppiman? NÖYRYYTTÄ.

Tänään on ensimmäinen kerta viiteen päivään kun pääsen suuren kiinalaisen palomuurin läpi. Mitkään kiertotiet eivät auttaneet, ei huoneeseen kutsutun diplomi-insinöörin aivotkaan, ei blogiystävän vinkit. Ei paikallisten sensuuriviranomaisten edessä kannata ruveta ähisemään. Kyllä ne ajallaan palauttavan pääsyn Vilijonkallekin Vilijonkan omaan blogiin ja jopa muihinkin blogspot-blogeihin. Ainakin hetkeksi. Kiitän tässä välissä nöyrästi, sillä vieroitusoireet olivat jo tuskaistuttavia.


Ihmisiä riittää, niin nettisivustoja tarkastamaan kuin pallomeren palloja pesemään. En varsinaisesti tunne ihmispaljoutta, kenties Pariisin vuodet totuttivat minut jo tiettyyn tungokseen?


Työtä riittää, tyntekijöitä riittää. Kadunvarsilla, ravintoloissa, pihoilla, kaupoissa, rakennustyömailla. Puuhaavia ihmisiä, torkkuvaa väkeä, paljon lihasvoimaa, omaa yksinkertaista osuuttaan hoitavia ihmisiä. Miehiä ja naisia, nuoria aikuisia ja ylättävän vanhojakin papparaisia.

Mutta aina yhdessä, ei koskaan yksin. Kaksin, kolmin, mieluiten ryhmänä. Tarjoilijoiden lounastauko sujuu asiakkaiden lomassa, työtovereiden tutussa seurassa.


Tauko aloitetaan minuutilleen päiväuniaikaan. Yhdessä mennään etsimään sopiva nurmikko pyörillä kulkevan lounaskioskin kupeesta. Laatoitustöihin palataan kunhan jaksetaan.

Luulen sensuuritoimistossa ihmisten palaavan hieman rivakampaa tahtia koneidensa äärelle.

Muuten mieliala on edelleen korkealla!

----------

For some time I could not get through the great chinese firewall. Maybe Vilijonkka has been too critical or weird for local authorities. But here I am again in Blogistany, for a long time I wish.

There is something I daily wonder and admire - people. Lots of people working all over, both men and women, young and surprisingly old. Guards, gardeners, cleaners, but always together, newer alone. Maybe therefor I feel a little different and lonely when I explore the villages alone.

But still, it is lots of fun here and I am glad we come.

Löysin Kiinan! / I found the real China

Ensimmäisellä viikolla löysimme Ikean, Carrefourin (ranskalainen Prisma), Jenny Loun (ulkkari K-kauppa). Kauppoja joita on hyvä olla olemassa ja saavutettavissa, mutta jotka ovat myös Porvoossa, Pietarissa, Pitsburgissa. Rupesi jo vähän ihmetyttämään ja huolestuttamaan minne todellinen Kiina on hävinnyt. Onko maailma vallannut Pekingin jo kokonaan?

Kaksi päivää sitten aloitti kotihengettäremme, ayi. Ensitöiksen siivosi keittiömme kiiltäväksi ja seuraavaksi lähdimme pyöräillen siivousväline- ja ruokaostoksille hänen kyläänsä. Aito vanha hotungasuinalue paljastui vain muutaman sadan metrin päästä portistamme. Vaan niin oli maastoutunut muuriensa taakse, etten sitä ollut huomannutkaan!

Kuhinaa, vilinää, pulinaa, turvallista kylämeininkiä, kaikki tuntuivat tuntevan ayimme. Ja mitkä hinnat, vaikeata oli salata ihmetys. Pariisissa ja Barcelonassa ainakin olen törmännyt euron kauppoihin, joissa kaikki tuotteet maksavat yhden rahan. Kylässä vastaava oli kahden yuanin (=20 sentin) putiikki. Ja näin hankittiin talouteen pyyheliinat, vadit, syömäpuikkopaketit, korit.


Harjakauppiaan röykkiöstä valitsin nämä ihastuttavat pihaharjat. Kasvilajeista ei valitettavasti ole hajuakaan.


Ja vihdoin alkoi avautua myös aito kiinalainen muovimaailmakin. Perinteinen käsitytaito yhdistettynä "uuteen" ja "inspiroivaan" materiaaliin. Mutten voinut vastustaa ja jostainhan on kotona näyttävä missä päin maailmaa ollaan!

Our ayi (maid) is not only a maid but also very important guide. She has helped me to find local marketplace, shops, the hole chinese village. Small old style houses, tiny running dogs, short friendly people. Wonderful fresh vegetables and fruits, warm bread and cleaning stuff, all very cheap. Beautiful brushes and kitsch, of course! I have found the China what I came to learn about.

Unelma? Ainakin koti./ A house of dreams? At least the home.

Turistikierros Vilijonkkalassa, tervetuloa virtuaalivisiitille! Uteliaita kuitenkin olette. Luvassa muutama pökerryttävä huonekalu, runsaasti tilaa sekä iloisia yllätyksiä.

Welcome to tourist trip in Maison Vilijonkkala. I'll promise, you don't recognize it as my home, yet.


Meillä päästään heti ulko-ovella suoraan asiaan siis olkkariin. Jopa hieman pompööseiksi mieltämissäni kalusteissa on toki mukavaa lueskella, mutta on se vaan tiukka paikka kuopuksen oppia, ettei tällä sohvalla saa syödä (kuten omallamme sai).


Pitkästä näkymästä nautin ja tilaan on ollut ihmeen helppoa tottua. Aluksi pelkäsin kolkkoudentunnetta, mutta sellaisesta ei ole ollut tietoakaan palmujen hankkimisen jälkeen.

One of the first things I bought home were these palms to avoid strange feeling of the space. Now it feels just nice.


Siellä täällä on minulle vallan uusia seikkoja, kuten vaatehuone, pesutupa sekä tämä kampauslipasto. Mitä lie noihin kaikkiin latikoihin laittaisin. Ne kaikki timantit ja meikitkö? Se vaatinee ensin hankintareissun!

In masterbedroom we have this, what is it called???


Lattiataide on uusi suosikkini.

To avoid new holes in newlypainted rooms.


Pariskunnan tanssisalikylppäri. Tämä on kyllä luksusta mielestäni.

In masterbedroom thought we to organize this finnish thing called midsummerdance.


Kaikkein parasta on kuitenkin "perhehuone". Siellä saa maalata, askarrella, ommella (kunhan kone saapuu), sotata, pelata, eikä kaikkea heti tarvitse korjata aterioinnin tieltä pois.

Kiitos kaikille kierroksella mukanaolijoille seurasta ja hyvää matkaa Blogistaniassa.

This is the very favourite thing in this house: a room donated to cretivity!

Uudet perheenjäsenet / The new familymembers

Saanen esitellä, tässä Ellen Ottilia. Hame liehuu, nuori kauneus lumoaa.


Ja tässä vikkelääkin vauhdikkaampi tai vain kameran edessä ujo Henry. Jo hieman lihaksikkaampi, luulee omistavansa koko altaan.

Oli oranssi Lisakin, mutta hän kuoli itsensä hengiltä oltuaan meillä ainoastaan vuorokauden. Mikä lie hienohelmalle tuli, ei kelvannut isonenien koti.

Ja lisää eläinasiaa.
Taannoin Piilomajassa oli tällainen:

Kirjaa nimesi kommentointiin niin kerron sinusta

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.

Ja nauruthan siitä sain, kiitos Violet. Tässä hänen näkemys minusta, suluissa omia kommenttejani.

- Bo Kaspers Orkester, elokuvista en pysty ajattelemaan muuta kuin Bollywood-leffoja, koska olet niistä kirjoittanut;-)
(Bo Kaspers on yksi meidän lemppareista, loistavaa siivousmusaa. Ja muista kuin Bollywood ja Disney elokuvista ei mulla ole hajuakaan!)
- Yhteistä ainakin käsillätekemisen halu!
(Niin juuri.)
- Olen monasti kadehtinut katulöytöjäsi ja kaunista asuntoanne
(Nyt ei tarvitse enää kadehtia, sillä täältä ei taatusti löydä mitään ja uudessa asunnossa ei muuta yhteistä vanhan kanssa olekaan kuin puinen ulko-ovi.)
- Löysin blogisi melkein heti kun olit sen aloittanut. Muistan että ajattelin että haluan alkaa sitä seurata...oli joku pieni haikeus vanhaan kotikaupunkiin ja asuin vielä Hollannissa missä en viihtynyt
- Husky
(Hui, pelkään koiria, mutta kyllä minusta oiva annos huskyä löytyy: kohellan eteenpäin kohti päämäärää sen kummemmin ajattelematta vaikka joskus voisi hetken pysähtyäkin. Ja ruokaa en edelleenkään ole oppinut syömään hitaasti.)
- Kysyn että oletko ensisijaisesti suomen- vai ruotsinkielinen? En ole siitä ihan varma.
(Suomenkielinen olen, vailla kielipäätä. Jokainen sana ja kielioppiasia on erikseen päähän paukutettava, moneen kertaan kerrattava, luettava ja kirjoitettava. Vain kuultuna en opi mitään, en sanan sanaa, kiitos lukihäiriön. Mutta mutta, ruotsinkieli arjessani näyttää olevan kohtaloni, niin perheen, ystävien kuin työpaikkojen muodossa. Ja muitakin kieliä osaan, enemmän tai vähemmän. Kaikkia kuitenkin puhun reteästi, en virheistä välitä, nopeasti ja kovaa hölötän, usein en edes muista ajatella mitä möläytän...)

Veikeä leikki ja hömppää tarvitaan aina!

Käytännön taidetta / Practical art

Vuokraemäntämme luottotimpurit yhdessä sähköalan asiaintuintijoiden kanssa ovat luoneet veikeän sisustuselementin olohuoneen näkyvimpään kulmaan. Tämä teos vastaanottaa sisääntulijat heti etuviistossa oikealla.

Ihan ok, mutta sommittelussa olisi minusta parannettavaa. Rivi tuntuu liian painavalta oikealla, haluaisin siirtää tuon suuren beessin sähkökaapinoven kulman taakse vasemmalle. Yksi sellainen siirto, kiitos. Vaan eipä taida onnistua.

Muuten Kiinassa voi oppia hemmotteluun liiankin helposti. Kauppakassit pakataan valmiiksi, ruokaa voi tilata kotiin pilkkahintaan, sisäpalmut toimitetaan valmiiksi valitsemiini rukkuihin istutettuina ja kannetaan lopullisiin paikkoihin. Päivänä eräänä lakaisin ulkoportaitamme, naapurin rouva sattuu paikalle hieman tutustumme. Paikalle osunut viheraluetyöntekijä nappaa harjan kädestäni ja lakaisee loput. Ja meikä rupattelee naapurin kanssa, eipä hassumpaa.

Nyt ajattelin nauttia palvelusta, niin kauan kuin huvia kestää. Moisesta ei Pariisissa uskaltanut ja Suomessa ei osannut haaveillakaan!

This lovely row wishes welcome in our livingroom. Envy?

Nihau, täällä ollaan! / Nihau, here we are!

Viikkoon ei ole ollut maailmassa sotia, nälänhätää, onnettomuuksia, kieroilua, syrjimistä, luonnonkatastrofeja saati tekstiviestiskandaaleja. Niitähän ne uutiset pursuavat. Mutta puoli tuntia sitten saimme nettiyhteyden kotiimme ja maailmanmeno on näemmän yhtä kahelia kuin aiemminkin. Linjoilla siis ollaan jälleen ja meininki on täällä MAHTAVA. Tässä pientä raportinpoikasta.





Matka kohti Kiinaa meni öisissä tunnelmissa. Perhe nukkui, kukin tyylillään. Minä en liiemmin saanut nukuttua. Jännitti niin vietävästi, ahdisti rinnasta, puristi kurkusta, oksennus velloi lähtökuopissa, kädet vapisivat, oli pakottava tarve päästä hyppimään. No, en nyt sitten ruvennut hyppelemään lentokoneen käytävällä vaan hillitsin itseni. Ja muut vain ottivat rennosti, ihme porukkaa tuo perhe!


Yö vaihtui päiväksi, saavuimme määränpäähän, kaikki matkatavaratkin saapuivat perille. Ne kaikki 125 luvallista ja 17 ylimääräistä maksullista kiloa. Ei ihan halpaa huvia roudata toiselle puolelle maailmaa jotain rönttöisiä vaatteita ja kenkiä tai akvarellipaperia. Kuinkahan järkevää, voisi näin jälkeenpäin miettiä. Seuraavalla kerralla viisaampina liikenteessä, ehkä!


Paras tervetuliaistoivotus odotti uuden kotimme ulko-ovella: kukkiva syreeni! Suloisesti tuoksuvia, liiloja kukkia. Oli kuin kotiin olisi saapunut! Ensimmäinen päivä oli muutenkin kuin Pohjolassa konsanaan, sillä kävimme Ikeassa vuodevaateostoksilla ja nautimme siellä iltapalaksi hodareita. Että sellaiseen eksotiikkaan olemme humpsahtaneet.

Mieli on toistaiseksi korkealla ja meidät on toivotettu tervetulleiksi monelta taholta, olemmepa saaneet uusia perheenjäseniä...

Finally got the internet and here comes the first post from China! So far feelings are great and we have felt welcome. The flight from Paris... it was long, I was very nervous and everybody else were sleeping. The greatest surprice was the violet "syreeni", my favorite bush, beside our home door. Great start for a new life.