Kesäkuussa saimme kutsun, kuten toistakymmentä muutakin perhettä, ottamaan uusi vuosi vastaan yhdessä. Me kutsutut asuimme vuosikymmen sitten useamman vuoden lähes naapureina, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä toisistamme Pariisissa, sillä lapsemme olivat koulutovereita Svenska Skolan i Parisissa. Autoimme, välitimme ja osallistuimme toistemme elämään, olimme läsnä, lainehdimme samassa veneessä. Seikkailimme, juhlimme ja ihmettelimme yhdessä. Aina välillä jollakulla oli vaikeaa, mutta meillä oli toisemme ja osasimme nauttia hetkestä.
Kaikki kutsutut pitkin Ranskaa, Tanskaa, Ruotsia ja Suomea pakkasivat lapsensa mukaan, saapuivat aivan tavalliseen kööpenhaminalaiskotiin, toivat ruokaa ja juomaa ja ottivat uuden vuoden yhdessä varsin riemullisesti vastaan. Olimme pitkän tauon jälkeen jälleen yhdessä.
Tiedättekö, siinä oli jotain sanoin kuvailemattoman hienoa. Myönnettäkööt, että eron hetkellä aamu neljältä kun lähdimme ajamaan kohti majapaikkaamme monta liikutuksen kyyneltä valui pitkin poskiani. Oli vain niin kerrassaan ihanaa tavata heitä kaikkia jälleen. Uskon vakaasti, että tapaamme taas.
Ja se Skåne eli ystäväperheen kotiseutu jossa majailimme lähes viikon on ihana! Myrskyävä meri kaksimetrisine aaltoineen, vihreä mäntymetsä muratteineen, perunasuussamurre, avarat maisemat, sydämelliset ihmiset. Ihan on toinen kotini! Skånessa on kyllä paljon hienoa.
