Tuesday, February 10, 2015

Kohtuutta etsimässä





Ota tästä talvesta nyt selvää. Ei se taida itsekään tietää onko vai eikö. 

Minä tiedän sen verran, että pyrkimyksenäni on huseerata viiden eri osoitteen sijaan kahdessa, joista toinen olisi koti ja toinen työ. Yhdestä pääsin jo viikonloppuna eroon ja seuraavaksi karsitaan kauimmaisin. 

Myös tavaran karsiminen jatkuu. Sepä vasta palkitsevaa onkin! 

Kaiken huipuksi olen noudattanut yhdeksän päivää kohtuullisuuden periaatetta sekä syömisessä että herkuttelussa. Vaaka on vaisuna pattereiden loputtua vuosia sitten, mutta peilikuvaa täydentävät vartalorullat juoruavat monista turhista iltaleivistä ja makeista välipaloista. Mutta mittanauhapa kertoo juuri nyt, että 3cm on jo kadonnut kohtuullistamisen aloitushetkestä. Ja olisiko silmäluomissakin hieman vähemmän turvotusta?

Kohtuullisuus, sen kun muistaisi. Ravitsemisessa, nukkumisessa, ihmissuhteissa, unelmissa. 
Vaikka talvi ei siis tulisikaan olen varovaisen positiivisella mielellä kevään suhteen.


6 comments:

  1. Mikähän siinä onkaan, että mieleenpainuvimmat hetket elämässä ei ole niitä kohtuullisuuden täyttämiä. Vaan kaipa tasapainon vuoksi sitä kohtuullisuuttakin olisi hyvä elämäänsä sisällyttää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta turiset, huippuhetket koostuvat monesti suorastaan älyttömyyksistä. Mutta jotta niistä voisi nauttia jatkossakin täytyy (minun) kerran vuosikymmenessä hieman käydä läpi valintojani ja kohtuullistaa.

      Delete
  2. Ai kohtuus? Välillä siihen solahtaa melkein luonnostaan mutta sitten taas pois yhtä helposti. Kuten Merjakin totesi, noin se on.
    Mää en varmaan koskaan pysty kaikessa kohtuuteen kuin jonkunlaisen pakon edessä. Siis ulkoapäin tulevan pakon. Itseäni en juurikaan osaa hillitä tai hallita.

    ReplyDelete
  3. Oijoi, minusta kohtuus ja keskitie ovat suorastaan aliarvostettuja, eli respect niiden tavoittelussa. Totta, että jotkut ylilyönnit jäävät mieleen, mutta kylläpä ainakin itselläni ovat jääneet myös periodit, jolloin tuollainen unen, syömisen ja ihmissuhteiden kanssa asiat olivat rauhallisessa balanssissa. Sitä tavoitellen...

    ReplyDelete
  4. "Kohtuus ei ole koskaan ollut mun laji" sanoi ystävättäreni ja minä siunasin häntä kun sanoi niin! Niin, että ole nyt kohtuullinen sen kohtuudenkin kanssa hyvä nainen!

    ReplyDelete
  5. löytyykö kohtuutta? onko sitä?

    hannah

    ReplyDelete