Muistot heräävät henkiin

Jännitettyäni puoli kahteen yöllä Sillan neljän viimeisen osan äärellä ja lopun yöstä niiskutettuani flunssaani oli ainoa oikea ratkaisu lähteä päivän sarastuttua luonnon helmaan. 

Palvoin maisemaa, liukastelin Pirunkallion sammaleilla, hiljennyin suomalaisen bonsain äärellä, muistelimme monsieurin kanssa ensikohtaamistamme 14-vuotiaina tuossa aivan lähellä. Hän tosin ei muista minua, enkä minäkään oikeastaan häntä, mutta sen toilailun muistan. Kyseisenä partioviikonloppuna joku vieraan lippukunnan pojista ampui ritsalla autonikkunan rikki ja oli iltasella kovin äänekäs musisoija. Kuten tässä vaiheessa tarinaa saattaa jo arvata, vuosia myöhemmin selvisi tuon jonkun olleen tämä rakastettuni. 

Äänekkäitä olemme nykyisin koko perhe, mutta ritsat on jätetty ostamatta. Paitsi tietenkin kummipojalle!

Meri & metsä

Molemmista pidän kovasti, mutta vielä vie tuo metsä voiton sydämessäni, sitä taidan rakastaa. Hienoja ovat kumpikin, niiden äärellä kun tuntee itsensä ihanan pieneksi ja vähäpätöiseksi. Täällä hiipivä stressi kaikkoaa, sillä luonnonvoimille ei kuitenkaan mitään voi. 

Keräsin viime päivien puhurin riepottamia oksia ja risuja suureksi keoksi ja sytytin joulukokon. Tuli sammui välittömästi sytykkeiden loputtua. Selvisipä syy siihen, miksi joulukokko ei ole kovinkaan vakiintunut tapa... Tässä juhannusta (tai lunta) odotellessa ehdin kerätä monta risua lisää!

Joulumuotia

Vilijonkan & Monsieurin joulumuotiesitys, olkaattes hyvät.

Monsieur on ulkoistanut solmioidensa käytön Vilijonkalle. Siitä onkin aikaa kun rouvalla viimeksi oli silkkihame! 

Monsieur itse on puolestaan sonnustautunut arabialaiseen tonttulakkiin ja kiinalaiseen joulutakkiin. 

Tyttärien mielestä minä näytän metsätontulta ja monsieurinkin piti erikseen selostaa edustavansa kosmopoliittista tyyliä... 

Tip tap, mitä sinulla on tänään päälläsi?

Lomatunnelmia

Tyttäret ovat ottaneet jouluun hiljentymisen kirjaimellisesti. Ovat pyörineet flyygelin, sohvan ja ruokapäydän välillä pyjamissa koko päivän. Suorittivat myös joulukuusen etsinnän pihalta puuvillalahkeet hulmuten. 

Päivä huipentui esikoisen valmistamaan eksoottiseen appelsiinikaakaoon. Melkein kuin olisimmekin lentäneet viettämään pyhiä vallan jonnekin ihanaan etelään! Oikeastaan melko etelältä tämä Porvoon saaristokin tänään tuntuu, sillä merivesi on korkealla kuin nousuvesiaikaan konsanaan, yksi kävi  palelematta pyjamasilteen puskapissillä ja trooppisen suuret vesipisarat kastelee ikkunat. 

Huomenna on hyvä jouluriemun valloittaa sydämemme lopullisesti. Kaunista ja hyvää joulua teille lukijani, ystäväni!

Kilpailu!

On joulusiivouskilpailun aika! 

Säännöt:

Sovi, että muu perhe imuroi kodin ja lähde itse pois toimittamaan muita asioita.  Palaa kotiin neljän tunnin kuluttua (alle 120 m2 asunnoissa vähempikin aika riittänee). Nosta imuri keskeltä lattiaa takaisin kaappiin ja lakaise eteinen, olohuone sekä keittiö. Makuuhuoneita ei tarvitse lakaista, sillä ei niitä ole kuitenkaan imuroitu, joten ne tavallaan eivät edes kuulu kilpailuun. 

Dokumentoi saalis kuvaamalla, listaamalla tai punnnitsemalla. Lähetä vastaus kommenttilootaani. 

Kilpailun syy:

Vertaistukea tässä etsiskelen. 

Voittaja: 

Me kaikki "nipottaviksi" kutsutut. Me, joille ei kuulemman mikään riitä. 

Tässä minun osallistumisraporttini:

Rikkalapion keon lisäksi kolmen huoneen lattialta löytyi alkuperäisiltä paikoiltaan

-villasukkapari

-puuvillasukkapari

-kolme hiuslenksua

-hanska

Riemukasta lakaisua!

Kummaa sakkia

Talven saapuessa on minulla tapana huolehtia kesää säännöllisemmin räppänöiden kiinniolosta ja lämpimästä vaatetuksesta ulos mennessäni. Mutta kaikille ei tällaista ajatuksenjuoksua selvästikään ole suotu, ainakaan minun lähipiirissä pyörivälle väelle. 

Naapurin kiinalaiset työmiehet pitävät kiinni kotimaassaankin yleisestä tavasta pitää ruokalan ulko-ovea sepposen selällään kesät talvet. Voin kertoa, että heillä syödään todella herkullisen tuoksuisia aterioita, joiden rinnalla naapurissa lämmittämäni makaronilaatikko vaikuttaa nolostuttavan mauttomalta, mutta luulisi olevan mukavampaa nauttia yhteisestä ateriasta lämpimässä. 

Ja sitten on tämä perheen elämäntapapaljasjalkalainen. Juu, kuulemman näin pysyy terveenä ja raikkaana, jalanpohjatkin kuluvat pehmeiksi. On kuulemma tottumiskysymys.

Tottumiskysymysteoriaa tukee muutos esikoisen pukeutumistarpeessa. Viime jouluna hänen palatessa Suomeen "riitti" talvitakiksi reisipituinen, mutta ohutvuorinen takki. Nyt hänen elettyä Suomen kostean  kylmenevässä syksyssä on samainen takki kuulemman jo liian viileä, vaikkei kunnon pakkaset ole edes alkaneet! Hän on siis kasvanut suomalaiseen "järkevään" pukeutumiseen, jossa joka säälle on omat vetimet. Viime talvena päivittelin hänen vähäistä pukeutumistaan, nyt taas nousee hiki pintaan tätä nykyistä varustelutarvetta ajatellessani. Ei ole tämä äiti koskaan tyytyväinen, ei. Olipa näissä vaatetusasioissa helppoa Kiinassa ja Ranskassa asuessa. Vaan ymmärsinkö olla siitäkään iloinen silloin?!