Kyllä, juuri sellainen olen. Välillä itsekin sen unohdan, vaikka aihetta varuillaoloon olisi.
Mutta kuinkapa sen muistaisin, kun puhun molempia kotimaisia, peilistä katsoo ihan naapurintädin näköinen hieman pullahtanut 4-kymppinen, pää sujahtaa luontevasti syvälle pipoon ja lompakkoni pullottaa etu-, ajo-, kirjasto- ja pankkikortteja. Samanlainen kuin muutkin.
Tänään sain kuitenkin muistutuksen todellisesta tilanteestani. Oma tarinansa on tietenkin aamupäiväinen sekava käyntini ja sen myötä pettymykseni työvoimatoimiston vähäiseen haluun auttaa minua työnhaussa. Minulle tehtiin työllistymissuunnitelma: "Hakee töitä itsenäisesti. Soittoaika 2kk kuluttua. Heippa." Todellinen hämminki tapahtui kuitenkin muutamaa tuntia myöhemmin ratin takana ollessani punaisissa valoissa.
Edessä oleva auto alkoi yllättäen peruuttaa, tilannetta sekunnin äimisteltyäni tööttäsin ja hetkisen päästä hytkähdin reilusti mutta pehmeästi maasturin mukana, pomp. Vilkaisin liikennevaloja, edelleen punaiset. Tuijotin edessäni seisovaa farmariautoa ja ihmettelin hyökkäystä. Toisaalta olin itse syyllinen, koska olin peruuttavan tiellä. Kai? Volvon kuljettaja ei noussut, en tiennyt kuuluiko minun nousta, mutta ajattelin käydä vilkaisemassa uhasta huolimatta puskurin tilannetta. Mitään ei näkynyt, ei karjaraudassa tahi pelleissä. Peruuttaneen auton hieman vihreän Niinistön näköinen kuljettaja kurkkaa ovesta ja huikaa hermostuneen kiireisesti, että tuliko jotain. Sanoin, etten näe mitään... Hän kiitti pikaisesti tööttäämisestä ja sulki ikkunan. Menin hämilleni.
Ja niin vaihtuivat valot, peruuttaja lähti vaihteeksi eteenpäin, tilanne vilisi editseni, en tiennyt mitä muuta tehdä kuin hypätä takaisin rattiin ja ajaa risteyksen yli. Nauratti koko auton karjarauta, jota mies oli viikonloppuna yrittänyt irrottaa. Onneksi ei ollut onnistunut.
Hetkeä myöhemmin olin käynyt ruokakaupassa ja autolle palatessani huomasin peräkoukunkokoisen klommon keskellä rautaa. Niin, en säikähdyksissäni ollut sitä huomannut! Olin vain halunnut pian pois tilanteesta, ettei mies rupea huutamaan, heiluttelemaan ranskalaisesti käsiään, syyttämään kiinalaisesti ulkomaalaista kaikesta, nostamaan suomalaisesti ulkkarille nenäänsä... Luulin olevani kuten kanssaautoilijani, mutta olin itse asiassa kovin pihalla. Luulin osaavani olla suomalainen, vaan en osannut sanoa, että vedetäänpä sivuun ja katsotaan yhdessä. Pakenin vain kuin raukkamainen syyllinen.
Jos joku teistä tuntee tuon edellä kuvaillun tänään maanantaina neljältä Mäkelänrinteen lukion kohdalla eestaas ajaneen kuskin, allaan sininen Volvo V70, niin Vilijonkka odottaa yhteydenottoa ;) Rekisterinumero alkoi C.llä... Samalla Vilijonkka odottaa malttamattomasti päivää, jolloin osaisi käyttäytyä kuten paikalliset. Rauhallisesti, panikoimatta.
Luin että Piilomajaanmuuttaja.
ReplyDeleteHeh.
Kyllä ihmetyttää aina välillä oma käytös. Kuvailemasi kaltaisissa tilanteissa, semmoisissa hiukan uusissa ja yllättävissä käyttäytyykin ihan toisin kuin...olisi its odottanut, kuin muut odottavat, ylipäätään niin että itsekin ihmettelee.
PiiloKati
Kati, Piilomajaan voisin hetkeksi muuttaakin, olisipa mukavaa vaihtelua! Ja tämä itsensä kanssa elo vasta mielenkiintoista onkin. Matkailu avartaa. Ei tarvitse matkustaa kuin muutama kilometri kotoa, niin heti alkaa tapahtua eikä omassa käytöksessä ole mitään tolkkua kun on uusi maa ympärillä. Koskas te taas siirrytte "eteenpäin"?
ReplyDeleteKysymykseen vastaus: en tiedä.
ReplyDeleteVoi olla ettei vähään aikaan.
MEidän on ihan ok täällä, tosin ihan hyvin voisimme jossakin muuallakin...mutta nyt alkaa olla ajat että pojatkin jo antavat mielipiteitä asiaan ja kun isompi (ihan just 14) sanoo että haluan opiskella täällä niin pakkohan sitä on ajatella että joo, onhan se ihan mahdollista, mikäs tässä.
Mutta kuten sanottu, en tiedä varmuudella.
(Sekin tuntuu ihan kivalta)
Piilomaja, 14 on jo paljon, suuria näkemyksiä. Aika rankka juttu tämä meidänkin 14-vuotiaalle on ollut, mutta Kiinasta pois muutto oli välttämättömyys niin terveydellisistä kuin työhön liittyvistä syistä. Sinäänsä hasuusa kirjoittaa näin, kun Kiiinassa minullakin oli työtä ja täällä taas ei, vielä. Mutta perhettä on mietittävä kokonaisuutena ja pidemmällä aikavälillä. Uskon esikoisen ymmärtävän ratkaisumme jossain vaiheessa, vaikka juuri nyt vaikeaa onkin. Teillä on mahtava tilanne, koska olette ehkä löytäneet paikan, jossa kaikilla on hyvä ja vieläpä samanaikaisesti. Ja ympäristön kielikin on kohdallaan.
ReplyDeleteHeh, hauskasti kuvasit tilanteen. Olisin varmasti itsekin ollut aivan pihalla moisesta. Minullehan tapahtuu vastaavanlaista täällä aivan solkenaan. Kuvittelen, että kerran latino aina latino, ja käyttäydyn paikallisille "à la manière francaise" (kuten käyn naama punaisena huutamassa yläkerran meluavalle naapurille), reaktiona on sitten hämmentyneitä katseita, häpeilyä, välttelyä ynnä muuta kaikkea sellaista, jota en todellakaan olisi osannut täkäläisiltä odottaa. Tsemppiä kovasti 14-vuotiaan sopeutumiseen. Meidän 9-vuotiaallamme on täällä juuri nyt aika rankkaa (kuten vähän koko perheellä - saas nährä kuinka kauan viihdytään).
ReplyDeleteTerkkuja!
Mulla joskus pienessä ylämäessä punaisissa valoissa auto alkoi luisua taaksepäin ja takana oleva tööttäsi. Tajusin painaa ajoissa jarrua. Olin vaan niin tottunut pitämään vaihdetta vapaalla eikä sitä mäkeä edes huomannut, niin loiva se oli. Ehkä tuollekin törmäilijälle kävi niin?
ReplyDeleteKomppaan sinua täysin. Ihan pihalla ja hukassa. Meillä vain tilanne on aikalisävaiheessa, lopputulos on vielä epävarma.Monta muuttujaa matkassa ja yksi isoimmista se toinen naapurimaa siellä kaukana.
ReplyDeleteLapset ovat ottaneet asiat hyvin, ehkäpä juuri siitä aikalisätilanteesta johtuen, omalla kohdalla ....en tiedä.
Tsemppiä teille kaikille, kyllä se siitä, ihan varmasti.
Minulle voisi hyvin käydä juuri noin, eikä selityksenä olisi paluumuutto sen enempää kuin expaattiuskaan. Pihalla voi olla ihan minkä tahansa kultuurin keskellä. Volvoilijahan se tuossa se outo oli, et sinä. T2
ReplyDeleteKaisa, teillä on ilmeisen extremeä - sitä en ihan ymmärtänytkään silloin muinoin kun tuo maa oli meidänkin listalla... Tsemppiä pojalle ja muillekin!
ReplyDeleteii, kyllä se peruutti ihan peruuttamalla. Oli tainnut ajaa valoihin hieman liian pitkälle ja lähti sitten oikein urakalla peruuttamaan pois suojatien päältä. Väliä meillä kahdella alunpitäen oli kuitenkin reilusti, sillä olin ensimmäistä kertaa liikenteessä yksin muutamaa päivää aiemmin ostamallamme autolla ja siis supervarovainen.
Pikkujutut, on teilläkin tilanne, huh. Mitäs tässä nyt toivottaisi osaisi toivottaa? Teille viisaita päätöksiä ja rähinöinnin loppumista naapuriin.
T2, joo voin kuvitella, sä varmaan samoin iloisesti posket punottaen vain huikkaisit, että kaikki hyvin ja hyvää päivänjatkoa.