Kylillä vastaan tuli uusi kaupparatsu, joka välittömästi herätti mielenkiintoni iloisella ilmeellään.
Ja olivathan tuotteetkin erikoisemmasta päästä. Nakkeja vai mitä ihmeen pötköjä? Suolaisia vai makeita? Pehmeitä vai kovia?
Niin ihmettelin nenä kiinni lasissa, etten edes selvää mainostekstiä huomannut!
Hilpeä kauppias ilmoitti halvan hinnan (n.1 euro) ja mursi minulle maistiaisen. Jännää, pellavasiemensokerikuorrutettua kuivaa viipurinrinkilää. Ostan yhden, sanoin. Koska kielitaidossani on edelleen pieniä puutoksia oli lasku 2,5 euroa ymmärtämääni enemmän, sillä ilmoitettu hinta olikin per 100g. Tyypillistä.
Kotiin palaava koululainen tokaisi leivonnaisen nähtyään, että jaahas, päivän ihmeellisyys! Hän osui naulankantaan, sillä aina kyliltä kotiin palatessani on korissa vähintään yksi ihmeellisyys. Harmillista vain ne useimmiten päätyvät oman masun sijaan ayin kotiin, kuten 99% tästäkin kaakusta.
Paljon on makumieltymyksissämme vielä sopeutettavaa, mutta yritystä ei puutu!
ja hymypojalla dieselin merkkipipo! :-)
ReplyDeleteIlonen mies!
ReplyDeleteAikas kallista siellä, jos pala rinkulaa on noin paljon.
ReplyDeleteMutta hauska ukko kuitenkin.
Blogitse, joo, paljon merkkejä näkyy katukuvassa, yhdellä kadulla myydään mm. VAIN merkkejä. Sieltä saa niin dieselin, lacosteen ja mitäniitänytonkaan logot kaikissa väreissä...
ReplyDeleteViolet, ja tuo ilo oli kumman tarttuva.
Liivia, eipä oikeastaa, sillä tuo rinkula oli todellakin lähemmäs puoli kiloinen mötikkä ja niin täyttä tavaraa, että tuosta yhdestä riittäisi 30 hengen kahvitteluun. Mutta mitäpä minä sellaisella, joten turha ja kallis ostos sinäänsä.
Mä niin tykkään tästä sun blogistasi:) Vaikka en osaa mihinkään mitään yleensä kommentoida niin aina luen mielenkiinnolla postuksesi!
ReplyDeleteVintage living, kiitos samoin!
ReplyDelete