Friday, October 24, 2008

Vuodenaikaraportti


Myönnettävä se on, syksy on saapunut kaupunkiin. Syksyn suloista tuoksua, kirpeitä aamuja, yllättävän kalseita tuulenpuuskia, värikkäitä lenteleviä lehtiä, kuulasta auringonvaloa, yhä varhaisemmin alkava iltapimeys.


Puut ovat kuin varkain kasvattaneet majoja ja miniatyyrihedelmiä, joita nyt tipahtelee pitkin katuja. Kadunlakaisijoilla taskut pullottavat sadosta. Pelkuriulkomaalainen ei palluroihin kajoa, kun ei tiedä miten mitäkin tulisi syödä... Ihanaa aikaa joka tapauksessa.

Keskimmäisen mielestä huomenna pitää rientää Ikeaan, sillä siellä kuulemman myydään jo glögiä ja joulukuusikin pitää hankkia... Ei muuten mennä.

Sellaisia päivät nyt ovat pekingiläisille, syksy juuri alkoi ja joulu jo kolkuttelee ovella.

6 comments:

  1. Meillä on kevät, vaikkei täällä oikeastaan ole vuodenaikoja kuin kuivakausi ja sadekausi. Joulu on kuitenkin ollut ovella jo pari viikkoa. Ihmisten pihoilla ja parvekkeilla on joulukuusia supervalaistuina, kauppakeskukset on tupaten täynnä joulukoristeita ja kaiuttimissa raikaa joululaulut. Parkkipaikoilla ja teidenvarsilla hymyilyttää, kun mainoksissa on joulupukki, vihreää havua, punaista rusettia ja vieressä huojuu 30 asteen helteessä palmut. Ehkä mä totun. Olisi kuitenkin mainostaminen saanut odottaa vielä pari kuukautta. Ehtii tottumisen lisäksi kyllästyäkin jo ennen joulua.

    ReplyDelete
  2. Mä nautin viimeisistä päivistä ilman jouluhässätystä! Täällä Japanissa olen nähnyt joulukrääsää vasta parissa kaupassa - sen aika on vasta ensimmäinen päivä ensi kuuta, kun on päästy Halloweenistä! Viime vuonna muistan kuinka marraskuun ekana päivänä kirjakaupassa(kin) oli tungettu Halloween-kamat yhteen nurkkaan ja joulutavarat ilmestyneet tilalle. Nopeasti oli vaihto käynyt.

    Mutta glögin juomisen voisin jo aloittaa, saiskohan sitä meidänkin Ikeasta jo?

    ReplyDelete
  3. Ai niin, nyt on tosiaan Halloween-aika! Onko tätä muotia Kiinassa? Tuskin, vaikka en olisi kyllä uskonut että Japanissakaan sitä on. On Vilijonkka varmaan aika erilainen joulunalusaika teillä edessä, tuntuukohan tuo marraskuu siellä yhtä pitkältä ja synkältä kuin täällä Suomessa?

    Terkkuja kaikille!

    Anna muuten tarvitsisi teidän postiosoitteen, emme löydä sitä mistään... Ehkä voisit laittaa sen s-postilla?

    ReplyDelete
  4. Oih, en kestä ajatella edes joulua. Vielä. Jostain syystä se tulee joka vuonna liian pian ja yllättäen.
    Ikeaan sen sijaan olisi kiva päästä viiden vuoden tauon jälkeen.

    Puusta pudonneet hedelmät kauniita.

    ReplyDelete
  5. Maria, kyllä ainakin Dragon Villassa, Shun Yissä, suur-Beijingin lähiössä, vietetään Halloweenia. Tietty siellä asustaa lähes pääsääntöisesti "ulkomaalaisia" tai tosi rikkaita kiinalaisia.

    ReplyDelete
  6. Hei vaan, löysin sinut blogilistalta ja laitoin heti linkkilistaani.

    Kauniita kuvia nämä syksyiset otoksesi, etenkin tuo ylimmäinen oli tosi kiva kuva!

    Terkut täältä Teksasista!

    ReplyDelete