Kaiken normaalin keskellä oli jono, siinä keskellä ostoskatua jopa nurkan taakse yltävä kymmenien maltillisesti seisoskelevien ihmisten rivistö. Uteliaisuus heräsi.
Hissuksiin yksi kerrallaan katosivat jonottajat ovesta sisään.
Välillä jokunen tuli uloskin. Pieniä kasseja kantoivat kuin aarteita ja käsissään yksi avattu purkki...
JUGURTTIA! Sellaisenaan tai punapavuilla maustettuna.
Ehdotus seuraavalle romanttiselle treffille: jugurttibaariin!
(Emme jaksaneet ruveta jonottamaan, joten makuraportti jää odottamaan ilmestymistään.)
Nyt herää kysymys, että onko jugurtti siis siellä jotenkin eksoottista, vai miksi sitä noin halutaan?
ReplyDeletePapuja jugurttiin, jaa miksi ei..
Nää kulttuuripostaukset on niin ihania. Miten satutkin aina paikalle ja saat vielä napattua kivoja kuviakin.
ReplyDeleteMukavaa viikonloppua!
Liivia, jugurtin erityisyys sinäänsä on minulle hieman avoin kysymys. Kioskeista ostetaan keraamisissa purkeissa myytävä jugurttia, joka juodaan heti siinä paikanpäällä pillillä imien. Näyttää jotenkin perinteiseltä. Mutta kun utelin jonottajilta happeningin syytä, sain sellaisen kuvan, että tämä on jotain erityisen maukasta jugurttia. Tiedä tuota sitten.
ReplyDeleteMarita, kulttuuripostauksien teko on ainoa keino saada itsellekin muistiin nämä ihmeet ja kommervenkit. Muuten sitä autuasti kaiken vain unohtaa. Hauska kuulla jos muutkin nauttivat postauksistani!
Ihan totta. Ja ajan myötä näitä erityisyyksiä ei enää huomaa. Minulle käy jo niin monessa asiassa. En osaa postaa jostain tuollaisesta kun pidän sitä ihan normaalina.
ReplyDeleteSaman olen huomannut valokuvauksessa, että kuvaan nykyään ihan erikohteita kuin ennen.
Yritän oikein taistella sitä vastaan, että kaikki alkaisi tuntumaan tavalliselta.