Tuesday, May 27, 2008

Keisarillista väriä / Beloved yellow


Kertasin hieman kiinalaista värisymboliikkaa. Keisarillinen keltainen. Ajatella, että jokin väri on ollut yhdelle henkilölle varattu. Jos olisin keisari, ei keltainen omana värinä kuulostaisi yhtään pöllömmältä. Pirteä ja näkyvä, kauniskin mielestäni jos sävyltään aavistuksen lämmin.


Keltainen kuvaa loistavasti myös meidän täällä oloa. Sanoin kuvailisin elämää täällä, näin eurooppalaistaustaisena, hupaisaksi. Pientä tahatonta komiikkaa jatkuvasti. Väärinkäsityksiä, lapsenomaista riemua opitusta kiinan sanasta, täydellisen kielimuurin kohtaamista, jolloin elekielikään ei toimi.


Vanhan ja uuden kohtaamista. Sulassa sovussa yhteen sulautuen, muutama vuosikymmen hidasta kehitystä yli hypäten jatkuu elämä eteenpäin. Yhden pistorasian liikkeessä myydän kovasti MP3:a ja viimeisimpiä kännykkämalleja, mutta vielä jossain Pekingin keskustassa sinnittelee lankapuhelinyrittäjä.


Sen enempää nykyarkkitehtuuria tuntematta arvioisin kaupungin olevan THE rakennustyömaa. Täällä ei kaihdeta kirkkaita värejä eikä erikoisia rakenteita. Keltainen jyrää ulkoseinissäkin. Rakennetaan hilpeän innokkaasti kokeilevaa ja jännää, paljon. Jopa niin paljon, ettei se haittaa jos tönö vähän epäonistuisikin. Jäähän katukuvaa piristämään kaunis keltainen veistos, vaikkei talo käyttökelpoinen olisikaan.


Ja eräänä päivänä eksyin suoraan keskelle venäläistä kaupunginosaa. Alkuhämmennyksestä selvittyäni muistin Venäjän olevan naapurimaa, vaikka rajalle useampi tuhat kilometriä onkin. Huvittaa ajatus viidestä sadasta venäläisestä jotka tuossa keltaisessa kerrostalossa saattaa asua.

Juuri nyt elämä on hassua ja vekkulia, keltaista siis. Herra Vilijonkkakin totesi eräänä iltana kesken lähikorttelipyöräretkemme: "Kuin ulkomailla olisi!"

-------

What color is your life right now?

Yellow describes my everyday life absolutely best. Somehow it is so hilarious and funny. Full of comic, misunderstandings, joy of learning a new expression in chinese, funny feeling after understanding that our maid serves pig ear for dinner to us...

This strong warm yellow suits so well both on 700 years old structure and on modern architecture. It seems to pop out all over. Well, after all it is quite understandable since yellow was for several hundreds of years only in use of the monarchies. Let's enjoy the energy of yellow! Today and even tomorrow!

5 comments:

  1. kiitokset päivän hymystä :) hymyillen jäin itsekin miettimään mitä ne keltaisen talon venäläiset juuri nyt puuhaavat... minäkin tarvitsisin elämääni hieman enemmän keltaista.
    Sääli kauniita lautasiasi :( ehkä muuttomiehetkin olisivat tarvinneet tupla-annoksen keisarillista keltaista?

    ReplyDelete
  2. Aika hyvä kommentti mieheltäsi!
    Siellä varmaan se ero edelliseen/edellisiin kotimaihin tuntuu kovemmin. Juuri tuo täydellinen kielimuuri, esimerkiksi. En tiedä mitä ajattelisin paikassa jossa en näkisi edes tutunnäköisiä kirjaimia. USkoisin että olisin enemmän paniikissa, kun te sen sijaan näytätte osaavan suhtautua.
    Mua harmittaa niin ellen tunne selviytyväni arkijutuista.

    ReplyDelete
  3. Minulle tuo sama tunne kolahti kun tänne muutimme.Sanaakaan en osannut kieltä ja kaikki oli arabiaksi.

    Nauttikaa tuosta ajasta-se on sitä parhainta!

    ReplyDelete
  4. Voih, meillä on tuo vielä edessä. Mitenhän lautasten käy? Toivottavasti suomalaiset muuttomiehet ovat hellempiä lautasille.

    ReplyDelete
  5. Siankorvaa, heh. No lohdutukseksi sanottava että jotain pahempaakin olisi saattanut olla...

    Keltainen on minun lempivärini, keisarillinen maku minulla siis ;-)

    ReplyDelete