Silloin joskus

Posteljooni toi kivan yllätyksen tänään. Äiti oli laittanut arkeologiset löytönsä tulemaan. Ne muistuttavat ajasta, jolloin vielä keskityin, paneuduin, loin, kehittelin, uskoin taitoihini...


Tilkkumaalaus (17x10cm).


Silkkiaplikaatio (10x20cm).

Tällaista siis vuonna 1995 Helsingissä, taideylioppilaan seikkailuja tekstiilitöissä. Loistavaa inspiraatioita aikomuksilleni. Huomenna, siis huomenna, vihdoinkin huomenna alkavat uuden ajan seikkailut Pariisissa. Lupaan itselleni, että huomenna aloitan.

Ihmettelemässä

Piipahdin tänään hirvittävästä keuhkoputkentulehduksesta huolimatta kaupugilla. Asiat veivät minut Maraisiin, lempikaupunginosaani. Rönttösiä valtion koulurakennuksia, fiinejä pieniä designstudioita, ortodoksijuutalaisia, seksuaalivähemmistöjä, perinteisiä ranskalaisia kahviloita, kosher-leipomoita... Kaikki sulassa sovussa hurjassa ahtaudessa. Hoidin asiat, levähdin talonkokoisessa puistikossa, ajauduin ikkunaostoksille. Osuin apteekin eteen, tämän muistan jo vuosikymmenen takaa. Ja aina vain samana pysyvän ikkunasomistuksen. Jotkut asiat eivät muutu, niitä eivät muotituulahdukset miksikään muuta, turhaan.


Tarvitsetko kynsiharjaa? Täältä löytyy valinnanvaraa, hinnatkin vaihtelevat muutamasta eurosta 50:een. Tulisikohan 20 eurolla vielä puhdasta?


Seuraavaksi napsitaan kynnet. Varmasti jokaisen kynsilaadulle sopivat sakset tarjolla.


Välillä peilailua. Kaikki kuvastimet täysin pölyttömiä, uutuuttaan hohtavia. Saako olla viisi, kahdeksan vai kymmenen kertaa suurentava?


Lopuksi uuden peilin avulla napsitaan nenäkarvat vai onkohan nämä sittenkin kynsiä varten?

Oli halpa kierros.

Itsen palkitsemista

Toissapäivänä ilmoitin perheelle, että perjantaina tulee siivooja. Kaikki lelut on oltava koreissaan, vaatteet poissa lattioilta, että siivooja ei kumartele vaan kaikkea lojuvaa kohdellaan roskana. Imuiriin menevät tai roskikseen. Alva kyseli jo kauhuissaan, että saako imurista pois mitään joka vahingossa sinne joutuu...ja kuka siivooja on. Vastasin tiukkaa linjaa pitäen, että siivooja on siivooja.

Aamulla vein sitten lapset kouluun, nautiskelin kupin maitokahvia kulmakahvilassa muiden mammojen kanssa ja sitten kotiin. Oven avasin siivoojana. Tästä lähtien hoidan homman ammattimaisesti, kerran viikossa, sortumatta ohimennessäni surffaamaan (ainakaan paljoa) ja selailemaan lehtiä tai eksymättä puhdistushommiin kaikkina viikonpäivinä. Kylläpä Pariisi olikin tuottanut pölyä kesän kuluessa! Vaihdoin lakanat, pyyhin, imuroin, kuurasin, kiillotin, pesukoneet pyörivät, kuivausrunpukin jumpsutti. Viisi tuntia ahkerointia, lasten hakeminen koulusta ja sitten vielä puolentoista tunnin loppuspurtti. Lapsillekin paljastui siivoojan todellinen henkilöllisyys.


Illalla posket punottivat kaikesta puuhasta, olo oli toki tyytyväinen, mutta siivooja itse kaipasi todellista kuurausta! Mieheni ehdotti kylpyä, lapsista tämä äiti kylvyssä -ajatus oli niin innostava ja poikkeuksellinen, että ehdottivat voivansa tulla puhaltelemaan minulle saippuakuplia! Kiitin, mutta kieltäydyin kohteliaasti palleroista - ei kuulostanut hurjan rentouttavalta.

Sen sijaan annoin miehen hoitaa muksut nukkumaan ja ryhdyin valmisteluihin. Kuuma vesi valumaan, pokkari ja lasi viiniä telineelle. Valmista. Näyttipä oudolta, että MINUN varpaat pilkottivat vedestä, että se todellakin olen minä siellä lämpimässä ammeessa. Etäisesti kuulin lapsien iltavalmistelut, mutta minä siemailin viiniä ja lueskelin. Mutta myönnettäköön, tottumattomalle oli liian monta uutta seikkaa: kirja tippui veteen, pelkäsin jatkuvasti kaatavani lasin, vessahätäkin pääsi yllättämään. Mutta oli se silti ihanaa, rentoutuneena ja tyytyväisenä päivääni saatoin lopuksi lösähtää sohvalle kuuntelemaan telkkarista tarjottavaa kolmea tenoria.

Valkoista juomaa

Rakastin lapsena maitoa. Kylmää ihanaa maitoa, maitoon tehtyä puuroa maidolla, kylmää maitokaakaota. Vesi oli kauhistus ja limppareistakin join vain pommakkia. Siis maitoa sai varmasti kotiin meillä kantaa, vaikka ainoa lapsi olinkin. Olen edelleen maitotyttö. Juon maitoa kahvilla, kaakaolla, puurolla ja muroilla maustettuna. Kaikki maitopohjaiset ruoat ovat lempparilistalla: makaronilaatikko, bechamel-kastike, jopa aasialaiset kookosmaitoruoat.


Maito jakaa varmasti eri kansat omiin lokeroihinsa. Mikä on oikea tapa pakata herkkä valkoinen neste? Lasipulloihin, muovipusseihin, kartonkitölkkeihin, säilykepurkkeihin vai muovipulloihin? Kaikkia näitä käytetään Euroopassa ja ehkä jotain muutakin vielä? Minusta paras on se pysty tölkki, jonka suun saa näppärästi avattua ja suljettua, ilman läikkymisiä ja työkaluja.

Ja kuinka isoissa erissä? Työpaikalle kahden desin purkki, kotiin lapsille kahden litran pullo. Tänään juttelin amerikkalaisäidin kanssa, joka oli harmissaa, koska hän oli tottunut ostamaan maitonsa "kätevissä" gallonan (n.4 litran) pulloissa ja Pariisista löytyy vain kahden litran pikkupulloja. Minä taas mielelläni ostan niin käteviä litran tai puolentoista pakkauksia.

Eikä vain eri kansat vaan jopa perheenjäsenet tai eri vauvat ovat omilla linjoillaan maidon suhteen. Esikoiseni halusi maitonsa tuttipullosta nelikuisesta eteenpäin höytyävän kuumana. Hirveä poru tuli jos oli vain lämmintä. Keskimmäisen totutin ilmeisesti vahingossa juuri tietynlaiseen haaleaan maitoon - äärettömän vaikeata lämmittää juuri sopivaksi. Ja kuopuksen, viisastuneena, totutin kaikenlaiseen ja -lämpöiseen maitoon. Jääkaappikylmää, rinnasta suoraan, tunti sitten pumpattuna, jauheesta kadulla veteen lantrattuna, lämmintä tölkkimaitoa, kaikkea sekaisin. Ja miten milloinkin: puistossa tissistä, täkin avulla asetettuna itsepalveluna rattaissa, liikkeellä, sylissä, lattialla. Nyt hän siirtyi alkuviikosta juomaan vettä ruokajuomana ja kulkee uuden retkivesipullonsa kanssa huokaillen: "Ihanaa vettä." Keskimmäinen puolestaan haaveilee lähes päivittäin suomalaisesta hyla-maidosta. Se kuuluu jatkuvaan Suomesta toivottavien asioiden listalle. "Pappa, kan du hämta Ihanaa Maitoa?"

Retroilua siellä, väriteoriaa täällä

Saatuamme kesäpaikan avaimet aloitimme välittömästi tarmokkaan remontin. Ensimmäisenä aamupäivänä muodonmuutoksensa sai kokea tärkein eli pukuhuone, sauna ja pesuhuone kun kelpasivat sellaisenaan. Hikiset ja natisevat aurinkotuolit kaatikselle, myös lemuava ja repaleinen räsymatto mattojen taivaaseen, homeinen muovimatto samalla kädenheilautuksella perään, urakan loppusilaus pullollisella mäntysuopaa ja juuriharjalla. Tunnin kuluttua pääsinkin jo sisustamaan. Taloista löytyi liuta palleja, riittävästi peilejä ja tarkkanäköisen etsiskelyn tuloksena kuusi naulakkoa.


Haalin Hellun kolmesta pikkuruisesta komerosta kaikki tekstilliset henkarit. Ne muistuttavat edesmenneen omistajan vaiheista, vauhdikkaasta taiteilijaelämästä oopperalaulajattarena Euroopan suurilla lavoilla 1930-50 -luvuilla.




Kasattuani pyyhkeet eteisen naulakon päälle totesin tyytyväisenä sisustuksen valmistuneen. Ja kuin itsestään huomasin retron valinneen asuinpaikakseen pienen rantasaunamme. Ja sehän sopii. Tuollainen vaatimaton mökki kantaa tyylinsä ylpeydellä, piristyi ja heräsi eloon, sai kenties vahvistusta pienistä väripilkuistaan. Ympäröivä kangasmetsä tukee värejä, houkuttelee niitä astumaan esiin, olenhan minäkin, minä suuri vihreä!


Kotona Pariisissa. Kovin on hillittyä, harkittua, aseteltua, sievää, urbaania...


Valkoista, valkoista, vitivalkoista...


Sohvalla istuessani en väsy katsomaan valkoisia seiniä, valkoisia kipsikoristeita, valkoisia peiliovia. Kaupungin sekavan hulinan, värikkäiden ihmishahmojen, kymmenien päivittäisten liikennevalojen, yltäkylläiden toripöytien jälkeen on rauhoittavaa olla valkoisen ympäröimänä. Annan silmien levätä, jotta jaksavat taas huomenna nauttia kaupungin uskomattomasta väripaletista!

Aivopestyjä lapsia?

Esikoisella oli yövieras viikonloppuna. Yökyläilyn vakio-ohjelmiin kuuluu "myyssaus" eli filmin katsominen ja samanaikainen herkuttelu. 9-vuotiaat valitsivat Disneyn prinsessafilmin, mutta melko pian kyllästyivät ja valitsivat uudestaan.


Ilahduttava, mutta hieman yllättävä valinta oli Bollywoodin tuotos Kabhi Khushi Kabhie Gham. Tytöt asettelivat patjat tunnelmallisesti palmun alle ja ryhtyivät urakkaansa: kolme tuntia tanssia, laulua, tunteilevia ihmisiä, värien yltäkylläisyyttä.


Tunnin kuluttua kurkistin huoneeseen hieman huonoa omaatuntoa potien - sinne sitä taas tuli lykättyä mukelot ruudun ääreen passiivisesti töljöttämään! Näin kuitenkin kaksi iloisesti pulpattavaa, filmin seuraamisen ohessa intialaisia miniään piirtelevää tyttöstä. Välillä keskittyivät ranskannoksien lukemiseen, kunnes seuraava tanssikohtaus alkoi. Päätin olla kokematta minkäänmoista huonommuutta vanhempana ja menin nukkumaan suloisia yöuniani. Ja huomenna menen ostamaan lisää Bollywoodia kotiin. Siinä sivussa syön tamililounaan, joka polttaa kielen ja antaa potkua koko viikoksi!

Taivasta kurottelevat pinot

Kesälomalta palatessa sitä katselee kotiaan tarkkaavaisesti. Epäkohdat hyppäävät kummasti esiin. Minua rupesi kummastuttamaan kirjapinot, joita on viimeisten vuosien kuluessa syntynyt kuin sieniä sateelle. Välillä on joitain pinoja saatu katoamaan Suomeen. Kirjahylly, kolme metriä pitkä lattiasta kattoon, on täynnä ja jatkuvasti entistäkin sekaisempi.


Tästä se aina alkaa. Ulko-ovesta kävelee sisälle kirja. Uutta tulokasta luetaan ja sitä pitää saada ihastella, joten se asustaa ensimmäiset viikot olohuoneen pöydällä, saa seuralaisen, toisen ja kolmannenkin. Alkaa muodostua pino. Jonain päivänä se on niin korkea, ettei sitä noin vain jaksa siirtää teekupposen tieltä, jolloin pinolle etsitään uusi koti. Todennäköisimmin lattialta, jonkin vertikaalin pinnan, kuten seinän, vierestä.


Ranskan matka- ja selviytymisopaskirjasto sohvan kupeessa.


Takan edestä paikkansa löytäneet "Tärkeät" Wallpaper-lehdet ja kadulta dyykattu Jaguar-kirjasto.


Makuuhuoneen karsittu ammattikirjallisuuspino, jonka päälle on kesän kuluessa ilmaantunut filmejäkin.

Eikä tässä suinkaan kaikki pinomme ole, sillä on myös
-makkarin kieli- ja sanakirjat
-keittiössä reseptikirjat
-neljällä yöpöytien virkoja täyttävillä tuoleilla 3-7 kirjaa kullakin
-pianon päällä vino pino nuottivihkoja sekä laulukirjoja
Kummallinen juttu. Perheemme on taistellut tämän ongelman kanssa aina. Eikä se todennäköisesti lähivuosina helpotu, sillä esikoinen näyttää perineen himon kirjoihin. Mikäli näin käy myös kahden nuoremman kanssa on meillä todella ahtaat olot seitsämän vuoden kuluttua. Vielä onneksi mahtuu kulkemaan ja jopa tekemään äkkikäännöksiä parketilla. Ja voisihan sitä ihminen pöllömpiäkin asioita keräillä, kuten perämoottoreita tai peruukkeja. Kasata nyt niitä seiniä vasten!

Tuulenvirettä

Tämän hullunmyllyarjen pyörityksen jaksaa taas hienosti, kun on saanut akkujansa ladattua. Huomaan hämmästyksekseni palaavani ajatuksissani tiettyyn maisemaan. Kuvasinkin, onneksi, sen jonain kauniina hetkenä liiterin nurkalta. Nyt jälkeenpäin, muutaman tuhannen kilometrin päässä huomaan sen keskeisen merkityksen mielenrauhalleni.


Erityisen tärkeässä osassa ovat nuo Hellusta löytyneet kirjavat pyyhkeet. Jo olemassa olollaan ne muistuttavat menneestä, kuivuvina pyykkeinä kertovat lähipäivien temmellyksestä ja kotiäidin pyykkäysahkeroinnista, leppoisasti roikkuvina lempeästä kesäsäästä. Maisema ympärillä tuo luonnon ja rauhan mieleen, toimii oikeastaan vain kultaisena raamina sekä antaa kontrastin suurkaupungin hässäkälle.


Kuivuvat pyykit ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Kuinka kauniisti ne tuulessa tanssivatkaan. Elokuun kuluessa halusin jatkuvasti riiputtaa narulla jotain. Tuuliviirinä, tehdyn työn julistuksena, riemuliputuksena. Aamulla vain vilkaisu narulle ja tiesi miten pukeutua. Onko rock vai Debussy?


Ja sisustuselementtinä. Puutarhan olessa mustikka- ja puolukkavarvukkoa, tattimättäitä, muurahaisleijonahietikkoa, on turha ruveta kylvämään kehäkukkia. Sen sijaan ajattelin ensi kesänä viritellä enemmänkin naruja ympäri tonttia, joille voin ripustaa uusia väripenkkejä viikottain, mielialan mukaan. Metsän sisustus luettaneen uusiin harrastuksiini?

Jännää on, tämä elämä

Cillan ensimmäinen koulupäivä oli tänään. Kolmevuotiaalle reppu painoi sen verran liikaa, että juuri kouluunmenokuvaa varten juhlallisesti sisarten kanssa koulun portaille kivutessa kompuroi reppana. Itkuhan siitä tuli ja kuvasta tällainen, täynnä aitoa tunnelmaa. Ujostusta ja jännittämistä.


Myös äitiä jännitti, että kuinkakohan tuo pärjää ja etenkin kuinka pärjäävät opet!? Frökenit ovat kotoisin Norjasta ja Ruotsista ja Cilla pulpattaa kovasti suomea, joitain sanoja Porvoon ruotsia, että kommunikoivat siinä sitten elekielellä vissiin. Ja ymmärtävätkö he lapseni ainutkertaista luovuutta? Ruoalla leikkimiselläkin kun on taiteellinen päämäärä - kuvan näkkäriasetelman on nimeltään "Nikki Hiili"...


Alkanut kouluvuosi tuo mukanaan vielä hieman udussa piileksivät uudet haasteet vanhemmillekin lapsille. Inna aloitti kolmannen luokan uuden opettajan johdolla yhdistetyssä 3-6 luokassa. Ja myös Alva aloitti oppivelvollisuuden noudattamisen 0-luokalla. Polleana kertoi iltapäivällä saaneensa jo matematiikan kirjankin.

Kaikki kolme siis koulussa ja mikä kätevintä samoina kellonlyöminä, yhdeksästä kolmeen, samassa osoitteessa. Pariisi, luovat hölmöilyt, haalimani pokkaripino, kaikki neljä maalituubia, pölyttynyt oboe: Pitäkää varanne, täältä tullaan, tuumii Vilijonkka!

Elossa, sivistyksen äärellä

Miten kului tyypillinen lapsuuteni kesä? Aurinkoa, hyttysenpuremia, paljon ihmisiä, useita vuoteita - siis paljon leirielämää. Partioleiri, musiikkileiri, seurakunnan leiri, luontoleiri tädin mökillä, kansainvälinen lastenleiri. Bromarv, Porvoo, Juva, Loppi, Tuusula, Posio, Hampuri...

Ja aikuisuuteni kesä, tarkalleen kesä 2007? Paratiisileiri, toimintaterapialeiri, parisuhdeleiri, kädentaitoleiri, ylenykkönenradioleiri, luontoleiri, kuurausleiri, aarteenetsintäleiri. Porvoo, Borgå, Porvoo, Borgå, Porvoo...


Kävipä nähkääs niin, vastoin todennäköisyyttä, että löysimme MÖKIN! Kolme vuotta on ollut haussa punamullattu mummonmökki kalliolla. Löysimme kuitenkin jotain jota emme edes ymmärtäneet etsiä: pariskunnan Hellu (s.1951 os. Villa Helena)) & Håkan (s. 1988, ent. Honkarakenne). He ovat vaatimattomia, merituulessa viihtyviä, originaalikuntoisia kesätaloja. Kantovesi, ulkohuussi, kangasmetsäpuutarha, hiekkaranta, neliöitä yhteensä 65 ja sauna. Aivan uskomatonta ja ihanaa. Vain netti puuttuu... Huikea määrä mäntysuopaa on kulunut huonekaluja kuuratessa, jopa niin etteivät piirongin laatikot mene enää kiinni, tekevälle sattuu.


Myöskin ennalta suunnittelemattomasti meille siunaantui tilaisuus mieheni kanssa viikon kahdenkeskeiseen parisuhdelomaan. Olipa mukavaa puhua ja puuhastella yhdessä ensimmäistä kertaa oikein putkeen useamman päivän ajan elämästä, unelmista, menneistä, tunteista. Lorvimme aamuisin vaikka väenväkisin sängyssä kymmeneen, pidimme lakisääteiset välitunnit, iltasella mies grillasi pihvejä, kuuntelimme hepokattien siritystä. Ja tässä mainittakoon ja tunnustettakoon aivan julkisesti, ettei yhtäkään tytärtä ollut kertaakaan ikävä koko viikon aikana!


Opin myös kesän kuluessa itsestäni lisää. En ehkä kovin yllätyksellistä tai uutta, mutta vanhat epäilykset vahvistuivat: Olen rojumaterialisti ja ylpeä siitä! Rakastan, ihannoin, kohtelen melkein paremmin kuin lapsiani noita vanhoja tuoleja, vateja, petroolilamppuja, paperinarumyttyjä, peltirasioita, pyyheliinoja, pyykkinaruja, polkupyöriä. Ja niitä kaikkia oli Hellu pullollaan. Voi mikä Onnela. Ja näistä elämyksistä lisää tulevissa postauksissa.

Huomenna lennättää ytävämme Finnair meidät kotiin Pariisiin, ylihuomenna alkaa lasten koulu, minulla ensimmäiset tunnit kuvista ja kässää nuorisolle maanantaina. Keskimmäiseni, Alva, jo totesikin viime viikolla, että hänellä on niin ikävä kotiin Pariisiin, mutta siellä on taas ikävä tänne kotimaahan...