Pakkasin lasten kahvilaleikin talviteloille, ettei mahdollisen talvitulvan tarvitse kuljettaa pannuja pitkin tonttia kuten muutama vuosi sitten.
Viimeisenä kahvilan aukiolopäivänä oli emännällä näemmän unohtuneet pullat uuniin sekä hella siivoamatta. Jätin ne kuitenkin talven huoleksi. Minä näet olen lomalla, enkä meinaa rättiä muiden sotkujen korjaamiseksi heiluttaa. Kuvataideopettajaksi minut on kouluun palkattu, mutta toisinaan tunnen olevani puuhakas ylikoulutettu siivooja. Vaikka kuinka ohjeistaisin oppilaille luokan siivouksen ja he jopa innolla osallistuvat niin yleensä puolet välitunnista menee minulla rätin aisaparina. No jaa, toisaalta ihan oikea siivoaja käyttää hanskoja eikä siten ehkä kärsi haljenneista sormenpäistä. Hän myös osaa jättää työhönsä kuulumattomat sotkut huomaamatta. Pystyisinköhän minä tekemään vain ja ainoastaan minulle kuuluvia tehtäviä loman jälkeen? Voisin yrittää.
Se jää nähtäväksi, itsestä ja omasta vaatimustasostahan kaikki on kiinni. Tällä viikolla rentoudun tekemällä vain mukavia eli mm. järjestelemällä! (Puolivakavissani tässä suunnittelen nykyisen pestin loputtua sellaiseksi, mitä ne nyt onkaan, järjestäjäksi ryhtymistä. Vaikka sivutoimisesti. Nyt loma jatkuu omatoimiohjauksessa järjestäjätyöharjoittelulla kaoottisessa portaanaluskomerossamme.)
Iloista viikkoa!
Tuo taitaa olla meillä kaikilla naisilla sukupolvelta toiselle siirtynyt velvollisuudentunne siistiä muiden jälkiä ja sitten ärsyyntyä ja turhautua siihen. Harriet Lerner kirjoittaa tästä hyvin kirjassaan Kiukku on voimaa. Suosittelen!
ReplyDeleteÄs, juuri tulin kirjastosta, harmi etten lukenut kommenttiasi ennen sinne menoa! Laitetaanpa kirja joka tapauksessa lukulistalle. Kiitos vinkistä, jospa sitä oppisi ymmärtämään itseäkin paremmin.
DeleteSiivous on niin kaksipiippuinen juttu. Tavallaan nautin kun tulee puhdasta, näkee oman käden jäljen. Ongelmana lienee oppilaiden lipeäminen vastuustaan. Sanovat kirkkain silmin siivonneensa, uskon koska en ole kyttääjätyyppiä ja oppilaat saavat luvan häipyä. Sitten kun astelen vaikka pöydän taaksen näen tuoleilla kumeja, pöydän reunat maalissa, syvällä lavuaarin pohjalla lillii likaisia paletteja ja pensseleitä... Ehkä pitää muuntua kyttääjäksi jos kerta näin paljon pännii!
Minä en kyllä oppilaitteni jälkiä suostu siivoamaan, itse saavat räkälönttinsä hinkata. Mutta välkät meneekin sitten sen homman vahtimiseen. Mieluumminhan sitä joisi kahvia opehuoneessa, mutta mä otan jotenkin kasvattajan roolini kokonaisvaltaisesti.
ReplyDeleteAjattelin tuossa vain omaa työtäni, en tarkoittanut verrata itseäni mitenkään sinuun. Työmmekin on ihan erilaista, siivouksen kohteet erit.
Hyvää syyslomaa sinulle, olet aivan varmasti sen ansainnut!
Räkänsä saavat minustakin itse pyyhkiä, mutta ne vaivalla ja isolla rahalla tilatut pensselit ym. välineet on pelastettava.
DeleteMinusta ei taitais olla tuohon.. saa omiaan tarpeeksi paapoa ja komennella kotona...
ReplyDeleteVoi kuule, ongelmana lienee juuri se, ettei minustakaan taida olla tuohon. Rakastastan opettamista, tiedon ja taidon jakamista, mutta tuo kasvatusosuus tuottaa vaikeuksia. Ei oikeastaan kiinnosta ja en koe olevani siinä hyvä. Psykologin koulutus tuonne luokkahuoneisiin meneville tarvittaisiin, ei pelkkä aineenopettajuus riitä, ja avustaja rauhattomien oppilaiden luokse myös. No, tämä on tällainen paluumuuttajapaketti jonka otin, "järkevää" palkallista tekemistä itselle vuodeksi. Aikalisä unelmien toteuttamiseen tarvittavan uskalluksen kokoamiseksi.
Delete