Pidän säännöllisestä elämästä. Kun tietää milloin herätä, koska ja jopa missä syödä, milloin pujahtaa taas levolle on olokin tyyni. Tiettyyn aikaan vuodesta tehdään pipareita ja sopivan kuukausimäärän kuluttua kaadetaan väljehtyneet glögit viemäriin. Suklaamunaähkyn jälkeen valmistaudutaan kesälomaan ja suunnitellaan tarkkaan juhannuksen ruokalista. Sitten lapset pakataan kouluun ja malttamattomina odotetaan piparintuoksua. Aina samassa kohtaa kalenteria.
Kulunut viikko on lomasta huolimatta tuntunut erityisen säännölliseltä, sillä elämää on rytmittänyt tunnin välein soiva muistutus keskimmäisen silmätippa-ajasta. Taudissa ja sen pitkässä hoidossa ei sinäänsä ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta tällä kerralla olen todella ihmetellyt kuinka nopeasti tunti sujahtaakaan, kuinka kumman vähän ennätän saada 60 minuutissa aikaiseksi. Olen ehkä ehtinyt keittää kahvit, ruokkia kilpikonnan ja avata kirjankin, mutta kahvin juominen on vielä kesken ennen seuraavaa piippausta!
Kokeilkaapa joskus ihan huviksenne, että tunnin välein suotte itsellenne katsauksen edeltäneisiin minuutteihin, mietitte mitä tulikaan tehtyä ja näinkö elämän on tarkoitus kohdallanne jatkua. Tunti toisen jälkeen.
Jämpti-minä on viikon jäljiltä suorastaan järkyttynyt. Toisaalta Rento-minä sanoo, että aika paljon tuli touhuttuakin!
Kuuntele sitä rento-minääsi, se on se fiksumpi kaveri!
ReplyDeleteJuu, niin varmaan pitäisi :)
DeleteMinäkin tykkään jämptiydestä, tai minun kehoni tykkää siitä. Se voi selvästi paremmin kun herään ja nousen esimerkiksi samaan aikaan. Mutta sydämeni tykkää taas kovasti paljon enemmän siitä rennosta meiningistä.
ReplyDeleteEilkö olekin jännää kuinka meissä kaikissa on vähintään kaksi puolta. Yksi väittää yhtä, toinen vaatii meiltä toista. Molemmat kuitenkin ovat ihan omia ja tarpeellsisia.
Delete