Maahanmuuttajataustainen oppilas kysyi minulta mikä on se juuri mainitsemani "mause". Häkellyin, mutta en niinkään kirjainvaihdoksesta tai ettei tuo pieni ihminen tiennyt mitä "lause" tarkoittaa, vaan kuinka hän muistutti omaa kuopustani sekä hänen vilpittömän uteliaalla ja tiedonnälkäisellä katseellaan että sanan muuntumisella. Tuollaista se kommunikointi meidänkin kotona on. Sanat ovat sinne päin, usein merkitys tarkoitettua toinen. Luokkaretkeä kutsutaan partioleiriksi, roikkumisen sijaan rikutaan ja sitten kompastutaan rantamäntyjen juureksiin.
Oppilasta ajatellessani uteliaisuuteni heräsi. Kuinka vanhana hän on Suomeen muuttanut, onko muutto ollut vapaaehtoinen vai pakon sanelema, onko lapsi uudessa kotimaassa asuessaan yhtä muutosvastarintainen kuin meidän kaksi nuorempaa? Muutosvastarinta, se on perheessämme viikon sana. Olemme vanhempina saaneet kuulla kunniamme useampaan kertaan. Törkeästi rakensimme uuden huvilan, vaihdoimme "ihan hyvän" kiukaan miehen oman yrityksen "kiviläjään" ja vielä kaiken kukkuraksi menin kaivamaan saunanpolulta pois ne neljä törröttävää teräväkulmaista kiveä. Millään järkisyillä ei kuulemman voi perustella tällaisia älyttömiä tekosia. Onkohan tämä syvä muutosvastarinta osa normaalia lapsen kehitystä vai liittykö se aiemmin koettuihin muutoksiin?
Vaikka juuri nyt en tätä marmatusta jaksaisi enää yhtään voin vain kuvitella kuinka viiden vuoden kuluttua makeasti nauramme tällekin muutosvastarintamalle.
Voi ressukat, varmasti ympäristönvaihdos on tehnyt tehtävänsä. Yrittävät kovasti sopeutua joukkoon,mutta on se varmasti raskasta. Tsemppiä koululaisille! :)
ReplyDeleteKiitos tsempeistä, kouluun ovat etenkin kaksi vastarintaliikkeen aktiivijäsentä soputunut hyvin. Esikoinen sen sijaan ei yhtään ymmärrä tätä suomalaisen koulun lorvimeininkiä...
DeleteNiin, kai se muutosvastarinta on inhimillistä. Ja kyllä aikuisetkin osaavat asettua vastarintaan. Sen huomaa hyvin, kun tulee muutoksia töissä vaikkapa, eivät ne yleensä marmattamatta läpi mene.
ReplyDeleteTotta, työpaikoissa on sama juttu. Totutuista huonoistakin menetelmistä on harmillista luopua jos joutuu yhtään laittamaan energiaa uuden opetteluun. Varsinkin jos käsky tulee ylhäältäpäin! Minuakin ärsyttää suunnattomasti kun olen viimeiset 12 vuotta käyttänyt pelkkiä mäkkejä ja nyt joudunkin töissä yhtäkkiä opettelemaan käyttämään kömpelöä ja minusta vaikeampiselkoista pc:tä. Ekä mitään neuvontaa ole tarjolla ollenkaan, itse on kaikki keksittävä! Että onhan tässä näemmän itselläkin vastarintaa ilmassa!
DeleteTaloyhtiöissäkin asuu kaikenkarvaista muutosvastarintaväkeä. Joidenkin olisi vaan hyvä asua omakotitalossa, jolloin yhteisiä pelisääntöjä ei muiden kanssa tarvita.
ReplyDeleteHih. Ja jossain vaiheessa oli selainen "kyttääjät" sivusto. Sinne sai ilmoittaa kyttävästä naapurista, taisipa olla eri kategorioitakin riippuen kuinka aktiivinen kyttääjä oli. Sivustolle päätyneet kyttääjät varmasti olivat myös juurikin noita, jotka viihtyisivät paremmin omakotitaloissa.
DeleteJoillekin muutokset ovat isoja kriisejä. Meillä kuopus kuuluu tähän joukkoon. Kynsin hampain hän mm. pitää kiinni auttamatta pieniksi jääneistä vaatteista, suksista, polkupyöristä... Suoralta kädeltä muistan kaksi asiaa, joiden kanssa hän on tullut sinuiksi heti ensikosketuksesta: Hän kyllä ehti itkeä monet itkut saatuaan kuulla, että hänen on ruvettava käyttämään silmälaseja, mutta ssatuan lasit ensimmäistä kertaa päähänsä hän oli valmis pitämään niitä yötä päivää, niin paljon maailma kirkastui. Toinen asia oli yläkoulun alkaminen tänä syksynä. Vaikka etukäteen jännitti ja pelotti, ensimmäisestä päivästä alkaen hän on ollut tyytyväinen uudessa opinahjossa!
ReplyDeleteVoi kuinka suloinen kuopus! Meillä keskimmäinen on myös tähän asti pitänyt silmälasien käytöstä, mutta välillä tulee ulkonäköpaineita... Kesällä saadut uudet "isomman" tytön pokat auttoivat onneksi asiaa.
DeleteJa hyvä että viihtyy yläkoulussa. Siellä viihtymisellä ja menestyksellä kun on merkitys koko loppuelämän muodostumisella.
Meillä kulunut vuosi on ollut melkoista vastarintaliikettä. Tyttöjen sopeutuminen avioeroon ja uusiin järjestelyihin aiheuttaa jatkuvaa kompastelua kaikessa olemattomassa. Vähitellen alkaa kuitenkin helpottamaan. Vähitellen pienet kompastelut eivät aiheuta enää kaatumista.
ReplyDeletePitkästä aikaa blogikierroksella. Halusin vain sanoa, että blogissasi on aina yhtä ihana vierailla. Kuvasi ovat kauniita ja niistä tulee hyvä mieli. Erityisesti pidin muutama julkaisu sitten olleista rantakuvista. Saivat omatkin ajatukset hetkeksi merenrantaan, jonne en tänä kesänä ehtinyt ollenkaan.
KIva kun jaksoit jättä kommentin! Ja hauskaa kuulla, että kuvat kolahtavat. On ollut sellainen vähemmän kuvaamisen periodi, mutta huomaan kaipaavani sitä. Asialle töytynee tehdä jotain, esimerkiksi ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä liikenteeseen kameran kanssa. Vaikka kohteena olisikin vain Alepa tai menisin vain hakemaan lasta naapurista!
DeleteAvioeroon sopeutuminen onkin varmasti lapsille työlästä, vaikka syyt muutokseen olisivat todella selvät. Mutta kuten kirjoitit, valoa käytävän päässä, hyvä kuulla! Tsemppiä sinulle!