Keskimmäinen ilmoitti haluavansa lapsimalliksi. Saisi kuulemman palkkaa ja me vanhemmat säästyttäisiin viikkorahan antamiselta.
Kuopus puolestaan toivoi muuttuvansa lehmäksi. Niillä kun on niin kauniit silmät pitkine ripsineen ja ovat muutenkin niin niin ihania.
Minä haluaisin olla kannustava ja suvaitseva äiti, mutta näiden tyttärien haaveiden edessä tunnen itseni tyystin kykenemättömäksi. Kumpaakaan en oikein osaa auttaa oikealle polulle kohti määränpäätä, enkä oikein ole varma edes haluanko. Lapsimalliasian kanssa minulla on kovasti ennakkoluuloja ja tuntuu kaukaiselta omassa arvomaailmassani. Lehmätytärkin on jokseenkin outo ajatus, vaikkei siinä sinäänsä mitään vikaa olisikaan.
Sanokaas te viisaammat mitä pitäisi tehdä?
En ole yhtään viisas sanomaan nuihin haaveisiin mitään, paitsi että onhan se hyvä kun on haaveita ja suunnitelmia. Onneksi saan vain hymyillä näille, ja olla puolestasi iloinen ettei ainakaan kuopuksen suunnitelmat voi todeksi muuntua.
ReplyDeleteIhana tuo maalaus, ihan herkku.
Liivia, kuvat ovat Loviisan Kappelista, joka on upeasti entisöity ja kunnostettu kesäravintola. Taulu sopi sinne kuin nenä päähän.
ReplyDeleteLapsimallina oleminen tuntuu minustakin "oudolta", mutta olenkin jo yli kuuskymppinen. Tiedän kyllä pääkaupunkiseudulle aivan ihanan valokuvaajan, jonka huomaan voisin lapseni huoleti uskoa, huippuPOIKA. Lehmänsilmät: tunnistan itseni niistä: monet ystäväni ovat "muinoin" kehuneet ripsariila pidennettyjä, isoja sinisilmiäni LEHMÄNSILMIKSI, eli kauniiksi. Joskus peilistä näen ne yhä, hulluko olen ;)?
ReplyDeleteKait sitä kuuskymppinenkin saa nähdä itsensä kauniina, aivan siinä missä nuoretkin! Ihanaa kun joku on kehunut, sellaisesta itsetunto tykkää!
DeleteIhanaa, kun on unelmia. Voi vaikka perustaa muotinäytöksen ja -kuvaukset kotiin. Lehmätyttönen voi ammua kannustusta.
ReplyDeleteKotinäytösissä lienee tässä tapauksessa se puute, ettei niistä saa rahaa. Luulen koko malli-idean pohjautuvan rahanhaluun. Lapsella on kalliita toiveita joita me vanhemmat emme kustanna.
DeleteLehmäksi toivovan voisit ehkä viedä navettaan. Jospa se lannanhaju ajaisi lehmäksi muuttumisen toiveen pois? Eipä silti, söpö ja hauska toivehan tuo on.
ReplyDeleteKeskimmäisen toiveesta en taas oikein mitään osaa sanoa. Ymmärrän kyllä toisaalta kun omakin tytär samanikäinen kuten tiedät.. ja ulkonäköasiat alkavat olla pinnalla yhä enemmän.
Lehmä, hmmm... ei ihan joka tytön unelmaeläin :) Meillä kuopus ilmoittaa viikottain ottavansa lemmikin sitten kun muuttaa kotoa pois (meille kun ei voi lemmikkejä ottaa isin allergian takia). Viime viikolla se oli muistaakseni laama, mutta myös käärmeitä ja kissoja on väläytelty.
ReplyDeleteminähän olisin yhdessä vaiheessa välttämättä halunnut olla poika. kun siitä ei tullut mitään oikeasti niin olin sitten sen verran poika kuin se oli mahdollista.
ReplyDeleteolen myös halunnut olla huippu-urheilija, astronautti, näyttelijä, kissanomistaja, rocktähti, ja vaikka mitä. aikuistuttuani olen jollakin tapaa oppinut leikisti olemaan jotakin mitä en ole, sillain kausittain kokeilemaan ihan pikkuisen millaista voisi olla jos....
mun kuopukseni haluaa olla leipuri tai kokki tai jalkapallotähti, esikoinen vain ja ainoastaan ammattimainen tietokonepelien pelaaja ja pelien kehittäjä/luoja.
Heh, onneksi haaveet ennättävät vielä muuttua moneen kertaan ihan meidän puuttumatta :) Kuopus teki uravalintoja jo ihan pienestä:ensin hän päätti rakentaa talonsa äidin talon viereen ja naida serkkunsa, seuraavaksi tuli se ruusuvaihe - hän halusi olla kukka ja häntä piti sanoa Ruusuksi, kuopus on siis poika. Sitten tuli intiaanikausi - hän päätti alkaa isona intiaaniksi, kunnes näki Duudsonit ja päättikin alkaa extremeduudsoniksi. Mahdatko jo tietää mikä se on? Jos et, et ole jäänyt paljosta paitsi;)
ReplyDeleteMutta liiketaloutta hän sitten kuitenkin lopulta haki lukemaan, kunhan nyt käy armeijan ensin8)
Pandice, laama on kyllä aika paha! Sylkisi päin ja ties mitä.
ReplyDeletePiilomaja, no sinullapa on muistissa monta lajia! Vaikka toisaalta jos oikein alan muistella niin olihan noita, keraamikko, apinatutkija, aitajuoksija, opettaja. Siihen se sitten taisikin jäädä. En usko koskaan halunneeni olla poika, mutta toisinaan miesten vaatteisiin pukeutuminen, kuten noissa yksissä kekkereissä leikkiessäni Mr Olesonia, tuntui kivalta. Selkeää, oli kuin olisi ollut jokin suojaava panssari päällä, myös tyylikästä. Heräsi pieni idea, että jospa ostaisin itselleni valkoisen kauluspaidan ja sopivat liivit. SInullahan on hieman sellaista tyyliä.
Inkivääri, kyllä mä Duusonit tiedän, kerran taisin jopa nähdä hetkisen. Eikös armeijassa pääsen vähän duudsoilemaan, sen jälkeen onkin hyvä jatkaa hillitynpää elämää.