Yleisin minulle esitetty Kiinaa koskeva kysymys on, että oliko siellä paljon ihmisiä. Tämän on kysynyt mm. lähes jokaiselta luokalta joku, opettajanhuoneessakin muutama kollega. Tietty mielikuvahan jo muinaisessa maantiedon oppikirjassa meille annettiin kadut ihmisistä ja polkupyöristä mustanaan olevasta maasta. Jokin pieni epäilys on kuitenkin ihmisille selvästi jäänyt, kun ikäänkuin varmistuakseen asiasta siitä kysyvät. Eikä aiheetta. Sillä nyt kun Kiinassa asuminen on vain pieni osa henkilöhistoriaani läsnäolevan arjen sijaan sana Kiina nostattaa pintaan ehkä hieman yllättävänkin kuvakollaasin.
Aamuruuhkassa työpaikkojen portilla tietenkin ruuhkat olivat juuri sellaisia kuin kuuluukin olla. Mutta puoli tuntia myöhemmin Pekingin kujilla ja kaduilla yleisnäkymä on muistikuvissani nuukahtanut, rauhallinen, välinpitämätön, odottava, paikoitellen humoristinenkin. Ei siellä joudu tungeksimaan tai pääse edes kyynärpäitään käyttämään. Ihmisiä toki siellä täällä, täysin autiota ei koskaan. Aina on joku moottoritienkin laitapuistikossa kakilla, kasvimaataan kastelemassa tai torkkuja ottamassa! Mutta kunnon mielikuvien väenpaljouden kokeakseen täytyy osata mennä juuri oikealle torille tai puistoon ja vieläpä tarkalleen oikeana kellonlyömänä.
Pekingiläisten uusien hienojen kauppapaikkojen autioudesta puhumattakaan. Suuri ihmetys täällä Suomessa etenkin lapsille onkin ollut ostoskeskusten ja tavaratalojen vilkkaus. Niissähän on ihmisiä! Jotka ostavat. Ja myyjiäkin näkyy silloin tällöin.
Tähän aiheeseen liipaten: minä mietin joskus että kyllä meillä voikin sitten olla tosi hiljaista vaikkapa sunnuntaisin iltapäivästä...kun ei tuossa terassilla istuessa kuulu yhtikäs mitään, vaikka ollaan kohtalaisen kokoisessa kaupungissa. Mutta on aikoja joilloin kaikki ovat "jossakin". Eilen oli sellainen: oli pyhäpäivä, kaikki kiinni, minusta tuntui kuin kulkisin ydinsodan jälkeen kkun menin metron tyhjiä käytäviä.
ReplyDelete