Tunnelma vaihtelee hetkestä toiseen. Aamulla usko saattaa olla kateissa. Säälin, pelkään puolesta, surettaa ihmiset, harmittaa tuo sadekin. Päivällä toivo herää, kadotakseen lapsen palattua koulusta kotiin. Miten ihmeessä pitkin poikin jo useamman kerran sopeutuneet lapseni taas jaksaa räpistellä? Tai kuten sekin porukka oli opolle sanonut, uuden täytyy ANSAITA paikkansa päästäkseen mukaan!?
Sitten kohdalle osuukin kuva, joka osoittaa lapseni kameleonteiksi. Vahvuuden. Heittäytymiskyvyn. Niin hyvinä
Kuopus se jälleen herätti minut. Saavuimme harrastukseen perille, sisarukset hypähtivät autosta ja ennen heippoja kuopus huokasi: "Ihanaa. Täällä on paljon ihanampaa kuin kotona!" Voisiko soittotunti paremmin alkaa? Onpa ainakin yhdellä lapsella perusturvallisuus kohdallaan. Toivottavasti kahdella muullakin, jotka eivät enää tuollaisia ihanuuksia lauo. Sillä jos perusturvallisuus on kunnossa ja kameleonttikyky tallella läpäisemme tämän muurin yhdessä ennemmin tai myöhemmin.
----
Paluumuuttajat huomio! Olen kokoamassa eräänlaista muistiota piilomaahanmuuttajalapsen kohtaamista haasteista ja vaikeuksista.. Liittäisin siihen mielläni myös muiden useiden ulkomaanvuosien jälkeen palanneiden perheiden näkökulmia ja kokemuksia! Laittakaas kommenttia tulemaan tai meili laulamaan niin saadaan kouluille tietopaketti jakoon ennen syksyn uutta paluumuuttoryntäystä: kata(at)katart.fi
Meillä paluumuutto on edessä vasta myöhemmin ja nyt hiukan pelon sekaisin tuntein seuraan teidän lastenne taivalta. Täytyy sanoa, että järkyttää suomalaisten lasten käytös palaajaa kohtaan. Kun muutimme Kiinaan, lapset otettiin kansainvälisessä koulussa heti mukaan kaikkeen. Ei siihen tarvinnut opettajien patistaa vaan tällaiset toiset huomioivat tavat ovat lapsille täysin itsestään selviä. Olisi suomalaiskouluissa paljon oppimista. Hienoa, että haluat tehdä tilanteen parantamiseksi jotain konkreettista. Jospa meidän lapsemme jo ehtisivät hyötyä ponnisteluistasi! Lisäksi blogiasi seuraa iso joukko ihmisiä, joten hienosti välitettämäsi tunnelmat tavoittavat ison ihmismäärän. Silläkin saattaa olla vaikutusta!
ReplyDeleteKiitos jo etukäteen Sinulle tuollaisesta muistiosta! Ystäväni on piilopaluumuuttaja, ja opeopintojen aikana keskustelimme paljonkin aiheesta. Itse tiedän, että opena ottaisin muistion kiitollisuudella vastaan.
ReplyDeleteSamassa yhteydessä voisi pohtia ulkomaantöitä järjestävien työnantajien toimintaa. Meillä katkaistiin IB ylioppilastutkinto Kiinassa. Työnantajan suhtautuminen oli todella törkeää,lupauksia IB tutkinnon vaatimasta ajasta ei pidetty. Sensijaan Suomen IB lukiossa tehtiin kaikki,että tutkintoa voitiin jatkaa. Minulla ei olisi mitään moitittavaa Suomen kouluista.IB yo tutkinnon jatkaminen toisessa maassa on erittäin paljon yhteistyötä vaativaa ja joskus mahdotontakin.Marja-Liisa
ReplyDeleteMeillä siis palattiin Suomeen 3 vuotta sitten ja ihan rehellisesti voin todeta että nyt tänä kolmantena vuonna alkaa elämä helpottamaan. Niin monta palikkaa on loksahtanut paikoilleen, sitä ennen vaan räpiköimällä eteenpäin. Lapset sopeutuu hyvin ja sitten ei hyvin. Me saavuttiin kesken lukukauden, jolloin vanhempi poika joutui luokkaan jonka oppilaat olivat tunteneet toisensa päiväkodista asti. Tähänkään päivään mennessä ei ole omasta luokasta kavereita löytynyt. Ne tasan kaksi muuta kaveria ovat rinnakkaisluokalta.
ReplyDeleteKiusaamista on ollut alusta asti oman luokan oppilaiden taholta. Nälvimistä, nauramista ja kiinalaiseksi nimittelyä. Meidän poika ei ole aina ihan ajan tasalla vieläkään, monia sanoja kysytään kotona että mitä tarkoittaa. Luokassa on ottanut hiljaisen asenteen, vastaa ja puhuu vain jos kysytään. Opettaja harmittelee että kun on niin lahjakas lapsi, mutta ei uskalla puhua. No ei kai, kun pienestäkin sanavirheestä nauretaan!
Minä kaipaan niin kovasti kohteliaisuutta ja kunnioitusta ihmisten välillä. Ihan lapsiltakin.
Kuopus joka on reipas ja sosiaalinen sekä selvästi päässyt vähin vaurioin Suomeen muutosta, on oppinut sitten näppärästi suomalaisia "sivistyssanoja" jo tarhassa. Esikoinen ei kirosanaa suustaan päästä ja inhoaa niitä, kuopus päräyttelee jo minkä kerkiää.
Ihme kyllä kumpikaan lapsista ei ole missään vaiheessa ulkomaille kaivannut. Jatkuvaa matkustelua kylläkin ja siinä on nieleskelty kun enää ei ole varaa lähteä kuin kerran kesässä Tallinnaan.
Hienoa että haluat tehdä muistion muita auttaaksesi. Itse kaipasin juuri sellaista ja ihan meille aikuisillekin jotain vertaisryhmää. Tsemppiä teidän perheelle!!
Voi, olette kyllä kaikki niin ajatuksissani. Suuria tunteita pelissä, täällä meillä myös. Meillä olisi nyt vaihtoehtoina palata kesällä Suomeen tai sitten jatkaa matkaa muualla (uudessa paikassa). Yömyöhään väkerrämme listoja plussista ja miinuksista. Vaikea valinta! Jos palaamme Pohjolaan, osallistun varmasti listaasi vinkeillä. Kram!
ReplyDeleteMia, tuo kansainvälisten ja minkä tahansa "tavallisen" koulujen lasten toimintatapaero johtunee lasten omista kokemuksista. Kansainvälisissä kouluissa lähes kaikki ovat itse muuttaneet, monet useampaan kertaan ja siten kokeneet sen uutena olon vaikeuden. Sitten jos ajatellaan esimerkiksi tavallista suomalaista luokkaa pysyvät luokkatoverit melko samoina koko peruskoulun ajan, koska ihmiset muuttavat vähän, tai ainakin yrittävät muuttaa saman koulupiirin alueella. Niinpä harva lapsi osaa asettua uuden asemaan ja oman kokemuksen pohjalta spontaanisti toimia uuden sopeutumisen auttamiseksi.
ReplyDeleteHeidi, hauskaa kuulla jos muistiolle on mielenkiintoa. Uskoisin sen tulevan tarpeeseen, ainakin kouluun johon tulee paluumuuttajia säännöllisesti.
Marja-Liisa, juu, se oli ikävä kokemus teille. Meille paluu oli oma valinta eikä ole mitään valitettavaa miehen entisen työnantajan lasten kouluasioiden hoidosta. Pikemminkin ihmettelen kuinka sillä oli varaa kustantaa meidänkin kolmen lapsen karseat koulumaksut, keskivertosuomalaisen vuosipalkka/lapsi! Huh huh. Mutta näinhän se menee, että eri perheiden kohdalle osuu erilaisia haasteita, joista meidän on vain yritettävä selvitä.
Mia, tuo kansainvälisten ja minkä tahansa "tavallisen" koulujen lasten toimintatapaero johtunee lasten omista kokemuksista. Kansainvälisissä kouluissa lähes kaikki ovat itse muuttaneet, monet useampaan kertaan ja siten kokeneet sen uutena olon vaikeuden. Sitten jos ajatellaan esimerkiksi tavallista suomalaista luokkaa pysyvät luokkatoverit melko samoina koko peruskoulun ajan, koska ihmiset muuttavat vähän, tai ainakin yrittävät muuttaa saman koulupiirin alueella. Niinpä harva lapsi osaa asettua uuden asemaan ja oman kokemuksen pohjalta spontaanisti toimia uuden sopeutumisen auttamiseksi.
ReplyDeleteHeidi, hauskaa kuulla jos muistiolle on mielenkiintoa. Uskoisin sen tulevan tarpeeseen, ainakin kouluun johon tulee paluumuuttajia säännöllisesti.
Marja-Liisa, juu, se oli ikävä kokemus teille. Meille paluu oli oma valinta eikä ole mitään valitettavaa miehen entisen työnantajan lasten kouluasioiden hoidosta. Pikemminkin ihmettelen kuinka sillä oli varaa kustantaa meidänkin kolmen lapsen karseat koulumaksut, keskivertosuomalaisen vuosipalkka/lapsi! Huh huh. Mutta näinhän se menee, että eri perheiden kohdalle osuu erilaisia haasteita, joista meidän on vain yritettävä selvitä.
Satu, voi sitä teidän esikoista, mitä onkaan koulu-uransa aikana joutunut kokemaan, niin Kiinassa kuin Suomessakin! Tuollainen kielivaikeuksista kiusaaminen on kyllä raukkamaista. Itse asiassa olen ollut todella ilahtunut, kun kuopus ei ole kohdannut minkäänlaista huomauttelua kielipuolisuudestaan. Sen sijaan muutamia kertoja on huomauteltu vaatteista. Että kun ei ole "aidot" tietyt tennarit tai on takki hieman erilainen jne. Siis 8v:t! No joo, tyttöä itseä ei merkit kiinnosta vaan on onneksi omaksunut kiinalaisen varsin vapaan pukeutumisasenteen. Mutta voi kääk, vai kolme vuotta tähän sopeutumisprosessiin menee!? Ulkomailla maasta toiseen siirryttäessä menee paljon nopeammin. Johtuu varmaan siitä, että synnyinmaahan haluaa sopeutua 100%, mutta ulkomailla ikuisena ulkomaalaisena ei tarvitse sopeutua kuin 80%. Terkut perheelle (vaikka tuskin teidän pienet pojat meitä enää muistaa)!
ReplyDeleteKaisa, noh, raportoipa sitten kun olette saaneet plussta ja miinukset ynnättyä! Jännitän puolestanne, kaikki vaihtoehdot ovat varmasti varteenotettavia.
ReplyDeleteMinä olen kokenut oloni ulkopuoliseksi suurimman osan kouluvuosistani, etkä arvaakaan kuinka syvältä tämä koskettaa.
ReplyDeleteHalauksia - teille kaikille. <3
Halusin vain kertoa,että Suomen koulut myös yrittävät parhaansa paluummuuttajien lasten koulunkäynnin suhteen ja ansaitsevat myös kiitosta. Meillekin paluu oli oma valinta loppujen lopuksi,kun työtä olisi järjestynyt itselleni ja sitä kautta asunto yms. Ehkä Nokia on vauraampi työnantaja kuin UPM ja pystyy pitämään lupauksensa perheille. Marja-Liisa
ReplyDeleteSuomeen paluu on aina herkkä juttu. Siihen liittyy aina niin paljon odotuksia, toiveita ja iloa. Ulkomailla kulttuurista toiseen muuttaessa osaa jo varautua kielimuureihin, uusiin tapoihin, erilaisiin ihmisiin ja siihen että kulttuurishokki iskee tavalla tai toisella. Minä en ainakaan osannut varautua paluumuuttoshokkiin ja siihen että perheen työtilanne muuttui niin radikaalisti tänne palatessamme. Me maksoimme isot oppirahat, mutta kaikki oli sen arvoista. Nyt elämä hymyilee, me ollaan kaikki vahvempia ja vaikeudet ovat vahvistaneet perhettämme. Elämä ja arki ei ole missään helppoa kuin heinänteko ja aina kaikille paluumuuttajille sanonkin että etukäteen ei kannata murehtia. Suomeen paluu oli paras päätös ikinä ja se plussalista sittenkin pitempi kuin miinukset :-)
ReplyDeleteOlen Sadun kanssa samaa mieltä. Suomi on hyvä maa. Kaikista vaikeuksista kasvaa vahvemmaksi ja jos perheen onnen jaksaa säilyttää,eikä ulkopuolisten vaikeuksien anna musertaa kaikesta selviää. Ulkomailla vauraiden työnantajien perheitä ehkä kohdellaankin silkkihansikkain,kun koulut saavat nuo lukukausi yms maksut perheiltä eli työnantajilta. Ulkomaalaisilla kouluilla on paremmat resurssit.Vaikeudet ulkomailla alkavatkin kun työnantajat kohtelevat kaltoin. Suomessa asiat eivät onneksi riipu näistä työnantajista,koululaitos maksetaan verovaroista. Marja-Liisa
ReplyDeleteTässä välissä haluan pikaisesti alleviivata, etten ole parjaamassa suomalaista koulua, akateemisissa erityisjärjestelyissä olemme saaneet erinomaista palvelua, kysymättä! Mutta sosiaalisessa hienosäädössä tässä yhdessä tapauksessa olisi ollut parantamista. Luokalle olisi etukäteen voitu kertoa uuden oppilaan tulosta ja tutoreille valaista taustoja, että pelkkä ensimmäisen päivän vessojen näyttö ei ehkä riitä oppilaan "sisäänajamiseksi". Kokemusta on myös siskojen koulusta, jossa siis asia oli osattu hoitaa erinomaisesti.
ReplyDeleteTuliko tarkempaa määritystä miten paikka ystäväpiirissä "ansaitaan"? Missä on teinien empatiakyky toisiaan kohtaan (oletan, että kyse on teidän teinistä)? Tuntuu, että ei ole todellista tuollainen käytös. Enemmän alkaa itseäkin pelottaa mitä Suomeen paluu tuo tullessaan. Vapaaehtoisestihan sitä on ulkomaille lähdetty, mutta jotenkin kuvittelee, että paluusta ei aiheutuisi samanlaisia haasteita kuin ulkomailla muutellessa. Voi kun mulle tuli surullinen mieli.
ReplyDeleteOnnea kuitenkin sinulle uuteen työhön ja haasteisiin sen myötä :-)
- Marianne
Minullekkin tuli niin paha mieli teidän tyttöjen ja koko perheen puolesta :(
ReplyDeleteUskon kyllä, että tämä aika koulukohtaista, miten uudet oppilaat otetaan vastaan ja miten heistä halutaan huolestia.
Omat lapset ovat pienessä koulussa (ala-aste, 90 oppilasta) ja siellä mielestäni uudet otetaan todella hyvin vastaan ja siitä huolehditaan alusta saakka että lapset ottavat mukaan leikkeihin jne. Opettaja voi mielestäni tässä asiassa tehdä todella paljon, ainakin ala-asteikäisten kohdalla. Eri asia onkin sitten varmaan isommat lapset, siellä varmaan maailman on todellakin julmempi..
Yksi vaihtoehto paluumuuttajille on jonkinsortin kansainvälinen koulu, joita ainakin isommissa kaupungeissa (?) Sukulaistyttöni meni juuri tälläiseen maahan paluun jälkeen ja näin kotimaahan tottuminen ym sujui häneltä ehkä hieman paremmin kuin tavalliseen kouluun menemisen sijasta..
Toivon todella että lapsesi kouluissa paneutuisivat tähän asiaan, ole sitkeä ja ota yhteyttä opettajaan, rehtoriin jne. Tsemppiä!
Katri
Marianne, kyllä, kyse esikoisesta. Ja eivät olleet pimut osanneet sen tarkemmin opolle asiaa avata, kunhan "vain pitää ansaita". Jos voitte vain valita palatkaa Suomeen kun normaalistikin vaihdetaan koulua. Esim. yläasteen tai lukion alussa. Hmm, helpommin sanottu kuin tehty kolmen lapsen kanssa! Asiat ovat kyllä menneet todella erilailla mitä itse etukäteen luulin. Ne jutut joita pelkäsin ovat soljuneet täysin omalla painollaan kun taas vaikeuksia ollut yllättävissä asioissa, kuten nyt tämän esikoisen sosiaalisessa elämässä. Sitä en olisi uskonut!
ReplyDelete