Palatessamme joululomalta kotiin lentokentällä meitä on vastassa tyysti vieras kuljettaja oman Wanksumme sijaan. Pian saamme kuulla Wanksumme olevan vakavasti sairas ja pitävän kuukauden sairaslomaa. Huolestumme kovin, sillä hän on työskennellyt kuljettajanamme lähes neljä vuotta, jonka aikana ollut enintään kuusi päivää sairaana. Seuraavana päivänä saamme kuulla auton leasing-firmasta hänen kärsivän vatsahaavasta ja olevan hoidossa sairaalassa.
Samanaikaisesti on hiljattain maahan muuttanut tanskalainen hakenut 1.1. palkatulle kuljettajalleen kulkukorttia työpaikalle. Tanskalaisen ja kuljettajankin yllätykseksi yrityksen systeemi kertoo kulkukortin jo olevan olemassa, että tämä Wanksu työskentelee toiselle... Pian tanskalainen soittaa miehelleni ja tiedustelee miksi työsuhde kuljettajan kanssa on lopetettu?! Olemme toki helpottuneita, ettei tähän asti uskollinen Wanksumme makaakaan riutuneena sairaalalaverilla, vaan on täydessä kunnossa! Mutta tosiaa, vasta nyt meillekin selviää työsuhteen loppuminen!
Kuljettajan omien sanojen mukaan hän saa enemmän palkkaa tanskalaiselta ja että meidän leasin-firma pakotti hänet lopettamaan. Kumpikaan näistä ei tosin ole totta. Mutta Wanksu-parkahan ei näemmän ennättänyt neljän vuoden aikana huomata, että kun suomalaisia jokin asia ihmetyttää tonkivat he asian selväksi pohjamutiaan myöten.
Viikon kestäneen salapoliisityön tuloksena on saatu selville, että oikeastaan ainoa syy tähän yllättävään häipymiseen on se, että me emme ole antaneet kuskin ajella autollamme ja bensoillamme hänen omia kotimatkojaan (30km suuntaansa), sillä olemme halunneet auton olevan iltasella ja viikonloppuisin omassa käytössämme, mutta tanskalainen on näin tehnyt. Tosin epäilen, ettei hänelle ole kerrottu kotimatkan pituutta! Huomannee sen pian bensiinin kulutuksessa.
No niin, kyllä työpaikkaa saa vaihtaa, mutta oih ja voih, tapa miten se täällä tapahtuu saa minut ärsyyntymään. Kasvojen menettämisen pelossa ei sanota lopettamista suoraan, vaan ikäänkuin hivuttaudutaan pois, sairastutaan, ehkä vammaudutaan, tai vähintään isä kuolee kolmatta kertaa ja täytyy lähteä kahdeksi viikoksi hautajaisiin. Kiinnijäämisen pelkoa ei tunneta.
Sillä ensimmäinen hyvinkin mahdollinen kohtaaminen on jo huomisaamuna mennessämme Suomi-kouluun. Tanskalaisilla on nimittäin samanaikaisesti ja samoissa tiloissa Tanska-koulua. Ja parkkipaikka on hyvin pieni. Saati koska tahansa lähiruokakaupamme parkkipaikalla, jossa nämä tanskalaisetkin käyvät. En ole vain vielä osannut päättää mitä Wanksulle kohtaamisen hetkellä sanon, vai sanonko mitään. Onnittelenko pikaisesta paranemisesta vai mitä murjaisen?
Entäpä tämä leasing-firman lähettämä varakuski! Tänään neljä ja puoli päivää työskenneltyään hän kello 11 tule luokseni, lyö autonavaimet kouraani ja portaita alas juostessaan huikkaa pään olevan kipeä! Häntä lienee enää turhaa odottaa töihin. Päänsärkyä, jo vain!
(Kuvien ja tarinan yhtäläisyys on varovaisessa huumorissa. Tällä viikolla Kiina on ollut monella tapaa vitsikäs.)
Teksi mieli olla kärpäsenä katossa, kun kohtaatte Wanksun kanssa ;). Sama tilanne on nähty useiden ayien/maidien kohdalla kun vuosien palveluksessa olon jälkeen, se on voinut olla jopa sadasta repulasta/rupiasta kiinni joskus ;).
ReplyDeleteHuoh, kiinalaisilla (ja intialaisilla) olisi niin paljon oppimista skandinaavisesta suoraviivaisesta rehellisyydestä.
Lihatkos siellä aidassa roikkuu?!
ReplyDeleteNo mutta, olipahan stoori! Kiinnostava tapa tosiaan vaihraa duunia. En ihmettele, että siellä ollaan ärsyyntyneitä ja ihmeissään. Kiinalaisen kansan yksi luonteenpiirteistä taitaa olla lyhytnäköisyys:) Huhhuh, jaksaisinkohan noin mutkikkaita ihmiskuvioita, mitä siellä tuntuu olevan joka nurkalla. Ainakin menettäisin kasvoni päivässä, ja moneen kertaan.
Toivottavasti saatte uuden luotettavan kuskin.
Tämä juttu, kuten moni muukin kertomasi on kuin novelli. Onko sinua pyydetty kolumniksi johonkin suomalaiseen lehteen;)Saatte toimia Sherlock Holmesina ihan ilman naamiaispippaloita...
ReplyDeleteOlen kuullut näitä samaisia tarinoita useilta muiltakin Kiinassa asuneilta. Ja tiedätkö: kun appivanhempani asuivat Etelä-Afrikassa, heidän kuskinsa teki myös aika inhottavan tempun. Kertoi että äitinsä tarvitsee leikkauksen ja kerjäsi sympatiaa niin kauan että he tarjoutuivat auttamaan rahallisesti. Myöhemmin sitten paljastui että kuskin äiti ei ollut enää edes elossa..
ReplyDeleteTuli mieleen, että ehkä nämä toimintamallit liittyvät kulttuureihin, joissa väentiheys on suuri ja kaikkien tekemiset jotenkin sovitettava yhteen. Tietty välinpitämättömyys saattaa toimia yhteisössä ehkä paremmin kuin mahdolliset avoimet konfliktit. Suomessa ollaan perinteisesti asustettu omavaraisina ja kaukana toisista, mikä on mahdollistanut tietynlaisen rehellisyyden (joka taas muissa kulttuureissa saatetaan tulkita töykeydeksi). Voimia sinne vieraassa kulttuurissa sukkulointiin!!!
ReplyDeleteTaitaa verotuskäytäntö/verojen kirtämiskäytäntö olla aivan erilaista sielläpäin maailmaa kuin nk. sivistysmaissa. Suomessakin tunnetaan nk. autoetu, asuntoetu, puhelinet ym-etuuksia, mutta aika usein ne sisällytetään kuukausipalkkaan tahi niistä maksetaan verotusarvon mukainen maksu. Hyvä, että piditte autonne iltaisin ja viikonloppuisin jotta pääsette omia reittejä itsekseenkin kuljailemaan:) Eikä se bensiini taida sielläkään enää ilmaista olla!
ReplyDeleteVoi miten tuttua! Meillä ei ole ollut autonkuljettajaa tai muuta "palvelusväkeä". Siivooja on, mutta uskollinen ystävä hänestä on näinä vuosina tullut.
ReplyDeleteTuttua on siis kuitenkin tuo vaikka valheella asiasta vetäytyminen miettimättä sitä miten sen edestään löytää. Turkki on kasvojen menettämisen-kulttuuri. Parempi valehdella, että omat kasvot ei mene tai toisen. Ja kun valhe tulee ilmeiseksi valehdellaan lisää tai nauretaan tai mesotaan. Sellainen hermostunut hohotus . Tai kovaääninen hyökkäys. Eikä paikalliset lähde ottamaan näistä valheista kiinni. Me typerät suomalaisekin aikanaan yritimme, mutta annamme nykyään olla, jos mahdollista.
Koville se ottaa kuitenkin aina, kun tulee huijatuksi ja petetyksi. On se sinisilmäisyys ja rehellisyyden ihanne niin syvässä meissä.
Toivottavasti uusi kuljettaja löytyy! Ja kiitos vitsikkään Kiinan esittelystä:).
Voihan Wanksu, mikä viikko teillä tosiaan on ollut! Toivottavasti löydätte pian uuden kuskin. Minäkin olen luonteeltani sellainen, että haluan selvittää asioiden totuuden, vaikka se sitten kirpaisikin. Suoraan päin naamaa huijaamistahan tapahtuu myös täällä; viimeksi pian ex-vuokraisäntämme yritti keplotella liettämme ilmaiseksi itselleen mitä ihmeellisimmillä selityksillä. Sinisilmäisyys kyllä karisee matkan varrella, mutta asenteeni kieroilua kohtaan ei ole muuttunut. Joka kerta ketuttaa oikeasti niin paljon, kun kohtaan päin naamaa valehtelua.
ReplyDeleteSuzhouren, tiedät varmasti kuinka täällä on helppoa muuttua ivalliseksi. Vaikka kuinka tietää kaiken johtuvan kasvojen menettämisen pelossa, tekisi niin kovin mieli vähän olla kamala kommenteissaan... Eikä ne opi vaikka opettaisi. Tämä kulttuuri valheineen on ollut täydessä vauhdissa jo silloin kun ensimmäiset ugrit vasta eksyivät Suomeen. Ja vaikka yhden saisi "tavoille" opetettua on jäljellä ne 4 999 999 999 muuta (meniköhän nollat oikein?). Toisaalta vastapainoksi joku paikallinen saisi opettaa mulle vähän matikkaa!
ReplyDeleteLiivia, lihatpa hyvinkin! Niitä roikkui "Keltaisen kylän" pääraitilla useamman ulko-oven reunalla. Koomista oli tuo vieressä hymyilevä kampausmalli. Minä vähän mietin, josko pärjäisimme kokonaan ilman kuskia.
Peurankello, kiitos kauniista sanoistasi! Ei ole kukaan kysynyt mitään. Mutta jos joku lehti horinoitani haluaisi, niin aivan varmasti lähtisin yrittämään. Valmista materiaalia olisi blogi jo nyt pullollaan.
Merja, erilaisten sukulaisten karmaisevia sairaustapauksia kuulee täälläkin silloin tällöin. Ja yleensähän ne "sairastuneet" asuvat maan toisessa kolkassa, jolloin tarvitaan myös lentoliput vierailua varten jne. Toisaalta muistin juuri tarinan kuopuksen kouluryhmän assistentista, jolle tuli aivokasvain ja joutui leikkaukseen. Hoitoja ei olisi saatu maksettua ilman meidän vanhempien rahankeräystä. Vain koska hän ei ollut pekingiläinen. Pekingiläisenä hän olisi ollut oikeutettu sairaanhoitoon, mutta maalaisena oli rahat löydettävä itse. Ja tämä sairaus oli totta. Kauhean vaikeaa kun pitää puheiden perusteella tietää onko totta vai ei.
Nikl, joo, ymmärrän pointtisi. Vaikeaa tässä on se, etei meistä tässä ollut edes konfliktia. Kuski ei ole koskaan edes ilmaissut asian olevan ongelma! Ja nyt sitten yhtäkkiä katoaa. Mutta koska täällä ongelmia, virheitä, epävarmuutta, valheita ei ole, ei koskaan eikä missään, niin asiat hoidetaan valheilla. Sekä yksilö- että valtiotasolla. Tavallaan , toimiihan se näinkin. On vain vietävän haasteellista suomalaiselle hyväksyä. Ja sitten taas on muistettava, ettei meitä ole tänne pyydetty, vaan omasta tahdosta ollaan ängetty.
ReplyDeleteAnonyymi, kuljettajien ja kotiapulaisten pitäminen on täällä puolivälttämättömyys ja sen mahdollistaa valtavat tuloerot. Kotiapulaista tarvitaan, koska talot ovat koko ajan hajalla ja jonkun täytyy olla päivystämässä korjaajia (meidän talossa tällä viikolla mm. ulko-oven kuukauden vanhaa lukkoa ei saanut lukkoon ja veden paine eli tulo on säkästä kiinni, ja oli jokin muukin vika jonka jo unohdin). Kuski puolestaan helpottaa miehen 1,5h pituisia työmatkoja. Kuskin käyttö mahdollistaa lukemisen tai töiden tekemisen. Paitsi niinä päivinä, jolloin matka kestää ruuhkassa yli kolme tuntia ja tietokoneen latinki loppuu kesken. Kuski olemme palkanneet virallisia reittejä ja kustannus on ollut noin 350 euroa kuussa. Eli tällainen todellakin toimii ainoastaan suurten tuloerojen maassa.
Mine, meillä on ollut ayi eli "täti" eli kotiapulainen lähes koko neljä vuotta. Tosin ensimmäinen intoutui varastelemaan 1,5 vuoden palveluksen jälkeen (tai siis silloin huomasin sen), toinen rikkoi kovakouraisuudessaan liikaa tavaroita, kolmas katoili nuoruuden huumassa ja nyt tämä neljäs on aivan mahtava. Hän tuntuu oikein kodin hengettäreltä ja toivon koko sydämestäni hänen viihtyvän meillä meidän kiinalaisen elämän loppuun. En muuten oel tiennyt Turkissa olevan myös tätä kasvojenmenetysmeininkiä. Ihan hölmöä. Fiksutkin käyttäytyvät paniikin iskiessä meidän näkökulmasta oudosti.
ReplyDeleteKaisa, haha, vai tarvitsee rikas pariisilainen asunnonomistaja teidän vanhan lietenne. Pitäkää varanne, muuten ette saa säilöä sitä varastossa "kypsymässä" neljää vuotta kuten eräät...
Kiva kuulla, että teillä on nyt hyvä ayi. Ayistakin voi saada "ystävän", meidän Pekingin aikainen ayi kävi tyttärensä kanssa meillä Suomessa ja tulipahan hän junalla visiitille myös Suzhouhun miehensä kanssa ennen kuin kuoli. Suzhoun kodinhengetär odottaa minun ja tyttären tapaamista kun menemme Kiinaan helmikuussa, häneen pidämme yhteyttä sähköpostilla, ayin 15v. tytär osaa jo hyvin englantia. Tuskin maltan itsekään odottaa ayin tapaamista, sillä häneltä tuli melkoinen uutispommi ennen joulua.. Hän on kaksostyttöjen onnellinen äiti (kaiken kaikkiaan 4 tytärtä!!).
ReplyDeleteMutta hei, onnea kuskin etsintään, toivottavasti löydätte hyvän. Aina se riipaisee kun pitkäaikainen työntekijä lähtee ja vielä noin kierosti, mutta ehkäpä silläkin on tarkoituksensa.
Voi hyvänen aika...Sitä on vaikea kuvitella tuollainen tilanne,missä vain liuetaan työpaikasta ja työnantajalta toiselle.
ReplyDeleteToisaalta surettaa jos ihminen ei voi kasvotusten sopia/kertoa haluavansa vaihtaa työpaikkaa, toisaalta tuollainen käytös suututtaa.
Ps. Olen samaa mieltä Peurankellon kanssa,sinusta saisi hyvän kolumnistin :)
Voi Vilijonkka, etta saat mut nauramaan. Nama tarinat on NIIN tuttuja. Mutta eikos se vahan olekin, etta life never gets boring in developing country, just naiden takia. Vaikka symppaan kovasti teita kotona olevia, ml. puolisoani, joka sitten joutuu naita rikkonaisia ovia ja kadonneita henkilokunnan jasenia metsastelemaan lahes puolipaivaisesti. Taalla Tansaniassakin on mielenkiintoista, etta aidit ja isat kuolevat aika usein, ja malariakin tarttuu paljon paremmin paikallisiin, kuin meihin ulkomaalaisiin!!!! Odotan hetkea, etta istumme Porvoossa naita "vaihtareita" vaihdellen. Kukahan pistaa paremmaksi!!!! Hugs!
ReplyDeleteMinäkään en jaksaisi noin mutkikkaita ihmissuhdekuvioita. Olen niin naiivi ja sinisilmäinen, että taitaisin saada aikamoista shokkihoitoa siellä.
ReplyDeleteMinäkin toivon, että saatte pian luotettavan ja hyvän kuskin.
Anteeksi,jos kommentoin näin, mutta minusta tuntuu,että hyvinvoivat expat-puolisot ovat jotenkin vieraantuneet oikeasta elämästä.Kiinassakaan kukaan ei omistane työntekijöitä, Työntekijät kuitenkin ilmeisesti tuntevat alemmuutta ja senvuoksi eivät uskallla kertoa todellista syytä poislähdölle. Ex-expat puoliso
ReplyDeleteSuzhouren, miten ihmeessä hänellä on niin monta lasta? Kuuluuko vähemmistökansaan? Hienoa tuollainen vuosia kestänyt yhteydenpito. Minä luulen, ettei meille jää ainuttakaan pekingiläistä joiden kanssa pitäisimme myöhemmin yhteyttä. Lasten kiinalaiset kaveritkin kun ovat taiwanilaisia yms.
ReplyDeleteTiitta, yksi tärkein syy kotiapulaisen pitämiseen onkin se, ettei minun täydy olla päivystämässä näitä talonkorjaajia! Pidetään vaikka heti kesällä kunnon naurajaiset! Luulen sulta löytyvän mehevämmät tarinat.
Kirjailijatar, kirjoitettuna tämä säätö kuulostaa jotenkin vakavammalta mitä se ehkä todellisuudessa onkaan. Huomaan toistelevani usein: "Voi näitä..." Ja he varmasti toistelevat samaa meistä!
Ex-expat puoliso, todellakin, kukaan ei ketään omista! Ja kuten kirjoitinkin, työpaikan vaihtaminen on sallittua. Itsekin olen ollut täällä töissä jo neljässä eri koulussa! No, tosin en aina omasta tahdostani, vaan kun ei töitä ole yhdestä löytynyt tarpeeksi. Ja vaikka se vaikealta tuntuikin, opetettuani paikallisessa ruotsalaisessa koulussa ensin vuoden yhdeksän euron tuntipalkalla, vaadin rehtorilta parempaa palkkaa seuraavaa sopimusta tehdessäni. En siis vain hivuttautunut vähin äänin pois, vaikka auktoriteettipelkoinen olenkin, vaan pakotin itseni määrittelemään työni arvon.
Mutta nämä ovat näitä ikuisia kulttuurieroja. Kiinalaisille ongelmat on helpompia kiertää kuin mennä niiden läpi. Itseä ei uskalleta haastaa, jo satoja vuosia kestäneen ajattelemisen kiellon vuoksi. Virheitä tai vahinkoja ei rangaistuksen pelossa vapaaehtoisesti myönnetä, lisäetuja (kuten auton vaatiminen omaan käyttöön illoiksi lisäkeikkatyön mahdollistamiseksi) ei pyydetä vaan vaivihkaa vain otetaan tai sitten harmistuksissa häivytään vain. Meidän kuskin tapauksessa harmittaa eniten se, että todella pidimme hänestä, sillä on oli hyvä kuski, ja nyt jäi huono maku suuhun, koska viimeinen kommunikointi oli täyttä valhetta.
Missä maassa/maissa itse olet asunut?
Heippa, kävin lukemassa useamman postauksen kerralla. Aina yhtä mielenkiintoisia ja kuvat puhuttelvia. Ihanasta talven jatkoa teille!!
ReplyDelete(kirjoittamani jälkikommentti taisi hävitä,toivon,ettei tule toistoa).Kiitos pitkästä palautteesta Vilijonkka.Ymmärrät hyvin kansan luonnetta ja kulttuuria,johon länsimaisen kulttuurin tulo vielä luo uusia haasteita. Asuin vain Kiinassa. En ole tuttujasi. Meidän perheellä ei ollut omaa kuljettajaa,vain puolison työpaikalla oli (työmatka 100 km suuntaansa).Työpaikan kuljettajia sai käyttää sopimuksen mukaan vapaa-ajalla. Ajelimme tarvittavat matkat paikallisilla taxeilla ja tuli tutustuttua monenlaisiin kuljettajiin,joista jokunen osasi englantiakin ja kertoi toiveistaan päästä perheisiin kuljettajiksi. Osa taxin kuljettajista oli pelottaviakin,kun alkuaikoina veivät vääriin paikkoihin, eikä yhteistä kieltä löytynyt ja heille oli katastrofi erehtyä. Koiraa varten täytyi tilata työnantajalta omat henkilöt. Hoidin itse kodin,ostokset yms.vuotavien kattojen jutut. Koiran vuoksi en ottanut kotiapulaista,mutta minulle jäi muista perheistä hyvä kuva kiinalaisista kotiapulaisista. Työnhakuunkin osallistuin(tosin englanniksi ja olisin saanut töitäkin, komennus vain loppui kesken). Toivon tsemppiä kaikille ulkomailla asuville ja kiinalaisille toivon oikeita päätöksiä tulevaisuuden suhteen (tämän maapallommekin vuoksi). Ex-expat puoliso
ReplyDeleteMizyena, vanha kamu, kiva kun kävit ja jätit viestin!
ReplyDeleteEx-expat puoliso, kyllä minua hymyilyttää tuo kirjoittamasi "en ole tuttujasi" virke. Sitähän tässä välillä kirjoittaessa miettii, että ketkähän kaikki tutut tätäkin lukevat. Joululomalla Suomessa tuli kaiken maailman puolitutut virkkomaan, että blogissasi kirjoitit niin ja näin... En edes tiennyt heidän tietävän blogistani!