Saturday, December 19, 2009
Tavallista ja ihanaa
Vain aamupesu ja sitten matkaan.
Perillä kuuraan ensimmäisenä pihasaunan joulukuntoon ja petaan yhdelle lapselle vuoteen saunan lauteille, toiselle portaiden alle ja kolmannelle ihan vain tavallisesti lattialle. Esikoinen viuhahtaa kavereille ja seuraavan kerran näen hänet jonain ruoka-aikana, ehkä. Keskimäinen ja kuopus levittäytyvät hartaina isoäidin barbielaatikon ympärille ja irtautuvat pyhistä leikeistään vain kiljuvan nälän ajamana. Mies, jaa, ehkä hän käy ostamassa sitä ruokaa ja intoutuu kokkaamaan.
Edessä on siis aivan tavallista lomailua ihanan perheen kanssa aivan tavallisessa pikkukaupungissa ihanien ystävien ympäröimänä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Oikein mukavaa joululomaa! :)
ReplyDeletenyt olen kylla kateellinen. arvaa mista? saunan pesusta. vieta oikein ihana rentouttava loma ja veda keuhkot tayteen sita raikasta suomen ilmaa.
ReplyDeleteAivan mahtavaa!!!
ReplyDeleteParasta lomaa teille!
Nauttikaa!
ReplyDeleteHeh, ensin ymmärsin tekstisi niin että kaikki kolme lasta nukkuvat saunassa. Mietin jo että onpas teillä tiukat kortteerit siellä.
En nyt sanoisi että aivan tavallisessa pikkukaupungissa! Täältä aivan tavallisesta katsottuna, SE kaupunki on suoraan Lindgrenin saduista.
ReplyDeleteMutta toivon teille oikein ihanaa tavallista joulua ja lomailua!
Miksette jää sinne ikiajoiksi? Ystävä on tärkeitä! Eikä elämä voi olla sosiaaliselle ihmiselle merkityksellistä yksinäisyydessä asuen.
ReplyDeleteRauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille ja erityisesti Vilijonkan perheelle!
ReplyDeleteEdelliselle kirjoittajalle kommenttina,että jostain se leipä on revittävä ja valitettavasti tässä globaalissa maailmantaloudessa se täytyy joskus etsiä myös noista pölyisemmmistä kolkista ja sielläkin voidaan hienoja suomalaisia ihmisiä toisten suomalaisten taholta nuijia lujasti.t.Lisbet
Kuulostaa taivaalliselta :))
ReplyDeleteMukavaa lomaa!!
Hyvää matkaa! Me lähdemme huomenna myös Suomeen päin.
ReplyDeleteBienvenue! Me olemme olleet pakkasraikkaassa Helsingissä jo reilun vuorokauden verran.
ReplyDeleteIhanaa joululomaa teille kaikille! Soitellaan, jooko!
Suomi on Suomi on Suomi on Suomi ...
ReplyDeleteOikein nautinnollista joulua saunaan ja sen ulkopuolelle.
Kävipä teillä tuuri: Suomi on juuri nyt kauneimmillaan. Saitte valkoisen joulun :-)
ReplyDeleteKaikkea hyvää teille!
Kääk, kovasti jo illalla kaikille vastailöin, mutten väsymyksissäni sitten kait painanut viimeistä tarpeellista klikkausta....
ReplyDeleteKiitos kaikille, täällä on tosiaan kovin kaunista ja ennustukseni kävivät toteen. Tosin pihasaunarakennus, jossa asumme, ei vaadi kuin pienen pölyrättikierroksen, niin on ollut siis vuokralainen syksyllä! Lauteet kuuraan toki mäntysuovalla rituaalin vuoksi.
Anonyymille kuitenkin vielä, lienetkö joku tuttu vai miksi anonyyminä kommentoit, mutta me ollaan ns. nykyajan paimentolaisia eli mennään sinne missä työtä on... Vaikka näin kuuden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen paluu tuntuisi hyvältä idealta, ei se käytännössä ole ihan helppoa, jollei kummallakaan vanhemmista ole töitä. Mutta katsotaan, katsotaan.
Pihasauna - mikä ihana sana ja ihana paikka! Mun kaks nuorimmaista on ihan vakuuttuneita, että enoni pihasaunassa majailee tonttu. Santeri nimeltään. Ovat kuulemma vilauksia nähneetkin miekkosesta ja kovia löylyjä heittettäessä kuuluvat kiukaan kumaukset Santerin merkkejä.
ReplyDeleteSuloista joulunaikaa ja kiitos blogista - tää on ollut mun ja lasten taidekasvatuksen kurssi sen jälkeen, kun tänne löysin!
Lempi Sveitsin maalta
Oikein nautinnollista lomaa ja Joulun aikaa.
ReplyDeleteSaunan kuuraaminen kuulostaa suorastaan houkuttavalta.
ReplyDeleteViettäkää hyvää, tavallista.
Lumen pyryttamat terveiset taalta Keski-Suomesta! Mieli alkaa olla jo tutun jouluinen. Rakas sukulaistytto on asettunut taloksi ja tehnyt majansa olohuoneeseemme. Piparin tuoksu tarttui seinan rakoihin, eika enaa ole kiire mihinkaan.
ReplyDeletePuitteet siella saunanpesuineen kuulosta mukavan perinteikkailta. Ja ainakin taalla keho ja mieli oikein janoavat joulusaunan kokonaisvaltaista, puhdistavaa vaikutusta, rauhoittumisen harrasta riittia.
Ihanan suloista joululomaa sinne teidan perheelle ja lamminhenkista yhdessaoloa laheisten kesken. Tuttua, tavallista olemista. Niin, ja se tavallisin juuri onkin sita suloisinta.
Lunta, läheisten luona!
ReplyDeleteHyvää Joulua teille kaikille!
toivottaa Iris
Ihanaa Suomen valkoista joulua koko Teidän pesueelle!
ReplyDelete