Minkä lie kriisin olen itselleni kehittänyt. Olo Kiinassa tuntuu merkityksettömältä, tyhjältä. Päivät vierivät rutiineja pyörittäessä ja energiaa tuhlaantuu henkilökunnan paimentamiseen (Kuskille:"Ei ole oikein tyhjäkäyttää moottoria puolta tuntia." Ayille: "Olisi suotavaa pitää kuopus poissa lammen jäältä, seuraavalla kerralla hän ei ehkä tipahda veteen VAIN vyötäisiin saakka.").
Yritän tarkentaa katsettani ympäröivään kauneuteen. Tosin silloinkin nousee mieleen vain kysymyksiä. Kuka tuokin heebo tarkalleen oli ja minkä niminen? Ihan keskeinen hahmo kiinalaisessa mytologiassa, pitäisi tässä vaiheessa kiinaelämää jo ehdottomasti asia muistaa, mutta kun en... Vaan kauniisti on koriste haalistunut yksiväriseksi!
Leimat ovat meidän perheellä tietääkseni kunnossa, kuten ilmeisesti tämänkin oven takana asuvalla perheellä. Vai mitä tuossa paperissa lukee? Ehkä siinä muistutetaan roska-auton aikataulusta ja kouluuniloittautumispäivästä. Tiedä häntä, kauhian monta erilaista merkkiä mahtuu A4:n. Ehkä aloitan jälleen mandariinin opiskelu joulun jälkeen, sillä saralla ainakin riittää työtä!
Mietin tulevaisuuttani, suljenko vai avaanko ovia Kiinassa oloaikana? Hyödynnänkö mahdollisuudet vai lillunko vain eteenpäin?
Ei nämä ajatukset kauhian korkealla lentele, eikä vastauksia näytä tarjottimella tarjottavan. Taidan mennä kylille ja ottaa neuvoa-antavaa jakkijugurttia, saviruukusta. Siitä se lähtee, uusi viikko ja vanhat kujeet.
Onpa saman tapaisia ajatuksia kuin omassa päässäni toisinaan. Selvästi tulevat mulle kausittain.
ReplyDeleteJuuri tuo että hyödynnänkö mahdollisuuteeni, miten ovien kanssa on...?
Välillä tulee ihan lohduton ajatus ettÄ aika RYNTÄÄ eteenpÄin ja minä vain kellun kaiken vieressä jotenkin.
Onko se sitten niin voimakkaana kuitenkin takaraivossa näin suomalaissyntysellä naisella, että vaan palkkatyössä käyminen ja selkähkön "uran" luominen on sitä oikeaa elämää. Jossa on "hyödynnetty mahdollisuudet". Ja jossa ITE tienaa ja on ITTELLINEN.
ReplyDeleteMinä huomaan itte välillä, että jossain tuommonen ajatus jyllää, vaikken mielestäni OIKEASTI sillain ajattelekaan. Tosi ärsyttävää.
Tuli vaan mieleen. Voihan olla, että teillä muilla kumpuaa tuo kellumisajatus jostain ihan muista lähteistä.
Näin blogias kun Vilijonkka seuraa - ja Violet myös! - niin tehän teette vaikka mitä! Ja hienoja juttuja! Että jos te kellutte ja ovet on menny kiinni, niin sittenhän me muut ollaan ihan menetettyä kamaa ;).
Lempi Sveitsistä
P.S. Menkääpä joku päivä huviksenne johonkin keskiverto konttuuriin kärpäseks kattoon, siellä näätte, miten oikeasti päivät valuuuu hukkaaaaaan....
Jotenkin liikuttava postaus täältäpäin katsottuna...niin kovin inhimillinen ja herkkä.
ReplyDeleteTuollaisia oloja kun tulee ja menee kaikilla.Isojen elämänmuutosten äärellä tulee isoja kysymyksiäkin.
jos ei muuta, niin minulle ainakin avaat ovia, ajatuksia ja haaveitakin sieltä kaukaa.
Mulle tuli ensimmäisenä mieleen kulttuurishokki, sehän voi tulla pitkänkin ajan jälkeen.
ReplyDeleteItse olen Hollannissa jo 13+1 vuotta asunut, mutta aivan hyvin voisin pohtia aivan samoja ovenavaamiskysymyksiä
Violet ja Lempi, osittain kyse on varmasti juuri tästä pohjoismaisesta ajattelusta, jossa ollaan niin kuhean "tasa-arvoisia", että kaikilla pitää olla ne urat ja cv:ssä hyvältä näyttävä lista suorituksista, ilman taukoja. Etten itse osaa arvostaa riittävästi kotona läsnäoloa äitinä, vaikka huomaan lasten todellakin sitä tarvitsevan ja arvostavankin. Ja sitten toisaalta sisäinen tarpeeni tuottaa kaunista ja muiden ihailemaa (kyllä vain, tarvitsen muiden kehuja ja nautin saadessani näyttää mihin pystyn), mutta jotenkin oma saamattomuus estää "sen suuren idean" toteuttamisen. Pelkuruus, saamattomuus, huono organisointikyky jne. siinäpä listaa kerrakseen. Lempi, nauratti tuo konttorihomma. Opiskeluaikoina olin osastonsihteerinä suuren sairaanlan päivystyspoliklinikalla - vaikka työssä tunsin olevani tarpeellinen ja päivät vaihtelevia, niin kyllä siinä opiskelumotivaatio kasvoi kummasti!
ReplyDeleteAurinko ja kuu, kauniilla sanoillasi on suuri merkitys, kiitos. Kiva jos edes jotain "hyötyä" tästäkin blogista on.
Paevi, olet oikeassa, luulen kulttuurishokin olevan pysyvä olotila minulla. En oikeastaan usko pystyväni oppia ymmärtämään täkäläistä kulttuuria. Mutta jatkan silti harjoituksia, parhaani mukaan.
Mitä värejä! Nauitin näistä.
ReplyDeleteJakkijugurtti saviruukussa kuullostaa ihanalta, ihan kolmen aistin ruokaa!
Tuo anonyymin ensimmäinen kappale: ei ainakaan minun kohdallani päde. Ei ainakaan enää;-)
ReplyDeleteSiitä huolimatta...tämä Vilijonkan
lause: "Ja sitten toisaalta sisäinen tarpeeni tuottaa kaunista ja muiden ihailemaa (kyllä vain, tarvitsen muiden kehuja ja nautin saadessani näyttää mihin pystyn), mutta jotenkin oma saamattomuus estää "sen suuren idean" toteuttamisen. Pelkuruus, saamattomuus, huono organisointikyky jne. siinäpä listaa kerrakseen."
voisi olla minun kynästäni.
Liivia, jakkijugurtti on paksua ja täyteläistä, syksyllä ja talvella ihan syötävää koska on kylmä, mutta kesäisin etoo, sillä eivät säilytä sitä kylmässä, vaan hyllyllä, ilman lämpötilassa. Jugurttia +35c!
ReplyDeleteViolet, niin, se suuri olisi niin lähellä, kunahn vain... Pitäisi perustaa joku "taiteilevien kotiäitien" virtuaalinen seminaari, jossa kerran viikossa pitäisi esitellä homman edistymistä ja saisi toisilta risuja ja ruusuja, ideoita ja persuksiin potkimista.
Samoja mietteita ja ajtuksia myos itsella.Varsin voimakkaasti tana syksyna.
ReplyDeleteKotiaitiys on itselleni edelleen opeteltavissa oleva asia, en tieda osaanko ottaa tasta sen ilon irti mika ehka olisi otettavissa.
Suurin asia on kuitenkin se, etta en pysty tekemaan sita mita haluaisin ja se risoo silloin talloin mutta tiedan toisaalta etta viela joskus on senkin aika.
Voin tulla kuunteluoppilaaksi teidan taiteilevien virtuaalipiiriin.
Pikkujutut, ei sinne kuunteluoppilaita hyväksyttäisi - jokaisen olisi laitettava itsensä sopivasti likoon, sinut haastettaisi mukaan upeine koruinesi! Tai löytyisikö jokin vallan muu salassapidetty taitolaji?
ReplyDeleteJakkijogurtti. Kaikki mautamattomat luonnonjogurtit ovat ihania. Ja nehän kyllä säilyy aika hyvin...hyvä bakteerikanta.
ReplyDeleteNäitä tunteita kyllä käy läpi välillä itsekin, suorastaan ruoskii itseään siitä jos ei ole tarpeeksi tehokas ja tekemässä kaikkea mahdollista juuri nyt, aja tuota ja tätä ja vielä tuommoista. Ehkä inspiraatio on se mitä vain tarvitsee ajoittain odottaa, sitä silti elää elämää ja uniikkeja päiviä ja kokee paljon ja tekee valtavasti, kuten sinäkin täällä meille näytät(!) aivan huomaamatta. Uskon sen olevan se tarve kunnianhimoisena mennä kokoajan eteenpäin, mutta aina ei tarvitse, asiat soljuvat kuin itsestään uomiin välillä :)
ReplyDeleteKai se tärkein kysymys on kokeeko itse olevansa merkityksellinen? Ei se että olisi itsellinen ja omillaan toimeentuleva, vaan nimenomaan merkityksellinen. Tekeekö pääasiassa merkityksellisiä ja mielekkäitä asioita.
ReplyDeleteAiotteko olla vielä kauan poissa Suomesta?
Entä Violet aiotteko te?
Jos joo, niin miksi?