Elämää pimeydessä

Pimeyden keskellä minulla on suuria vaikeuksia saada siirrettyä unirytmiäni valtakunnan viralliseen aikaan. Kahdeksalta nukahdan istualteni ja aamulla puoli viideltä ihmettelen muiden unenlahjoja. Mutta onhan talvisessa hämärässä puolensa:




Ystävien luona saarella on sanoinkuvaamattoman tunnelmallista. Kuulumiset vaihtuvat kynttilän valossa herkkupöytien notkuessa ja lapset leikkivät muskettisotureita ritarilinnatunnelmassa.


Itsensä riuhtaiseminen ulos ja matkaan saattaa hetken tuntua vaikealta, mutta useinmiten se palkittaan ihanasti.

Hieno Helsinki. Sinne taas tänään.

Mielikuvat oikeiksi

Meneillään oleva piipahdus Suomeen on perheelle hyväksi monella tavalla. Muisti mokoma oli tehnyt tepposensa ja vääristänyt mielikuvissa Suomen talven pelkäksi vesisateeksi, kotitalomme nuhjuiseksi rääpäleeksi ja ystävät liian kiireisiksi. Suureksi onneksi kaikki olikin harhaa. Mökillä tosin oli juuri niin kylmää ja hiljaista kuin aavistelinkin. Siellä ainoastaan pikaisesti piipahdimme ja totesimme sen saavan jatkaa talvihorrostaan. Lunta lienee tullut puolimetriä lisää sitten näiden kuvien, joten horrosta tuskin uhmaa mikään häiriö.

Välipäivät jatkunevat kaupungissa pulkkamäen ja pihasaunan väliä ravatessa - siis suomalaista talvilomailua parhaimmillaa!

Tavallista ja ihanaa

Vain aamupesu ja sitten matkaan.

Perillä kuuraan ensimmäisenä pihasaunan joulukuntoon ja petaan yhdelle lapselle vuoteen saunan lauteille, toiselle portaiden alle ja kolmannelle ihan vain tavallisesti lattialle. Esikoinen viuhahtaa kavereille ja seuraavan kerran näen hänet jonain ruoka-aikana, ehkä. Keskimäinen ja kuopus levittäytyvät hartaina isoäidin barbielaatikon ympärille ja irtautuvat pyhistä leikeistään vain kiljuvan nälän ajamana. Mies, jaa, ehkä hän käy ostamassa sitä ruokaa ja intoutuu kokkaamaan.

Edessä on siis aivan tavallista lomailua ihanan perheen kanssa aivan tavallisessa pikkukaupungissa ihanien ystävien ympäröimänä.

Huomenna

Tänään hyvästelimme espanjalaiset ystävämme jotka muuttavat Brasiliaan. Heitä tuskin enää tapaamme tässä elämässä. Kyynelhän siinä silmäkulmaan ilmestyi. Heille huominen on suuren lennon päivä.

-----

Ulkona on muutama pakkasaste ja taivas on sininen, mutta ilma, siinä on kyllä jotain kummaa. Yritämme tarkkailla uutisia, muttei kukaan mitään paljasta. Ei ennen kuin on pakko. Mutta keuhkot kertovat kysymättä omaa tarinaansa. Kenties huomenna on paremmin.

-----

Perheen malttamattomin taitaa olla tässä näppäimiä painelemassa. Vielä kaksi yötä, kuinka kestän odottaa. Juuri tänään ajatuskin joulun viettämisestä Kiinassa tuntuu irvokkaalta. Ai miksikö? Katsokaa kuvat ja kertokaa tuhannella. Huomenna vain pakkaan ja lopuksi lämmitän lasin Ikean glögiä ja sanon, että huomenna tytöt lennetään Suomeen.

Erilaisessa juhlassa

Tällä viikolla olen jälleen saanut kokea, kuinka asiat voidaan hoitaa erilailla ja silti hyvin. Omissa mielikuvissani on hyvin tarkat säännöt millainen joulunalusaika on, mitä koulun joulujuhlassa kuuluu laulaa ja esittää. Mutta yli 30 kansallisuuden kansainvälisessä koulussa joulujuhlaa ei luonnollisestikaan voida viettää minun ajatusmallieni mukaan, tai siis joulujuhlaa ollenkaan. Hieman haikeana ajattelin mistä kaikesta lapseni jäävätkään paitsi.



Vaan turhaanpa taas murehdin. Eilinen toisluokkalaisten esitys oli täynnä tunnetta, vauhtia ja esiintymisen riemua. Musiikinopettajan johdolla 120 reipasta lasta esittivät laulaen ja tanssien eri kulttuurien joulukuuhun sijoittuvien juhlien musiikkia. Otteita oli juutalaisilta, ruotsalaisilta, hinduilta, espanjalaisilta ja joiltain muiltakin. Ei siellä tottulakkeja näkynyt, mutta silti sydämeni valtasi ihana jouluinen tunnelma. Jouluisen juhlan voi siis hoitaa näinkin.

Ja jouluna sitten syödään

Kuopus väitti syöneen koulussa jouluruokaa. Tarkemmin haastateltuna oli syöty riisiä ja kanaa. Hmm, vallan uusi versio jouluruoasta, mutta täydestä oli mennyt!

Olen jo vuosia hoitanut jouluruokaostokseni aatonaatonaattoiltana puoli tuntia ennen sulkemisaikaa. Yleensä silloin välttyy ruuhkilta ja saan luistella käytävillä lähes yksin. Silloin kaikkea vielä on ja aattoaamuna noukin vain maitoa ja leipää. Tuntuupa ihanalta ajatukselta päästä Porvoon Cittariin, siellä kun tuntuu astetta siistimmältä ja järjestelmällisemmältä se touhu kuin joissain muissa paikoissa...

Sinisen viileää

Minkä lie kriisin olen itselleni kehittänyt. Olo Kiinassa tuntuu merkityksettömältä, tyhjältä. Päivät vierivät rutiineja pyörittäessä ja energiaa tuhlaantuu henkilökunnan paimentamiseen (Kuskille:"Ei ole oikein tyhjäkäyttää moottoria puolta tuntia." Ayille: "Olisi suotavaa pitää kuopus poissa lammen jäältä, seuraavalla kerralla hän ei ehkä tipahda veteen VAIN vyötäisiin saakka.").


Yritän tarkentaa katsettani ympäröivään kauneuteen. Tosin silloinkin nousee mieleen vain kysymyksiä. Kuka tuokin heebo tarkalleen oli ja minkä niminen? Ihan keskeinen hahmo kiinalaisessa mytologiassa, pitäisi tässä vaiheessa kiinaelämää jo ehdottomasti asia muistaa, mutta kun en... Vaan kauniisti on koriste haalistunut yksiväriseksi!


Leimat ovat meidän perheellä tietääkseni kunnossa, kuten ilmeisesti tämänkin oven takana asuvalla perheellä. Vai mitä tuossa paperissa lukee? Ehkä siinä muistutetaan roska-auton aikataulusta ja kouluuniloittautumispäivästä. Tiedä häntä, kauhian monta erilaista merkkiä mahtuu A4:n. Ehkä aloitan jälleen mandariinin opiskelu joulun jälkeen, sillä saralla ainakin riittää työtä!


Mietin tulevaisuuttani, suljenko vai avaanko ovia Kiinassa oloaikana? Hyödynnänkö mahdollisuudet vai lillunko vain eteenpäin?


Ei nämä ajatukset kauhian korkealla lentele, eikä vastauksia näytä tarjottimella tarjottavan. Taidan mennä kylille ja ottaa neuvoa-antavaa jakkijugurttia, saviruukusta. Siitä se lähtee, uusi viikko ja vanhat kujeet.

Sotkuiset maailmankirjat

Yritän vähitellen valmentautua lauantaina alkavaan lomaan sekä loppujenkin talvitamineiden etsimiseen ja pakkaamiseen. Mutta vaikeata se on, ei meinaa keskittymiskyky riittää, sillä vilkkaalla autokadulla seisoi hevonen ja herra kauppasi keskikesän herkkuja. Saavatkohan ne mitään siellä Kööpenhaminassa sovittua, olisi jo aika... kun joulukuussa vesimeloneja... mitenköhän ne on saatu tuotettua ja mistä saakka kuljetettu? Hevonen on muistaakseni kasvissyöjä, joten ekologinen kavionjälki lienee kuitenkin kohtuullinen.

Tammikuussa varmaan myydään jo mustikat ja helmikuussa kanttarellit. Uutta vuotta odotellessa, nami.

Ihanat tyttäret

Kahdesti vuodessa postaan tästä samasta aiheesta, koska kahdesti vuodessa on lasten baleteissa avoimet ovet. Siinä välissä etsiskelen neljästi viikossa sopivia sukkahousuja, kadonneita tossuja ja unohtuneita pinnejä liian kiireellä juuri ennen harjoituksia. Ja alkuverryttelyyn lapset ottavat vauhtia kiruhtaessaan juosten tunneille. Seuraavaksi näenkin heidän palaavan yleensä iloisella ja energisellä mielellä, haluten välittömästi esitellä tunneilla opittuja askelia.



Mutta silti joka kerta avointen ovien tunneilla häkellyn enkä lakkaa ihmettelemästä. Kuinka he oikein muistavat mihin suuntaa koipea pitää milloinkin heilauttaa, milloin hypähtää tai kättä nostaa oikealle. Kuinka minun, tällaisen tömistelevän harppojan, tyttäret voivat olla noin siroliikkeisiä ja ihan "oikeiden" tanssijoiden oloisia? Eihän tuo isukkikaan mikään kaunoluistelija ole. On luonto tehnyt tepposet - ihan hyvä niin.

Erimielisyys

Vieraan kulttuurin keskellä asumisessa on puolensa. Ainakin joutuu olemaan erilailla tuntosarvet valppaina, jotta saa asiansa mahdollisimman järkevästi hoidettua ja kommunikoitua ihmisten kanssa ilman aivan kamalia väärinymmärryksiä (joita tosin kuitenkin tapahtuu päivittäin).


Liikenne on yksi haastavimmista arkipäivän elementeistä, jonka ymmärtämiseen on minulla vielä todella pitkä matka. Lavasähkömopolla huristellessani erityistä ärsyyntymistä aiheuttaa "edestä pujahtaminen". Se on sellainen veikeä tilanne, jossa sivukadulta pääkadulla kulkevan eteen ilmestyy auto tai pyöräilijä tai jalankulkija tai koira tai mikä vain. Se ilmestyvä ajattelee ehtivänsä ylittää kadun ensin, muttei luonnollisestikaan kiirehdi vaan jopa hieman hidastaa etenemistään ennen edestä pujahtamistaan. Ja joka kerta minä joudun painamaan jarrun pohjaan välttääkseni ajamasta päälle. Suomalaisittain ajateltuna (tämä täpärästi vältetty) onnettomuus olisi ollut edestä pujahtajan syy, mutta kiinalaisen ajatusmallin mukaan päälleajaja olisi syyllinen. Ja korvausvelvollinen. Aamupäivän saldonakin olisi ilman valpasta jarrujalkaani syntynyt kolme korvausvaadetta!


Voi voi, vielä on minulla kovin monta porrasta kuljettavana ennen tyynen ja tasaisen arjen saavuttamista, sillä olen edelleen vakuuttunut "taakaa livahtamisen" olevan parempi vaihtoehto. Mutta kohtaloni lienee kuitenkin yrittää oppia ymmärtämään, sillä 1 300 000 000 kulkijaa on toista mieltä.

Kylillä

Oikeastaan pitäisi tehdä jotain aivan muuta, mutta eilinen kävelyretki muistuu jatkuvasti mieleen ja minua hymyilyttää. On pakko kertoa teillekin.



Vain reilun peninkulman päässä olympialaisiin avatusta ultramodernista lentokenttäterminaalista sijaistee kylä. Sen ylittävät kohisten sadat lentokoneet päivittäin, lentomatkustajat kurkkivat ikkunoista ja näkevät vain katot tästä kovin aidosta ja jotenkin humoristisesta paikasta. Ristin sen Vihreiden viritysten kyläksi. Ei niitä värkkäyksiä niin kovin montaa ollut, mutta riittävästi kuitenkin kiinnittämään huomioni, tässä muutama. Näppärästi maalattu ovi, vai? Ja voihan sen kaupan edustan näinkin valaista.




Vihreiden viritysten kylässä isot lapset olivat koulussa, mutta pienemmät viettivät päivää vanhempien työpaikoilla perheiden pienissä yrityksissä tai isovanhempien hoidettavina. Ruokamarketin edustalla oli oikein kolikkokäyttöinen vemputin lapsia varten, hei hei vaan!


Ja tässä yleiseen jakoon liikeidea: mobiili lemmikkieläin- ja ilmapallokauppa. Menet sinne missä asiakkaatkin ovat ja siirryt säiden mukaan. Tällaista putiikkia pitävän ihmisen täytyy olla iloinen hemmo!

Oli köyhää, meluista, avoviemäröinti, kalsean kylmää, haisevaa ja silmiä kirveltävän saasteista, MUTTA ihmisten ilo sekä uteliaisuus tarttui. Toivon heille parempaa ja hellempää huomista.

Juttuja

"Meidän itäinen naapuri on hieman tylsä. Kotikin sisustettu vain ruutukuosein. En minä heillä kylässä ole ollut, mutta kun tuulettavat niitä täkkejään siinä talon edustalla, niin siitä tiedän."


"Nämä ihastuttavat kukkatäkit perin äidiltäni, joka oli saanut ne lahjaksi jo Maon aikana. Ovathan ne hieman haalistuneet, mutta ajavat asiansa öisin pakkasasteiseksi kylmenevässä hutonkiasunnossani. Kun vain muistan tuulettaa täkkejäni tarpeeksi usein, niin säilynevät vielä vuosia!"


" Me olemme moderni nuoripari. Sisustamme edullisesti ja kierrätämme. Eihän kierrätys toki niin muodikasta täällä Pekingissä ole, mutta me olemme tiedostavia, uuden polven edustajia!"


"Voi minkä ihanuuden kauppakadulla tänään näinkään. Kiinnitin huomioni siihen täkkiin, vaikken mitään täkkiä ollut edes etsimässä. Kuosissa raikasta limeä ja keltaista, yhdistettynä rauhalliseen valkoiseen taustaan, kukkia taisi olla. Koko täkki toi mieleen jonkin ulkomaan tyylin. Seuraavan kerran täkkiä ostaessani menen katsomaan josko vielä tämä ihanuus siellä kaupassa olisi. Eikä maksanut paljoa, 30 yania! (n.3€). "

Itsenäisyyspäivänä

Sinivalkoiset kynttilät pöydille, päivän teemaan sopivat kirjat kotialttarille telineisiin, sinisävyiset kärpäslätkät vaasiin kukka-asetelmaksi, sinihomejuusto ja piparkakut kahvipöytään, Sibeliuksen ja Merikannon kappaleita nuottitelineeseen. Siinäpä se oli, meidän tapa valmistautua viettämään suomalaisten naapureiden keralla itsenäisyyspäivää. Huomenna katsomme tv-kaistalta linnanjuhlien koosteen ja ylihuomenna menemme lähetystön vastaanotolle. Siellä mies istunee flyygelin takana ja minä tapailen tuttuja. Suurta on kaikki täällä, jopa itsenäisyyspäivää vietetään kolme vuorokautta.

Tiedättekö?

Tänään riensimme kaupungille, sillä uusi Insider's Guide to Beijing, ulkkarien raamattu vuodelle 2010, ilmestyi toissapäivänä ja nappasimmekin kirjakaupan viimeisen kappaleen. Nyt taas tiedetään mistä mitäkin tästä kaupungista löytää.



Nautimme perheen kesken lounaan lempiravintolassamme Hatsunessa. Siellä melkein voi luulla olevansa Japanissa - en tosin oikeasti koskaan ole naapurissa ollut, mutta kuvittelisin siellä olevan yhtä herkullista sushia ja sekä kauniita asetelmia kuin tässä ravintolassa.


Mutta sitä en edes osaa kuvitella, että millainen vessakulttuuri Japanissa on. Että tarvitaanko sielläkin tällaisia kylttejä, mitä Pekingin modernin ostoskeskuksen asiakasvessasta tänään bongasin. Onko tietoa?