Tilannetiedotus

Ei olisi kannattanut niin suurieleisesti rinnastaa Porvoota ja Pekingiä, kuten edellisessä postauksessa tuli tehtyä. Kului ehkä tunti ja jo sulkivat huolehtivat viranomaiset Bloggerin maan asukkailta...mokomia juttuja se Vilijonkkakin siellä kirjoittelee. Fiksu bloggaaja olisi luonnollisesti henkisesti varautunut tilanteeseen etukäteen, onhan You-tube ollut kiinni jo yli kuukauden. Ajattelin kuitenkin, ettei nyt varmaankaan.

Näin valmistaudutaan siis erään aukiotapahtumien 20-vuotispäivään, joka lähestyy kovaa vauhtia. Niin lähestyy myös kesäloma Pohjolassa, vapaa mökkibloggailu sekä tulevan kuukauden pituisen kommentoimattomuuden synnyttämän paineen vapauttaminen. Nyt suit sait pois koneelta, ettei kohta koputeta ulko-ovella, kun näin vallan pahanteossa ollaan. Ihan hurja tilanne siksikin, että on pakko keksiä muuta tekemistä netissä roikkumisen sijaan. Tänään ostin jo pingispöydän!

Tästä postauksesta kiitän tietokonetukihenkilöni työnantajaa suomalaisen verkon pikalainasta!

Palailen kunhan voin.

Totta joka kuva

Kysymykseen millaista Kiinassa ja Pekingissä oikeastaan on visuaalisesti, on mahdotonta toisen vastata, se on jokaisen itse koettava ja pääteltävä. Kaupuki on niin valtava, hyvin vanha ja toisaalta paljon modernia seassa, rakennuskanta muodostuu todellisista murjuista luksushotelleihin ja kaikesta siltä väliltä.


Alkoi huolettaa, että millaisen kuvan kaupungista ja maasta annan. Itse on vaikeata sitä nähdä. Etenkin kun valokuva-albumia selatessa en valtaisaa eroa eroa Minun Porvoon ja Minun Pekingin välillä näe. Vai näettekö te?



Samankaltaisiin yksityiskohtiin tunnun takertuvan: maalattuihin jo kulahtaneisiin pintoihin, vilahtaviin pitseihin, suloisiin pikku ikkunoihin, herkullisiin ruosteläiskiin.



Muistuttaisin armaita lukijoitani, että tämä blogi on minun totuus, yksittäisen ihmisen kokemus, erään kameran ikuistama ympäristö.



Lapset ja mies eivät useinkaan tunnista kuvista paikkaa tai aikaa. Mutta minulle jokainen halkeama, läiskä, hiukkanen ja suttu ovat tuottaneet jonkin asteista iloa ja innostusta, joko olemassaolollaan tai suomalla minulle mahdollisuuden havainnoida, jopa siinä määrin että olen sen halunnut kuvata. Olen onnellinen että näen.

Matka jatkuu.

Cityssä

Olin kaupungilla, kuvasin pölyä. Olisi sitä täällä kotinurkillakin voinut kuvata, on täällä haituvia yllin kyllin. Miksi lie piti matkustaa 17 kilometriä? Käydäkseni kaupungilla, koska se on itsessään hauskaa. Ja kyllä keskustan pölyissä on enemmän hohtoa kuin esikaupungin. Varmasti.

On tää kans touhua.

Yritän kuumeisesti muistella mitä kaikkea olen talven kuluessa ajatellut "hoitavani sitten kesällä Suomessa". Voisi luulla ammatinvaihdon osuneen kohdalle, että sihteeriksi näin keski-ijän kynnyksellä.

Olen ryhtynyt jopa toimeen ja varannut:
-kolme lastenlääkäriaikaa
-kaksi silmälääkäriaikaa
-kolme puheterapeuttiaikaa

Käynyt tauolla itsekin tohtori Wangin vastaanotolla hakemassa antibioottikuurin.

Ja ollut sähköpostiyhteydessä reumalääkärin kanssa sekä keskustellut puhelimitse puheterapeutin kanssa.

Vielä pitäisi saada vuokrattua kuntosalikortti sekä varata:
-silmälääkäriaika
-gynekologiaika
-fysioterapeuttiaika

Ja ihan varalta voisi varata ajat kardiologille ja vaikka urologille. Jottei kesällä tulisi tylsää, istua nyt vain mökkirannassa ja katsella ulapalle joutsenten tavallista elämää.

Liika on liikaa

Kurkistin rahapussukkaani. Näyttää hyvältä, olen niin tyytyväinen taitteluideaani - nyt näen pelkällä vilkaisuilla kuinka monta yania mukanani on, kun en ole värisokeakaan. Näyttää määrällisestikin hyvältä, eikö vain, paksulta nipulta? Päivän kysymys lukijoille: paljonko tuossa on euroina? Arvauksia ?




Tänään tuntuu asuinympäristö muutenkin olevan täynnä, pullollaan, paljon, monta, rivissä, jonossa ja päällekkäin. Superlatiiveja ja suuria määriä, jopa hieman liikaa.

Jospa ottaisin rauhoittavat päiväunet.

Sydänjuttuja

Sydämelliset terveiset kaiken maailman äideille! Onneksi meitä on niin moneksi.

Erityisen sydämelliset terveiset äidille, anopille sekä jo pilvikaupunkiin muuttaneille edellisen sukupolven upeille naisille.

Sibbe, ihana Sibbe

Hip hei, täältä tullaan, onko Sinfonia Lahti valmiina? Ja Kamulla Sibelius tikunpäässä? Maltan tuskin odottaa viulukonserttoa, ehdotonta suosikkiani.

Illan konsetti on esikoisen ja keskimmäisen ensimmäinen kokoillan sinfoniakonsertti, joten jännitystä leijuu ilmassa. Erityisesti esikoinen jännää, että iskeekö väsymys kesken kaiken ja mahtako yleisö malttaa olla taputtamatta osien välillä. Pianhan se nähdään, siellä uljaassa Munassa, jonne päästäkseen täytyy kulkea vedenalaista tunnelia pitkin. Jännää ja ihanaa. Emme sentään ihan Jumalan selän takana asu kun tällaisia kulttuuririentojakin on mahdollista harrastaa!

Onko ällää näkynyt?

Perheestämme puuttuu kaksi suomalaista ärrää sekä monta kiinalaista ässää - joinain päivinä hakusessa ovat kaikki kahdeksan erilaista suhinaa. On kuin muuria päin kulkisi.


Lasten ärrien löytymiseen vielä uskon, jollain keinolla muurin yli vielä päästään.


Mutta tänään paljastui uusi kirjainpuute, jonka korjautumisen suhteen olen epäileväinen. Vaikka taikoisi aukon muuriin valmiiksi en muutokseen usko.

Nimittäin ayi, kotiapulaisemme, on kotoisin Hunanin maakunnasta ja siellä maailman kolkassa ei käytetä ällää! L-kirjaimen sijalla lausutaan N. Miten en ollut aikaisemmin huomannutkaan hänen kutsuvan kuopusta Cinnaksi. Kaikki paljastui harjotellessamme "grilliä". Grinn siitä tuli eikä miksikään muuttunut. Ihmeellisen tuntuinen vaikeus, johan suomalaiset vauvoina lällättelevät. Kiinalaisvaavit vissiin ässättelevät, kun ovat siinä niin taitavia isoina. Ja Hunanissa lisäksi nännättelevät.


Jatkamme siis keskittymistä olennaiseen, eli asian selväksi saamiseen. Grilli olkoon tässä talossa grinn ja kuopus Cinna. Hyvin kelpaa!

Puhtaaksi lounaalla

Suuria seikkailuja ei tälle keväälle enää ole tulossa, mutta "suunnittelukokouksia" on silti mukava pitää. Tällä kerralla valitsimme läheisen, jo aiemmin mainioksi todetun paikan.


Tosin nyt oli salin puoli täynnä, joten pääsimme tutustumaan takahuoneeseen. Jonka sisustus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, jollei jopa yllättävä.


Mikäs sen kätevämpää kuin yhdistää kaksi pakollista toimenpidettä hoidettavaksi yhden ja saman katon alle. Lounas ja autonpesu. Ei täältä ainakaan bisnesideoissa mielikuvitusta puutu.


Ruokapöytien vieressä odottivat pesijöiden taukopallit tyhjillään, olihan lounasaika vilkkaimmillaan.


Persoonattomat sisustustaulut oli korvattu käytännön esineistöllä.


Ja pahimmilta roiskeilta saattoi suojautua talon tarjoamilla sateenvarjoilla.


Jos jollain lounasseuran valinta oli epäonnistunut sai aikansa kulumaan seuraamalla auton mattojen kuivumista. Ja kaikki nämä toiminnot yhdessä ja samassa tilassa. Parvikin siellä oli, en kehdannut vaan kurkistaa, mutta veikkaanpa siellä olleen yrittäjien pedit.

Meidän lounaamme oli makoisa ja edullinen, totta kai, kuurausta emme kokeilleet. Ehkä seuraavalla kerralla. Ja jos jälleen on kovin täyttä ei hätää sinäänsä ole, sillä samaisella kadulla oli vastaavia yhdistelmäyrityksiä kahdeksan.

Idea vapaasti käytettävissänne!

Hiilikaivoskaupungin muisto

Tämä on se surullinen näkymä joka on muistunut viime päivinä mieleen. Etupiha, perheen mikroyritys suuressa kylmässä huoneessa, sen etuhuoneen perällä tai erillisessä pikkuruisessa takahuoneessa perheen koti. Kymmenien naapurien kanssa yhteinen reikälattiassavessa, kylmävesiputki jonkun talon edessä, alkeellinen viemärointi jossain, ehkä. Elinolosuhteita, joita ei minnekään voi paeta.




Mikäs tässä Pekingin ruskeita (ei siis mustia!) pölyjä ayin pyyhkiessä, itse mietiskelen valokuvankäsittelykurssille osallistumista ja samalla laskeskelen viikkoja tulevaan kesälomaan Suomessa. Koivunvihreä, männynruskea, Suomenlahden ukkosensininen vesi, Sondbyn hiekanbeessi ja se vaalean sininen taivas, jessus.

Ettei vaan malttamattomuus painaisi rouvan mieltä? Taitaa olla talven elämyspurkki täynnä.

Taas värihehkutusta

Tämä kummallinen turkoosi kausi vain jatkuu. Kaupungilla kulkiessa jopa vaalean siniset muuntuvat silmissäni ihanaksi turkoosiksi.


Vaikka löytyy niitä voimakkaitakin sävyjä. Ei tarvitse mielikuvitustaan vaivata bongatakseen yleisen käymälän "herttaisen" tiiliseinän.


Kotiinkin on alkanut vaivihkaa kertyä sävysävyyn rojua, toki keskitetysti yläkertaan.


Kopio pienestä osasta kiinalaisten suuresta ylpeydenaiheesta ja turistinähtävyydestä päätyi käsittelyni alle. Terrakottasotilaan harmaa pinta vaihtui lumen valkoiseksi ja kuin lisätäkseen uskottavuuttaan vaati patsas itselleen suuren varjon. Tarvittiin myös pientä pilkettä silmäkulmaan, joten heitin muutaman rannekorun sotaherran kaulaan. Mitä lie paikalliset tuumaavat moisesta pyhäinhäväistyksestä, mutten sentään maalannut heppua punaiseksi, kuten eräässä trendihotellissa oli tehty.

Sotilaallisen ryhdikkäästi toivotan kaikille hyvää alkanutta viikkoa!

Verkkaista asettumista

Hätähousuus on valitettava luonteenpiirteeni. Kaiken pitäisi tapahtua heti ja vikkelästi. Usein jää tarvittava ajattelutyökin tekemättä, kun on niin hoppu. Mutta nyt olen kerrankin harkinnut, kokonaisen vuoden, nimittäin taulujen paikkoja! Eilen vihdoin koitti se suuri päivä jolloin kutsuin työmiehet kiviporineen jyrryyttämään ruuveja seiniin.



Olohuone sai seinälleen tämän ensimmäisen Kiinan vuoden valokuvasatoa.



Pala kaukaista Helsinkiä päätyi flyygeliä vastapäätä. Kangas oli Pariisin kodissakin monta vuotta luomassa kotoista tunnelmaa, meidän kodin ryijy.



Näiden kultakalojen maalamisella aloitin valmistutumisen Kiinan muuttoon puolitoista vuotta sitten. Nyt kalaparvi pääsi uiskentelemaan portaikkoon, tylsään ja persoonattomaan välitilaan, jossa viiletetään seuraavaan tilaan. Kalatkin lienevät matkalla.

Asunnosta tuli jälleen astetta enemmän meidän koti.