Vastakohtia taas

Ajauduin markkinahalliin, jossa oli kansalle tarjolla satoja metrejä kelloja. Kimaltelevia, muovisia, kopioita, reppanoita, pilipaleja kelloiksi kutsuttuja esineitä. Ihan inhottaa, miten ihmeessä edes moiseen paikkaan jouduin?! No uteliaisuuttani tietenkin, kun on joka oven taakse kurkistettava... Tämä pikainen vierailu kellomarkkinoilla kuitenkin herätti minussa ajatuksia nykyihmisen hillittömästä kuluttamisesta, kiinalaisesta tavarantuottamisesta sekä kansantalouden väkisin vireänä pitämisestä. Valmistetaan käsittämättömät määrät halpaa tavaraa, jota kansa ostaa, joka menee hetkessä rikki, jolloin ostetaan uutta tilalle joka lisää taas työllisyyttä. Kätevää.



Onneksi osuin myös kadunpätkälle, jolle kymmenet papparaiset olivat kokoontuneet pelaamaan dominoa. Todennäköisesti päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen he pelaavat. Säästä riippumatta. Heidän aikansa on pysähtynyt eikä heillä mokomia turhakekelloja ranteissa näkynyt. Onneksi näin myös kaunista, muuten alkaisin selata Finnairin tai Aeroflotin sivustoja jo nyt!

Tiskin alta

Velvollisuuksistani vastenmielisin on hoitaa ruokaostokset sekä etsiä kunnollisia pesuaineita tai -välineitä pitkin kaupunkia. Niinpä ei huushollissamme ole maaliskuun jälkeen ollut pölypusseja ja imuroinnin sijaan on vain luututtu. Tänään vihdoin otin itseäni niskata kiinni ja suuntasin kuvausretken sijaan paikalliseen hypermarkettiin, josta todennäköisimmin löytäisin sekä deodoranttia että pölypusseja.


Pölynimuriosastolla olikin hieno rivistö pölynimureita ja joitain pussipakettejakin. Mutta meidän imurin kohdalta puuttuivat pussipakkaukset. Tiedusteltuani pusseja myyjältä sanoi hän niiden olevan hyvin kalliita, 3,5 euroa paketti, neljä pussia kussakin. Tarvitsin pussit hinnasta riippumatta ja pyysin saada ostaa peräti kaksi pakettia, sillä en halua ainakaan vuoteen tulla uudelle ostoskierrokselle markettiin. Moinen ahneus, kahden paketin haluaminen, kuitenkin tuntui myyjästä olevan hieman ongelmallista, mutta pienen inttämisen jälkeen hyväksyi hän toiveeni - ja häippäsi jonnekin. Meni minuutti ja toinenkin. Odottelimme ystävättären kanssa ja naureskelimme tilanteelle. Kymmenen minuutin kuluttua myyjä palasi käsissään kuvan kaksi avattua ja rikkinäistä pakettia. Ohjasi minut hyllyn päätyyn "piiloon" ja sanoi maksun tapahtuvan hänelle, vierellään kaksi mukana häärännyttä myyjätoveriaan. Ja käski minun sujauttaa pussilaatikot suoraan reppuun, siellä päädyssä. Niin, kameroilta piilossa luonnollisesti!

Käveltyäni jo seuraavan osaston luokse juoksee heppu perääni ja suostuttelee vielä hyllyjen taakse. Tällä kertaa oli tarjolla uusi filtteri imuriin, jollaista myös olin tiedustellut. Mutta nyt kasvoi myyjän nälkä liian suureksi, sillä aivan kahta euroa en yhdestä karhunkielen tapaisesta läpyskästä sentään maksa!

Tarvitsin pölypussit ja näin ne minulle myytiin. Osallistuinko varkauteen tai ostinko varastettua tavaraa, en tiedä. Mutta sainpahan pölypussit, maksoin niistä melkein kohtuullisen hinnan myyjä nro 231:lle ja hälyttimetkään eivät alkaneet ulko-ovella ulista. Pieni jännitys piristää arkea kummasti!

2 x 20

tai 8 x 5 tai 80:2 vuotta kiinalaisittain asian ilmaistuna. Suomalaisittain kerrottuna kello on edistänyt aika monesti ja jo nyt täytin 40 vuotta!


Mietin muutama päivä sitten elämäni varrelle osuneita hienoja kokemuksia. Mitkä niistä ovat eniten muokanneet minusta juuri tällaisen 4-kymppisen sekä vaikuttaneet tulevaisuuden toiveisiini.

Kaikki liittyvät vieraisiin kulttureihin tutustumiseen ja pieneen seikkailuun: kuukauden mittainen kansainväinen lastenleiri Saksassa 11-vuotiaana, 7 vuotta myöhemmin urbaani partiovaellus viini- ja tupakkaviljelmien läpi Kanadassa, vaihto-oppilasvuosi 6-lapsisessa mormoniperheessä, opiskeluaikoina tutustuminen suomenruotsalaisuuteen, opintovuosi hektisessä Lontoossa, lopulta perheellisenä muutot Ranskan kautta Kiinaan.


Toivon pysyväni uteliaana. Suurimmat pelkoni liittynevätkin jämähtämiseen, mukavuudenhaluisuuteen kuuluvaan notkumiseen sekä ennakkoluuloisuuteen. Niiltä minua joku varjelkoon, jollei kukaan muu niin minä itse!


Lapsuuden kodista sain hyvät eväät maailmalle ja sittemmin puolet elämästäni olen itse koonnut ruokakomeron sisältöä laajemmaksi sekä monipuolisemmaksi. Toivottavasti edelleen seuraavat 2 x 20 vuotta seikkaillen, keräillen ja oppien.

Paluu arkeen

Niin tämä suuri päivä koitti ja on nyt jo kääntynyt illaksi. Ja suureksi onneksi voin todeta kuopuksen ilmeen olevan edelleen sama kuin aamuisessa kouluunlähtökuvassa.




Omakin virne on lähes yhtä leveä, pääsinhän maistamaan jo arkista vapauttani ja sichuanilaisia herkkuja lounaaksi. Mieleeni alkoi palautua kiinalainen meininki, näinhän se olikin! Kuumuuden ahdistaessa rullaavat miehet puseronsa kainaloihin paikkaan katsomatta ja antavat masujensa löllyä. Pahimman lounaskiireen hellitetty istahtaa keittiöhenkilökunta salin puolelle ja syö riisipainotteisen aterian. Niin, tällaistahan se oli ja tästä jatkuu.

Hyvää viikonloppua!

Jännitys tiivistyy

Esikoinen pääsi opintielle jo tänään. Uusi opettaja, seuraava luokkataso, ylempi kerros ja vaihtuneet luokkatoverit. Niin, tässä kansainvälisessä koulussa laitetaan joka vuosi luokkajako uusiksi - tarkoituksella. Eipähän pääse syntymään liian pahoja klikkejä ja jos jonain vuonna ei oikein suju jonkun luokkalaisen kanssa (kyllä vain, sitäkin joskus käy vaikka opettajat väittävätkin kaikkien olevan hyviä ystäviä keskenään), niin on suuri mahdollisuus päästä seuraavana vuonna eri luokalle.


Mutta tunnelma on edelleen kohtalaisen kuuma täällä kotona, sillä kaksi nuorempaa pääsevät jännityksestään vasta huomenna. Kuopukselle kaikki on uutta, myös tänään hankittu koulupöytä ja tuoli. En sentään ruvennut valokuvaamaan tuoleja kokeilevia kullannuppusiani siellä Ikeassa, kuten kunnon kiinalaisvanhemmat näyttivät tekevän. Kalseasti vain hoputin tyttöjä etenemään, jotta pääsisimme pian kotiin ruuvaustaloisiin. Jotta kukaan ei hukkuisi sinne. Jotta kaikki olisi valmista huomenna viimeisen vauvani aloittaessa koulu-uransa. Vastahan tuo oppi puhumaan... Ketäköhän tässä eniten jännittää?

Usko tieteeseen

Huumorin lisäksi raikkauden avulla sitä ihminen jaksaa. Oltuamme kotona Pekingissä peräti reilun vuorokauden aloin jo haalita ympärilleni selkeitä ja puhtaita värejä, erityisesti kontrastiksi vallitsevalle ulkoilmalle.

Niin, tiesittehän että kun pekingiläinen puhuu ilmasta tarkoittaa hän nimenomaan ilmanlaatua eikä suinkaan säätä. Kylmyydestä, sateesta tai kuumuudesta melkein viis, sillä ulkoilun mielekkyyden sanelee sään sijaan saasteen määrä. Näin juuri kaksi käyrää jotka kertoivat rinnakkain metsäpalosavun saastuttaman Helsingin sekä muuten vaan saasteisen Pekingin ilmanlaadun. Jopa minä vähemmän matemaattisena henkilönä osasin siitä lukea, että Helsingin kamalimmat saastepiikit ylsivät juuri ja juuri Pekingin erinomaisten päivien tasolle. Joten tässä välissä haluan lohduttaa kaikkia helsinkiläisiä, että kuolemaksi ei naapurin palot teille ole, kun täälläkin olemme hengissä säilyneet. Ja samoin ne 17 miljoonaa muuta kaupunkilaista. Hassua kyllä, mutta netissä on kuulemma suljettu Pekingin ilmanlaadusta kertova sivusto...

Kotona

Globaalisti luulen monella lomalta paluun sujuvan samoissa merkeissä kuin minulla. Ensimmäinen päivä suhahtaa ohi kodin herättämisessä eloon: jääkaapin täyttö, lemmikkieläinten nouto kotiin, uudet ulkokukat luurankojen tilalle, kesän kostuttamien keksien heittäminen pois... Erityispiirteenä on ainoastaan aikaeron aiheuttamassa huonovointisuudessa räpiköiminen.

Jonkin verran oli muutoksia tapahtunut kahdessa kuukaudessa. Poliisiasemalle rekisteröitymistä ei enää vaadittu, muhkeat marsumme olivat hoikistuneet lisääntyneestä ulkoilusta ja ayilla oli uudet mopoilukengät. Kaikessa viisaudessaan oli hän myös levittänyt ruokapöydälle yhden lempiliinoistani. Kotona on hyvä olla, jopa pannunhuoneessa vesi lämpiää ja lapset ovat hajaantuneet huoneisiinsa lelujen ja muun maallisen omaisuutensa pariin.

Täten alkaa kolmas syksymme Pekingissä. Tervetuloa seuraan ja kommentoida saa jatkossakin!

Fiuuuu

Tänään palaamme kotiin. Meillä on monta kotia. Ne ovat erilaisia, niissä tehdään toisistaan poikkeavia asioita ja niissä vierailevat arkena eri ihmiset. Mutta toistaiseksi tämä sopii meille, vaikka yhdestä kodista lähteminen haikeaa onkin ja toiseen palaaminen hieman jännittää.

Koti odottaa, toivottavasti myös kuski ja auto. Beijing, women lai!

Kasvun merkki

Lasten kasvun huomaa erityisesti Linnanmäelle mennessä. Vuodessa oli kuopuskin venähtänyt niin, että hänelle avautui pääsy lähes kaikkiin huvipuiston laitteisiin. Eli nyt kaikki kolme juoksivat hurjalla vauhdilla peräkanaa vemputtimesta toiseen puiston sulkeutumisaikaan saakka.


Perheen ainoan pikkuhupirannekkeen ostin minä - ja senkin piiriin kuuluvista laitteista jäi kokematta iso osa huimauksen vuoksi. Mutta karusellista tykkään! Kuopus tosin ei moiseen vauvajuttuun enää kanssani lähtenyt, joten onneksi oli pieni kummipoikani mukana seurueessa, niin sain hänen kanssaan mennä posetiivin tahdittamaan nostalgiamatkaan.


Seuraava vaihe on luonnollisesti se, etteivät lapset meidän kanssa enää kulje, etenkään lähde Lintsille! Silloin me Monsieurin kanssa menemme kaksin, ostamme hattarat ja istahdamme vihreälle puistopenkille, katselemme ohi vilistäviä lapsiperheitä ja nautimme yhden kierroksen puisessa vuoristoradassa. Sellaista jaksaisin useamminkin kesässä!

Hyvä kesä

Aivan ensimmäiseksi haluan jakaa ilmaisen vinkin blogitauolle pääsyyn, jos kuumuus ja kesä on verottanut voimia. Vaihda nettiyhteytesi pinkoodi ja jätä kertomatta se muille perheenjäsenille. Lainsäädäntö on hoitanut asiat niin, ettei kotoasi löydy tilannetta laukaisevaa puc-koodia automaattisesti, ellet ole älynnyt sitä erikseen nettiyhteyden ostohetkellä pyytää...






Viikko on vierähtänyt rattoisasti, kesäisestä Suomesta nauttimisessa, vanhenevia lapsia juhliessa, silmäklinikan palveluita taas hyödyntäessä, ystäviä tapaillessa, tanssiessa ... Olen erilaisella tavalla alkanut tarkkailla myös elämän jälkiä rantahietikolla. Hurja kuhina siellä on käynytkin. Kuhina kesä, hyvä kesä.