Bloggausikkunan näkymät

Pitkällisen harkinnan jälkeen saan aikaiseksi vastata haasteeseen esitellä kansalle bloggausmaisemani. Teatterikiikarit esille, sillä tutkittavaksi tulee monta pientä ja tuhruista kuvaa ruokasalin ikkunasta. Siinä ikkunaovien kupeessa, verhon vieressä nurkassa pikkuruisen sivupöydän äärellä naputtelen. Hyvä paikka. Tässä näkymä


aamupäivällä,


alkuillasta,


oikealle,


vasemmalle,


ylös


ja alas.

Sauraavaksi haastan Tiitan Vietnamista väläyttämään bloggausmaisemansa ja paljastamaan, blogataanko sitä töissä vai kotona...

Riittävä keittiö

Keittiö- ja pakettitalokauppiaat ovat saaneet ihmiset luulemaan, että lieden ympärillä tulee olla vähintään viisi metriä kaapistoja, niin ylhäällä kuin alhaallakin. Niin minullakin oli Suomen kodissamme. Ja lisäksi oli vanhanaikainen skafferii, kaikki hyllyt notkuen kippoo, kappoo, paistinpannuu, vatii.


Ajat muuttuvat, minä muutun, kehityn? Nykyisin olen pienten keittiöiden ystävä. Tai, oikeammin vähäisiin keittiökaapistoihin tyytyväinen. Keittiössä yläkaapistojen virkaa toimittavat avohyllyt, alakaappeja ei tiskialtaan alapuolen lisäksi ole laisinkaan. Työskenlelypintaa toki voisi olla nykyisen puolentoista metrin lisäksi enemmänkin, mutta hyvinpä on tässä välipalatarjottimia, sipulikeittolounaita, hummeri-illallisia loihdittu. Lisäksi pieni on helppo sisustaa uudelleen. Toin lomatuliaiseksi kotiin oranssit kirpparilöytöni ja koko tila sai uutta energiaa.


Ikkunalle hankin uudet kasvit, yrttipuutarhan joka ilahduttaa toivottavasti pitkälle ensi keväseen, kunnes kesäaurinko läkähdyttää. Pieni vihreä aitani, keittiön seuralainen.

Soitto jatkuu

Muistattekos joskus opiskeluaikoina kun oli elämä edessä, kirkkaat silmät ja heleä iho, vapaus mennä ja tulla, tuore rakkaus sydämessä? Tänään kaikki opiskeluaikojen muistot heräsivät henkiin, kuinka olin vaihdossa Lontoossa, graafisen suunnittelun tehtäviä väänsin pitkälle aamuyöhön, opiskelijaorkesterin kiertueet katkaisivat arjen puurtamisen kuin tilauksesta, pienistä hanttihommista en koskaan kieltäytynyt. Tänään meillä oli nimittäin vieraita.


Sain tuntea nuoruuden energiaa olohuoneessani, se hurmasi, se ihastutti, se herätti, jopa kauhistutti. Vieraidemme lahjakkuus, kauneus ja into toi raikkaan tuulahduksen kotiimme. Lapset olivat innoissaan, soittivat näytteeksi tulevalle opettajalleen, joka taitavasti otti tilanteen haltuunsa, kaikesta kaaoksesta huolimatta. Kuopus fanitti viulistin kontrabasistipoikaystävää. Tulin niin onnelliseksi, lapsen saavat kosketuksen hyviin suomalaisiin, jatkavat hyvillä mielin soittoharrastustaan ja kaikki ikään kuin loksahti kohdalleen. Vieraille jopa kelpasi sinisimpukkapöperöni. Ei yhtään pöllömpi sunnuntai.

Aivan eri puusta

Kuopus ulisee aamusta iltaan ja luonnollisesti vailla pätevää syytä. Joku veikkaa uhmaa, toinen huonoa kasvatusta, kolmas arvoituksellista geeniperimää. Minusta hän on vain hän, tuollainen hirveä ulisija, höh, minun tyttäreni.


Sitten kun alkaa hieman muistella lähimenneisyyden pieniä tapahtumia, jo leviää hymy, jopa pieni naurun helähdys, sillä hän on myös niin hupaisa. Palatessamme kesälomalta kotiin lentäen, vastoin alkuperäisiä suunnitelmia, otimme matkalaukkuihin vain tärkeimmät ja loput tulisivat perässä muutaman viikon päästä autolla. Ensimmäisenä aamuna kotona Cilla kysyy heti ensimmäiseksi: "Missä käääme?" Unitäkit, tutit, pehmokonnan, Barbababa-kirjan, ne kaikki olin kyllä pakannut reppuun, mutten sitten sitä alkukesästä hänen itse kirpparilta valitsemaansa muovikäärmettä tajunnut sulloa mukaan! Ja voi voi kun sitä kaivattiin. Useanpaan otteeseen. Jällennäkemisen riemu olikin suunnaton ja vastaanotto käärmeelle sydämellisempi kuin samalla kyydillä tulleille isovanhemmille. Vain Cilla voi olla tuollainen...


Keskimmäinen puolestaan on se blondi. Meikit, korkokengät, pitkät lainehtivat hiukset, pystyt rinnat ja kimaltelevat hampaat ovat pakollisia tullakseen onnelliseksi aikuiseksi, ainakin hänen mielestään. Tuossa makoileva "Lisa Lady Carola" on maailman ihanin. Toisinaan luulen sen olevan liimattu Alvan käteen ja toisessa kulkee tähtihiusharja. Miten tämä on mahdollista?

Voimme ainakin iltaisin saada kuunnella hyvin monipuolisia filosofioita ja näkemyksiä siitä, että mikä on elämässä tärkeää, tulevaisuuden unelmia, vaihtelevia mielipiteitä kauneuden määritelmästä. Jos siis jaksaisi lapsukaisiansa haastatella. Kyllä sekin päivä koittaa.

Uusi motto

Uuden elämäntilanteeni helmiä: tänään vierailin täällä, arabi-instituutissa. Aivan mahtava paikka. Tämän koristeellisen, mutta hieman julman julkisivun sisältä löytyy kirjaston, ravintolan, kirjakaupan sekä luentosalin lisäksi valoisa ja raikas näyttelytila, jossa upeasti asetellut pystit, matot, kalligrafiat sekä tiede-esineet vievät katsojat vallan toiseen maailmaan. (Voikohan tätä positiivisemmin esittää?)


Kierroksen lopuksi nälän jo kurniessa vain pikaisesti valitsin kaupasta kortin. Kymmenien kauniiden taide- ja kalligrafiakorttien joukosta valitsin sen kauneimman. Osa tekstistä herkullista oranssia, hallitut suuret kaaret, ornamenttiä muistuttava syvä musta virke alla. Kotona paneuduin ostokseeni paremmin ja takaa löytyi käännös arabiaksi toteutetusta Dostojevskin tekstistä:

"Kauneus pelastaa maailman."

Ylistys Blogistanialle!

Sain eilen kukkasia. En toki aviomieheltäni, mutta vierailevat appivanhemmat päättivät ilahdutta. Valkoisia preerianruusuja sekä lumimarjoja. Elämäni ensimmäiset preerianruusuni sain samaiselta pariskunnalta esikoisen synnyttyä. Ne olivat roosia, muistan kimpun edelleen elävästi, niin kaunis se oli.


Myös tämä kimppu on mielestäni ihana, toivottavasti säilyy pitkään.

Haluan jakaa teidän kanssanne , lukijani, tämän ilon, sillä kanssanne on ollut niin ihanaa. Hauskoja, herkullisia, ajatuksia herättäviä kommentteja on hienoa saada, omassa kommentoinnissani lienee vielä hiomisen varaa... Ja ilmeisen moni palaa aina silloin tällöin, vaikkei kommentoisikaan ja se on kivaa. Tämän blogin aluperäinen tarkoitus oli todellakin pakottaa itseni näkemään tässä hullunmyllyssä jotain positiivista ja sehän on toiminut! Nyt elämä kolmen kinastelevan lapsen kanssa kummallisessa maassa tuntuu huomattavasti mieluisammalta kuin keväällä. Ei toki ainoastaan blogin pidon ansiosta, mutta merkityksellistä tämä bloggaaminen kuitenkin on ollut. Olen myöskin saanut arvokkaaksi mieltämäni "vertaistukiryhmän" muista ulkosuomalaisista äideistä, on syntynyt ilahduttava kontakti muutamiin serkkuihini sekä tutustunut luoviin uusiin ihmisiin Suomessa.

Näiden kauniiden kukkasten myötä haluan kiittää teitä kaikkia olemassaolostanne!
Huomiseen.

Metropolin mahdollisuudet

Suomessa asun pikkukaupungissa. Kävelyetäisyydellä virastot, kaupat, harrastukset. Siellä kaikki tuntevat kaikki tai tietävät ainakin kaikkien muiden asiat, vaikkeivät tuntisikaan. Keskustan suurimmassa ruokakupassa on puhtaat tilavat käytävät, mutta lihatiski ainoastaan torstaista lauantaihin. Mutta sekin "kuuluu" suomalaiseen pikkukaupungin elämänkulkuun.

Maailmalla asun metropolissa, suomalaiselle pöyristyttävien liha- ja vihannestiskien äärellä, paikassa jossa en pahemmin pääse kaupungin silmäätekevistä juoruomaan. Mutta nautin tämän ihmismäärän mukanaan tuomasta perinteiden ja kulttuurien kirjosta. Tiedä tuota sitten kuinka alkuperäisasukkaat tähän suhtautuvat!?


Korealainen ystävättäreni vei minut eräänä päivänä japanilaiskorealaiseen ruokakaupaan ja toimi tulkkina sekä neuvonantajana. Aiemmin intialaisesta kaupasta ostamistani herkuista meni puolet tunkiolle, koska en oikeasti tiennyt kuinka niitä olisi pitänyt tarjoilla. Mutta opettajan johdolla kaikki sujui ihmeen ihanasti! Koin olevani lähes täysjärkinen ihminen vaikken pakettien teksteistä mitään ymmärtänytkään. Eilen suurperheemme isovanhempineen nautti japanilaiskorealaisen päivällisen keittoineen, makineen, punapapujäätelöineen. Ja herkullista oli! Illalla napostelimme vielä näitä paahdettuja vihreitä papuja.


Lähitulevaisuudessa keitän "matonuudeleita",


jonka kastike syntynee sesaminsiemenöljyssä paistetuista sienistä.


Ja jälkiruoaksi papuriisikakkusia.


Syksyn mittaa on luvassa paljon muutakin. Liian pitkään ei kokkailua pidä venyttää, sillä muuten ehdin unohtaa mikä vinkki liittyi mihinkin pussiin!

Kateuden hoitoa

Mies oli työmatkalla Suomessa, ajaa reppana autoamme kotiin juuri nyt jossain Saksan moottoriteillä. Se on 20 tunnin hurautus Tukholmasta Pariisiin, jollei satu staub kohdalle. Mutta, hänpä oli saanut yöpyä mökillä! Oli katsellut tyyntä merta, kuunnellut metsää, lämmittänyt padassa pesuvettä, grillannut pihvin, kenties tervehtinyt ikimäntyjä. Ihan vaan keskellä tavallista viikkoa!


Olen vihreänä kateudesta, sellainen ei ole terveellistä eikä sivistynyttä. Päätin hemmotella itseäni herkullisella vihreällä pikalounaalla, etanoilla valkosipuliyrttivoissa. Uuni päälle, pistäytyminen kulmakaupan pakastelaariin, alakerran leipomosta patonki kainaloon ja kotilot lämpiämään. Vihreäterapiaa makunautintona ainakin, jollen suomalaiseen metsään heti pääsekään. Auttoi vähän.


Lopuksi asettelin pienen vihreän pilkun olkkariin. Pala luontoa kaupungissa, tulipa hyvä mieli. Mieskin palaa viimeistään huomenna, anoppi ja appi matkatavaroinaan...

Päät pystyyn!

Erään kaupunkikierroksen kruunasi edelläni köpöttelevät kilttiänsä ylpeinä kantavat skotit. Sedät suunnittelivat kovasti kahvilaan uskaltautumista, illan rugbyotteluun kun oli vielä aikaa. Villahameiden helmat vain heiluivat, valloittava skottiaksetti sulostutti ilmaa, jouduin eksotiikan pauloihin. Tuli ikävä nummille, paimenkoirakilpailuihin, skottilehmäpelloille telttailemaan...


Takaisin asiaan. Siinä he tassuttelivat suloisen jämäkkärakenteiset sedät, tervettä itsetuntoa hohtaen. Hetkeä aiemmin olin tarkkaillut metrossa kanssamatkustajiani. Voi hyssykät sentään! Suomalaiset aina nalkuttavat siitä kun ollaan muka niin poikkeuksellisen epäsosiaalisia ja ujoja ja ties mitä. Noooh, mitä tuumitte ranskalaisista kahdelta iltapäivällä? Sosiaalista, virkeää, kommunikoivaa, avointa?


Ja sitten me muistutamme kuinka haituvaiset hiukset ovatkaan, vartalon rakennekin niin romuluinen, iho harmaa ja kalpea. Vertailun vuoksi katsokaapa näitä madameja. (Ovat salakuvia myönnän, mutta luotan siihen, etteivät he ole lukijoitani.)

Voisimme hyvinkin ottaa hieman oppia ranskalaisten asenteesta; me olemme me ja ylpeitä siitä!

Minun retkuni

Aino (anteeksi. en onnistu linkkien teossa sitten millään!) haastoi minut kertomaan mitä päälläni on juuri NYT. Hauska ja älytön haaste, joka kiinnostaa kuitenkin. Varsinkin kun tänään ja juuri nyt minulla on päälläni varsin tyypillinen Vilijonkka-asu. Ensiksi otin esille jotain muuta, Marimekon Iloisen takin ja mustat pitkikset, mutta sitten muistin meteon ennustaneen iltapäiväksi poutaista +20c ja vaihdoin astetta kevyemmän yhdistelmän.


Puolitoista vuotta sitten hankittu valkoinen puuvillapaita on ollut rakas. Harmikseni huomasin aamulla kankaan kuluneen hiuti jo kolmesta kohdasta, ohut kun on. Ranteessa 10-vuotishäälahjaksi saamani kello, erittäin rakas esine. Sain sen ollessani erittäin tuskainen ja turvonneen suuri (lähes sata kiloa), kuudennella kuulla raskaana, monta tunnepitoista hetkeä sekä edessä että takana. Mainittakoon myös sen olevan Calvin Kleinin käsialaa, ainoa omistamani "merkkituote". Ja nimettömässä se vihkisormus (mummin vanha, kummitädiltä saatu kivi).


Peppu täytyy peittää, se on liian lättänä mielestäni. Harrastan joko kaapuja, nykymuotisanastoa käyttäen tunikoita, tai sitten pikkuhameita pitkiksien päällä. Tämän pienen kietaisuhameen ompelin muutama vuosi sitten. Kangas aivan ihana, kauttaaltaan sekä painettua kuviointia, että brodeerausta ja laskeutuu kivasti. Kaiken kaikkiaan minulla on sellainen pakkomielle, että vaatetuksen on oltava luonnon materiaaleista. Ihan jo tietoisuus siitä, että jossain on 10% polyesteriä saa minut hikoamaan ja kankaan silmissäni nyppyyntymään.


Ja jalkaan jäi aamupäivän kierrokselta ah niin tyylikkäät tossukkasukkaset, puuvillaa siis. Yleensä hipsin kotosalla paljain jaloin, mutta nyt näemmän näin.

Muuten päivä vaikutta tunnelmaltaan rauhalliselta ja olo on leppoisa. Kovasti tuli eilen uhottua, mutta täytyyhän ne äidin lähettämät lehdetkin joskus lukea, eli taiteellinen pyrskähdykseni jäänee huomiseen tai lauantaihin tai...

Kovin vaikealta tuntuu viiden uuden haastaminen, joten anteeksi, olen petturi. Tehtäiskö niin, että kaikki vakilukijani voivat niin tuntiessaan osallistua? Eli, mitä päälläsi on juuri nyt?