Sunday, February 14, 2016

Korjausompelimo Vilijonkka



Esikoinen on vanha, siis Wanha. Huh, minua alkoi ihan jännittää ensi perjantai! Esikoinen on ollut hyvin aktiivinen koulunsa wanhojenpäivän toimikunnassa ja tehnyt paljon töitä päivän onnistumisen 
eteen. Niin ovat siis vanhoja jo nuo lukiolaiset, että ovat itsenäisesti keränneet rahat, vuokranneet tilat, tilanneet illallisruoat, hoitaneet jatkopaikan, sopineet dj:n ja niin edelleen. Ei äidin tarvitse kuin jännittää ja mennä sitten ihastelemaan kauneutta ja komeutta. 

Paitsi on tässä vähän tehtävää minullakin. Puku löytyi jo syyskuussa puoleen hintaan valmiina, mutta esikoisen ollessa varreltaan pitkä ja hoikka täytyy sitä säätää vähän joka kohdasta eli olkapäistä, kyljistä, selästä ja tietenkin helmasta. Kivaa, mielelläni tietenkin ompelen, mutta ihme kun minulla jää kaikki aina viimeiseen viikonloppuun...


Huomenna täytyy lisäksi opetella yllä olevan kampauksen värkkääminen (kuva netistä kaapattu, sori!). Esikoinen osaa sen tekemisen teoriassa luettuaan kampaussivustoja ja minä siis toimin käsinä. Sykkyräkampaukselta tuo näyttää ja uskon vakaasti jonkinlaisen sykkyrän syntyy. Toivottavasti tulee sitten myös perjantaina aamutuiman oikeanlainen mytty!


6 comments:

  1. Samat on jutut täälläkin. Meidän vanhan puku ostettiin jo Istanbulista. Ja olen saanut yhden käsistään kätevän työkaverin hiusten letittäjäksi. Me siis vain pääsemme katsomaan tanssit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinhän taisitte ostaakin, muistelen lukeneeni. Onko puku tosiaan edelleen sopiva?!

      Delete
  2. Täällä blogivierailulla hei! Ja toinen Konmari-hurahtanut myöskin hei. Se oli ihmeellinen opus, en malttanut pysähtyä ennen kuin olin käynyt joka ikisen huoneen ja tavaran läpi! Ja jäi päälle niin että meinaa mennä ylikin välillä kun en meinaa jaksaa mitään epä-iloa tuottavaa tavaraa :) Onnea matkaan myöskin vanhojen päivään äidille ja tyttärelle-se oli ihana päivä, muistan vieläkin hyvin!

    ReplyDelete
  3. Syvää sinistä ja timantteja, tuollainen look voi vain onnistua :) Meillä edessä vuoden päästä...

    ReplyDelete
  4. Hei, menivätkö kaikki Vilijonkan taideteokset kaupaksi? Jos niitä jäi, laittaisitko ne vaikka tänne blogiin myyntiin? Saattaisin hyvinkin olla kiinnostunut ostamaan jonkun :-)
    Terv. Sari

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljon meni, mutta jäi niitä jäljellekin. Kirppareita tulen pitämään jatkossakin - tavaraa ja taulua kun tuntuu riittävän. Mutta voisinhan minä niitä tänne blogiinkin laittaa! Pysypä kuulolla.

      Delete