Välillä jo ajattelin, ettei seinään paiskautumistani voi estää. Yritin jarruttaa, sain apua ja ilmeisesti törmäyksen väistäminen onnistui, mutta päällimmäisin tunne oli pitkään heikkous.
Tänään kuitenkin tuntuu jo helpottuneelta, näen edessäni toivoa, valoa, kuin olisin saanut potkulautani ohjauksen takaisin itselleni. Tapasin ihmisen, joka sydämestään toivotti minut tervetulleeksi, eikä turhia proplematisoinut vaan uskoi ideaani: perustan oman taidekoulun. Edessä on pitkiä ja haastavia työpäiviä, kokonaisen opetussuunnitelman kirjoittaminen, materiaalien hankkimista, markkinointia...
Mutta uusi tuuli auttaa minua polullani eteenpäin ja se tuuli muistuttaa kesäistä puhuria, hieman väristävää mutta ystävällistä. Antaa minun nukkua yöni ja hymyillä päivällä. Niillä pääseekin jo pitkälle.
Onnea hienosta päätöksestä, Kata! Upeaa! Aivan mahtavaa!
ReplyDeleteKiitos!
DeleteRohkeasti kohti Uutta. Upeaa, kun joku uskaltaa hypätä pois oravanpyörästä. Sydämestäni toivotan ONNEA ja paljon ILOA!
ReplyDeleteKiitos! Tosin tässä taisi käydä vähän niin, että en koskaan oikein kunnon oravanpyörän kyytiin päässytkään. Ihan muutaman varvin heitin ja vähän vahingossa putosin kyydistä pois, onneksi!
DeleteHieno homma! Onnittelut!
ReplyDeleteKiitos vaan!
DeleteIhanaa ja onnea! Mahtavaa, että on ihmisiä, jotka luottavat ja luovat uskoa silloin kun itseä epäilyttää.
ReplyDeleteKyllä, onneksi on niitäkin ihmisiä, joilla on sekä kykyä nähdä että uskallusta toimia ja sitten vielä uskoa muihinkin ihmisiin, kuten tämä yksi enkeli. Tämä herra edustaa siis tahoa, joka antaa minulle tilat käyttöön.
DeleteHykerryttävä uutinen! Vaikken tunne sinua minusta tuntuu että tuosta tulee hyvä. Toivon sulle kaikkea hyvää tämÄn uuden asian kanssa. Onneksi tapasit tuon joka uskoi ideaasi!
ReplyDeleteHykerryttää itseäkin, mutta myös jännittää. Vielä viikko vanhassa pestissä ja sitten pääsen toden teolla hommiin.
DeleteIhan mahtavaa! Onnea! ♥
ReplyDeleteKiitos!
DeleteHyvä päätös!
ReplyDeleteLempi Sveitsistä
Niin onkin.
DeleteOi, oma taidekoulu on ollut minunkin ikuinen unelma. Mutta nyt se on sinun totta, ja olen siitä todella iloinen! Aivan mielettömän hieno uutinen siis! Olet varmasti juuri oikea ihminen tuohon.
ReplyDeleteNiin kauniina ja tyylikkäänäkin tuossa olet.
Kiitos, oikeasta kulmasta ja riittävän epätarkan kuvan kun ottaa niin syntyy ihmeitä :)
DeleteNo kato, mä laitan ensin pystyyn systeemin niin sä voit perustaa teidän kylälle haarakonttorin!
Oon heti valmis kun haarakonttorin aika on!
DeleteMä niin odotan kuulevani sun hommasta lisää, uskon siihen täysillä.
Hienoa! Onnea tulevaan. Uskon, että kaikki sujuu aivan mainiosti.
ReplyDeleteKiitos, uskon myös tulevaan. Yrittäjä ei kai muuta voikaan!
DeleteSää tiedät, kuten taannoin puhuttiinkin, että jos oltais lähempänä, mulla olisi sille heti muutama oppilas omasta takaa :) Eteenpäin siis, toteuttamaan vaan!
ReplyDeleteMillon me nähtäis, on niin pitkä aika viimeisestä?
Nähdään pikimmiten 1.6. jälkeen. Soitellaan.
DeleteKuulostaapa ihanalta! :)
ReplyDeleteJos olisin lapsi (kuvataidekoulut kai on lapsille?) ja olisin millään muotoa kuvataiteellisesti lahjakas, niin tulisin ainakin blogin näytteistä päätellen tosi mielelläni juuri sinun huomaasi.
Onnea matkaan! Vaikka byrokratiaa ja järjestelyhommia onkin paljon, niin hyvä siitä tulee. :)
Aloitan pääosin lasten kursseilla, mutta ehkä laitan myös tarjolle heti alkuun kokeilumielessä myös aikuisille suunnatun kurssin. Tai lapsi-vanhempiryhmän, ja vanhuksille kanssa joku päiväsaikaan, jossa juodaan myös kahvia, ja...
DeleteTaideala ei ole mikään helppo ala, mahtavaa, että unelmasi toteutuu. Onnea ja menestystä!
ReplyDeleteKiitos!
DeleteIhana kuulla! Onnea kouluprojektille! Olen vilpittömästi iloinen ja innoissani puolestasi! :) Olipa kivoja uutisia näin kesän kynnyksellä :)
ReplyDeleteJuu, kiitos, näin kevään lopulla alkaa taas energia virrata ja sumu hälvetä.
DeleteHieno juttu! Mahtavaa, että tartut härkää sarvista. Sinusta on siihen - tiedän sen! Täällä myös iloisena puolestasi :)
ReplyDelete-Maarit
Härkää sarvista tartuttu, toivottavasti menestyn paremmin kuin matadorit päivän uutisissa!
DeleteOi mikä rohkea päätös! Onnea matkaan!
ReplyDeleteKiitos!
DeleteLycka till, varmasti hyvää tulee ja oppilaita, jotka todella _haluaa_ oppia.
ReplyDeleteJuuri heitä minä haluan opettaa, jotka haluavat jotain uutta oppia. Väkisin opettamisesta sain tänä talvena tarpeekseni. Jos ei kiinnosta ovat vapaita lähtemään muualle, eikä siinä sitten ole sen kummempaa.
DeleteJippii tuo oikea teko!
ReplyDeletepensastasku
Kiitos!
DeleteAivan upeaa! Onnea ystäväni! Olen ylpeä päätöksestäsi. Halauksin, Kaisa
ReplyDeleteKiitos!
DeleteHei, olen ite haaveilut vähän samasta joskus. Kannattaa tutustua Lapinlahden arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikouluun, Lastuun, joka antaa taidekasvastusta lapsille. Aivan ihana paikka ja pyörii tietääkseni pienellä työntekijämäärällä. Netistä löytyy sivut ja yhteystiedot.
ReplyDeleteLastusta olenkin kuullut, mutta kiitos muistutuksesta! Olen tässä muutenkin tutkinut taidekouluja, käynyt vierailuilla yms. Ei tässä onneksi pyörää tarvitse uudestaan keksiä.
DeleteMahtava juttu. Hyvä idea näin 20 v hääpäivän kunniaksi. terveisin kaasosi ;)
ReplyDeleteKiitos kaaso!
ReplyDeleteOi kuinka mahtavaa! Hurjasti tsemppiä, voimia ja vahvoja siipiä unelmallesi!
ReplyDeleteAnna
Mahtavaa! Onnittelut! Mainostathan myös täällä, mikäli matkat eivät ole liian hankalat, meiltä saattaa löytyä pieniä tulevia taidekoululaisia...
ReplyDeleteHienoa Vilijonkka, aplodit! Yleensä sitä on aika pitkälti juuri oman onnensa seppä ;)
ReplyDelete