Pieni seikkailu

Kuopuksen luontainen arkuus on alkanut väistyä elämän nautiskelun tieltä ja reippaus lisääntyy vuosi vuodelta. Hän heittäytyy, uskaltaa ja haluaa yrittää.

Viime viikolla kuopus tunsi olevansa valmis kulkemaan itsenäisesti metrolla balettiharjoituksiin. Hyvällä suuntavaistolla ja paikantunnistuskyvyllä siunattu tytär olikin helppo päästää menemään. Mutta voi, sen verran oli hän jännityksen vallassa, että heti Kamppiin päästyään olikin lähtenyt vääriä liukuportaita ylös päätyen suurempaan ja vieraampaan paikkaan pienen aulan sijaan eikä balettireittiä enää löytynytkään. Vieras "täti" oli huomannut kuopuksen epävarmuuden ja tullut kysymään mikä tällä oli hätänä ja lähtenyt saattamaan tytärtä kohti Aleksanterinteatteria. Muutaman korttelin kuljettuaan oli lapsi bongannut katuvilinästä ystävättärensä isän, mennyt tädin kanssa hänen juttusille ja aikuiset olivat vaihtaneet saattovuoroa. Tarjottiinpa tyttärelle oikein pyöränpakkarikyytiä perille, mutta sen verran oli reppana säikähdyksissä, että halusi tavallisesti kävellen kulkea viimeiset korttelit. 

Ihania ystävällisiä kaupunkilaisia, heitäkin on! Ja Helsinki on niin pieni kaupunki, ettei heitä näytä kovinkaan vaikeaa olevan löytää. 

Haluaisin lähettää sydämelliset kiitokset "tädille" tarkkanäköisyydestä ja huolenpidosta todennäköisesti kesken oman kotiinpaluukiireen! Sekä ystävättären isälle tyttäreni saattamisesta perille! KIITOS!