Monday, July 11, 2011

Viikon miete




Kesäpaikassa olo, ihmeellinen ympäröivän helppotajuisuus ja kaiken kommunikoinnin vaivattomuus ovat saaneet aikaan huikeaa inspiraatiota, ihan kaikkea kohtaan. Ajatuksetkin taas kulkevat, kuin aivoista olisi tuulettunut kilo Pekingin saasteita Itämeren aaltoihin.

Mietteitä syntyy myös esikoisella, 13-vuotiaalla maailmanparantajalla.

"Jos kaikki maailman ihmiset kerätään alkuperäisiltä asuinsijoiltaan, sekoitetaan ja ripotellaan asumaan sattumanvaraisesti ympäri maailman ei kukaan ole enää erilainen, vaan kaikkialla on kaiken näköisiä ihmisiä. Meitäkään ei enää silloin tuijotettaisi Kiinassa eikä pikkusiskon hiuksia ohimennen kosketeltaisi kadulla. Mukavampaa!"

Muuten tämä kelpaa minulle loistavasti, mutta mielelläni pidän oman ydinperheeni koossa, vaikka yhdestä puusta veistettyjä ollaankin!

1 comment:

  1. Pidin kuvien tunnelmasta ja viikon mietteestä kovasti.

    ReplyDelete