Tuesday, September 16, 2008

Väririippuvuus


Olen pohdiskellut aisteja, että mikä mahtaa olla minulle tärkein aisti. Ilman kuuloa ehkä selviäisin, tuntoaistin menettämisestä seuraisi hankaluuksia, mutten edes osaa kuvitella millaista elämä silloin olisi. Luulen saavani syötyä vaikken maistaisi tai haistaisi mitään. Mutta ilman näköä olisin perin onneton. En ajattele nyt vain käytännön vaativuutta, vaan elämyksiä ja niiden tuomia tunne-elämyksiä. Riemua, öllötystä, onnellisuutta, rauhaa, säpinää ja kipinää.


Värit ovat alkaneet vallata yhä tärkeämpää osaa elämässäni. Mietin niitä lähes tauotta; herätessä, pukiessa, kattaessa, ruoanlaitossa, meikatessa, lapsien kampauksia väkertäessä. Maisemaa tutkiessa ensimäiseksi havainnoin värit, torilla ja kaupassa ihmettelen ja ihastelen nimenomaan värejä. Viimeisen viikon aikana olen ahminut www.coloria.net :n sivuja vähintää viidesti.

Sellaista tämä elämä on, pelkkää ruusunpunaista, limenvihrää ja vilijonkanoranssia!

8 comments:

  1. Tuota joskus mietittiin myös valokuvaajaporukalla. Arvannet varmaan mistä aistista useimmat sen lössin jäsenet ei halunneet luopua..

    En kyllä osaa vieläkään sanoa minkä antaisin mennä jos joutuisi valitsemaan.

    Värit joo, on ne tärkeitä. Ja ihanaa huomata että värien joukosta löytää vielä vanhempanakin uusia mieltymyksiä. On sellaisia värikausia. Sen olen kyllä huomannut että kovin kirkkaista en enää kauheasti välitä, ainakaan omassa ympäristössä.

    ReplyDelete
  2. Värit ovat muotoineen tärkeitä. Monia luonnon upeuksia, mm. kukkia tunnistellessa ei kuitenkaan pysty kokemaan niitä värivivahteita, mitä niistä voi yhdestäkin terälehdestä jo löytyä. Kyllä olisi kova paikka, jollei näkemään pystyisi. Todella kova.

    ReplyDelete
  3. Hyvä kirjoitus.
    Värit ja nimenomaan niiden eri SÄVYT...
    Olen kai pehmennyt päästäni> En ole enää minkään asian kanssa niin jyrkkä. Pätee väreihinkin. Tuntuu että "näen" sävyjä enemmän kuin ennen. Kaikki alkoi muutama vuosi sitten kun aloin värejä käyttää, kun aloin maalata. KAikki vahvistui yhden viisaan ystävän ansiosta, joka puhuu väreistä ja sävyistä kuin rakkaastaan.
    Ymmärrän täysin mistä puhut kun kirjoitat että mietit värejä lähes tauotta.

    ReplyDelete
  4. Näkoaistista en minäkään tahtoisi luopua, jos nyt tietenkään mistään :D

    Mutta kuinka syöminen onnistuisi, jos ei olisi tuntoaistia? Milloin tietäisi onko ruoka nielaisuvalmista? Entä jos unohtaisi onko jo nielaissut, pitäisi katsoa, että onko siellä suussa mitään.. Ikinä aiemmin en ole asiaa tullut ajatelleeksi. Nyt ajattelen :)

    ReplyDelete
  5. Tämän olen miettinyt ajat sitten. Voisin yhtä hyvin kuolla, jos tulisin sokeaksi.

    Minäkin mietin värejä kaiken päivää. Mulla on maalatessa ristiriitaa sen asian kanssa, että päästänkö tauluihini värejä joista en itse tykkää, mutta moni muu voisi tykätä. Tähän asti olen päätynyt tekemään vain lempivärisiäni tauluja.

    Sulla on kauniit silmät!

    ReplyDelete
  6. Tuli vielä mieleen se älytön kohtaus Heinähattu&Vilttitossu -elokuvassa, jossa perhe saa väriterapiaa. Istuvat värisaaveissa ja opettelevat kommunikoimaan toistensa kanssa. Minun mies ei kyllä siihen suostuisi.

    Täällähän on monta "näköihmistä" kommentoinut, mites kuuloihmiset, onko heitä, jotka lähes kuolisivat ilman musiikkia, lintujen laulua, bussin pörinää (ihan oikeasti tiedän yhden miehen joka tunnistaa eri bussit moottorin pörinän perusteella!).

    Piparmintulle kiitos nauruista, kuvittelin itseni syömässä makaronilaatikkoa ja aina välillä katsoisin peilistä, että menikö jo...

    Ja Liivialle kiitos kohteliaisuudesta.

    ReplyDelete
  7. Aistien menettämisestä tai niiden tärkeysjärjestykseen saattamista on kyllä turha pohtia, sillä siinä vaiheessa, kun jonkin aisteista menettää, ei valinnanvaraa enää ole.
    Kokemuksesta tiedän, että kuulon menetys on yksi vaikeimmin hyväksyttävistä asioista, silloin jää niin totaalisen yksin ja ajan myötä opittu puhuminenkin vaikeutuu, joskus loppuu jopa kokonaan. Näkökyvyn menetyksen voi korvata monin eri tavoin.

    ReplyDelete
  8. Jos ei olisi tuntoaistia, miten sitä osaisi esimerkiksi kävellä? Tai istua? Tai syödä? Eikö se olisi tosi vaarallistakin, kun ei tuntisi, jos vaikka satuttaisi itsensä pahastikin? Luulen, että ilman muita aisteja oppii kyllä jotenkin elämään, mutta ilman tuntoaistia elämä olisi kyllä aika mahdotonta.

    ReplyDelete