Wednesday, September 24, 2008

Ihmeellinen maailma


200 000 köyhää maidon pientuottajaa eivät ehkä ajatelleet asian menevän aivan näin, mutta tuloksena kuitenkin on 50 000 sairastunutta lasta, myös kuolleita ja vammautuneita.


Toisaalla joku pohtii ehkä liikaakin, menee ahdistuksessaan sekaisin ja tuloksena 11 elämän loppua.

Ihminen on käsittämätön.
Osaanottoni Kauhajoelle.

10 comments:

  1. Äitinä kumpikin koskettaa, opettajana tuo toinen tuplasti.

    En halua ruveta pahan viljelijäksi, mutta sanoin jo vuosi sitten että lisää tulee. Yhä sitä samaa pelkään. Olen kentällä nähnyt niin paljon potentiaalia, ja kun tämän kertoo useilla Suomen paikkakunnilla, niin syvä paha vain pahenee.

    Keskusteluissa vatkataan koulun tilaa, nuorisotilojen ja ilmaisten harrastusten puutetta jne. Perheestä puhutaan hyvin vähän. Minusta kaikki lähtee kuitenkin sieltä. Ihan ihmisen ensimmäisistä vuosista.

    ReplyDelete
  2. Murheellisia uutisia tosiaan. Liivia on aivan oikeassa, perheistä kaikki lähtee. Mielestäni nyky-Suomessa jätetään liikaa asioita yhteiskunnan hartioille. Ihan kuin neuvoloiden, koulujen, sairaaloiden ym. osana olisi lasten kasvatus. Katin kontit!

    Viljonkka, kauniita teemaan sopivia kuvia.
    Voikaa hyvin!

    ReplyDelete
  3. Olen samaa mieltä, että kodissa ja perheessä on paljon syytä, kun lapset jäävät heitteille. Olen aina ollut sitä mieltä, että vanhemmuuteenkin pitäisi olla joku pääsykoe.

    Kuitenkaan pelkkä koti ei voi olla ainoa syy näin järkyttäviin tapahtumiin. Jos aikuisena päässä naksahtaa, niin sitä ei voi välttämättä selittää onnellisella/onnettomalla lapsuudella.

    Suomessa on laiminlyöty kasvavien lasten terveydenhuoltoa jo pitkään :(

    ReplyDelete
  4. Nämä kaikki turhat kuolemat, sairastumiset ja kärsimykset koskettavat. Ihminen yksin vastaa omista teoistaan, mutta tokihan ne elämän arvot yleensä sieltä perhemaailmasta tulevat.

    Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että esimerkiksi Suomessa, jos perhe joutuu kriisiin (oli se sitten "oma-aiheutettu", kuten alkoholi, huumeet tai virhearviointi, kuten yllättävä lama, yrityksen vararikko, lainantakausten putoaminen päälle tai...), PITÄÄ yhteiskunnassa olla jokin keino auttaa näitä perheitä. Ei kukaan jaksa kantaa ylenmäärin vaikeuksia olkapäillään ja kasvattaa siinä ohessa tasapainoisia lapsia. Eli siis yksinomaan perheisiinkään ei mielestäni voi kaikkea syytä sysätä.

    Tästä Kauhajoen tilanteesta en tiedä yhtään, että minkälaisista oloista ja minkälainen tyyppi on ollut kyseessä. Ahdistaa uutiset niin paljon, ettei niitä jaksa katsoakaan enää.

    Ei voi kuin huokaista ihmisten aikaansaannoksille...

    ReplyDelete
  5. Hei Vilijonkka. kirjoitat niin asiaa, esittelet kauniisti Kiinaa. Haluan antaa sinulle tunnustuksen. Käy nappaamassa.

    ReplyDelete
  6. Hei, rakkaudentunnustus tarjolla minun blogissa...

    ReplyDelete
  7. Minä uskon perheen ja yhteiskunnan "epäonnistumisen" lisäksi epäonnekkaisiin sattumuksiin jotka johdattelevat tapahtumia tiettyyn suuntaan.

    Aino, kiitos!

    Kaarina, jostain syystä blogisi ei aukea täällä! Aina silloin tällöin olen yrittänyt, mutta ei elettäkään aukeakseen. Kiitos kuitenkin!

    ReplyDelete
  8. Näin käsinkosketeltavana voi suru näyttäytyä hyvän kuvaajan silmin. Taiteilijan kädenjälkeä omalla sarallaan voi vain ihmetellä. Kiitos!

    ReplyDelete
  9. Aihe vetaa mietteliaaksi. En oikein vielakaan osaa sanoa mitaan. Mutta kuvat kertovat enemman kuin tuhat sanaa. Myos minun taytyy antaa tunnustusta naille kuvillesi. Kiitos!

    ReplyDelete
  10. Mielessani kavaisikin (silloin 23.9) kuullessani uutisista Kiinan maito myrkytyksista, etta onkohan siella jo niin 'kaukana' keretty kuulemaan/tiedottamaan sen hassakan seassa Kauhajoesta. Naytti Kiinalla olevan ihan tarpeeksi uutista itsellaankin tuossa maassaan tapahtuvasta asiassa, etta puhuttaisiinkohan siella samalla uutisvalineissa Suomen ampumakohtauksesta.

    Surullista tama. Kaunis, osuvasti kirjoitettu postaus.

    ReplyDelete