Tuesday, September 27, 2011

Hukuin muuttoon

Vielä kuukausi sitten olin tyyni. Nautiskelin pienistä retkistä, odottelin innokkaana aamuvarhaisia sijaisuuskutsuja ja olinpa löytänyt perheelle kivan uuden kodin. Menneinä neljänä viikkona olen oppinut paikallisesta asunnonvälittäjien kommunikoinnista, työmiesten ammattiylpeyden vaihtelevuudesta, remontin rivakoista käänteistä ja siivoajien työmoraalista varmasti enemmän kuin koko Kiinassa oloaikanani yhteensä. Huh, paljon sekä myönteisiä että kielteisiä tuntemuksia, piinaavaa ahdistusta ja yhtäkkistä iloa, epätoivoa ajan karkaamisesta sekä ällistystä nopeasta toteutuksesta. Tätä kaikkea yhdistää säätö. Sehän ei ole kadonnut hetkeksikään.

Niin pitkälle ollaan kuitenkin päästy, että tänään "Kuninkaan Muuttajat" ovat pakanneet kaiken irtaimistomme ja vanhassa kodissa tuoksuu pahvi. Lapset löysivät kodista suotta syrjittyjä lukunurkkauksia, kuten keittiön työtason. Olen riittävän uupunut enkä välitä jaloista ruoanlaittopinnalla. Sitä paitsi, minä en siinä enää kokkaa. Huomenna tilataan pitsaa ja ylihuomenna muutamme.

Ensi viikolla palaan vanhaan tuttuun zeniläiseen tyyneyteeni (?!), ristin jalkani ja hymisen Oummmmmm:ia tunnin.

6 comments:

  1. Muuttaminen on lähes aina yhtä lemmon hiittä, voin vain kuvitella miten vaikeaa jossain vieraalla maalla! Huh...

    Mutta, eikös kohta ole jännittävät uudet maisemat, uusi kulmakunta jota voi rymytä kameran kanssa? Ja vaikka hymistä samalla :)

    ReplyDelete
  2. Isoinpapu, kulmakunta pysyy kyllä sekä valitettavasti että onneksi samana, sillä muutamme vain 250m länteen! Mutta kotikatu kyllä muuttuu astetta vehreämmäksi ja koti kaksitoista astetta valoisammaksi. Mukavaa.

    ReplyDelete
  3. Onnea muuttopäivälle! Ihanaa, että pääsette uuteen kotiin. Meillä tuo kaikki on vielä edessä, huoh. Tällä hetkellä vielä viisumisäätöä ym. Ja meidän kotihan muuttaa vaatimattomat n. 8000 km lounaaseen, iiks! Viesteilen lähiaikoina kaapista, odotamme yhä muuttofirman tarjousta Suomen kuormasta.
    Isoja haleja sinne!!

    ReplyDelete
  4. Muutto on minusta aivan karseaa touhua. Mutta uudessa paikassa asuminen sen sijaan on useimmiten hurjan hauskaa.

    Toivottavasti teilläkin!

    Lempi Sveitsistä

    ReplyDelete
  5. Onnea muuttoon!

    Mikä on tuon viimeisen kuvan hedelmä? Jättiläisluumu?

    ReplyDelete
  6. Oi oi, hyvää muuttoa teille. On vielä tuoreessa muistissa tuo ponnistus, eikä ollut edes kuninkaan muuttajia jelppaamassa.

    ReplyDelete