Kuopuksen hevoskuume on ollut hyvin korkealla. Cowboy-liivi päällä kulkee, piirtelee heppoja ja 7-vuotiaan fanaattisuudella kertoilee kuinka hän lopettaa baletin ja aikoo ratsastustunnneille. Niinpä järjestin hänelle vierailun lähitallille, yli sadan konin kotiin, näkemään, kuulemaan, haistamaan, kokemaan. Näimme hurjasti hevosia, sekä kuopuksessa suurta ihastusta herättäneen tallikanin, kuulimme kavioiden kopsetta ja kärpästensurinaan ja haistoimme, no, sen tallin.
Kuopus parka, jaksoi innostua joka hepasta, mutta ensin kulki sormet nenää kiinni nipistäen, sitten korvia suojaten.
Minun edellisestä tallivisiitistäni lienee kymmeniä vuosia. Joten jo oli aika uusia näkemystä. Ylvästä touhua sanoisin! Erityisesti ihastuin kengittäjäsepän (?) puuhiin. Sepän lapsenlapsenlapsenlapsena herätti takominen minussa suuria tunteita ja ylpeyttä (ilman omia ansioitani). Hurjan kaunis hetki.
Kuopus ei ole enää sanallakaan maininnut ratsastusaikeitaan. Vaikeatahan tuo olisi, jollei yhtään uskalla hevoseen koskea, edes isosiskojen marsuihin... Mutta unelmia on aina hyvä olla! Niiden avulla saattaa voida ylittää itsensä.
Sydämellinen kiitos heppatyttö Jaanalle kierroksesta!
Loistavia hevoskuvia!
ReplyDeleteMeillä on esikoinen sellainen abstraktiheppahullu. Periaatteessa kiva, mutta haisee pahalle ja pelottaa koskettaa :).
Mulla on sukulaisia Jyväskylässä ja siellä lähellä on sellainen paikka, kun Petäjävesi, jossa järjestävät sepille takomiskisoja.
Mielenkiintoista katsottavaa ja siinä huomaa, että taito- ja tekniikkalaji se takominen todellakin on. Yhtenä kesänä seurasin, kun aloitteleva takoja koetti hikipäässä takoa sellaista mikä liene virallinen nimi, takankouhimiseen soveltuvaa "koukkua". Aina meni jotenkin vinksalleen ja paksuus kupruili miten sattuu.
Ja vieressä kokenut seppä naputteli moisen koukun klink, klink vaan ja käyryys ja paksuus oli just eikä melkeen.
Lempi Sveitsistä