Thursday, December 2, 2010






Tänään on hurjan monta syytä olla iloinen ja tyytyväinen:

Tuulee vimmatusti, eli ilma ainakin tuntuu puhtaalta ja taivaalla häämöttää vieno sini. Kaunista!

Löysimme lapselle asiantuntevan ja lapsenkin mielestä varman oloisen silmälääkärin, jonka analyyseihin ja teorioihin tuntui voivan luottaa. Ihmetelyn ja päivittelyn sijaan hän osasi myös kertoa missä päin Kiinaa löytyy vastaavia geneettisiä sairauksia - sielläpä tietenkin, missä ihmiset ovat pysyneet syrjäisillä kylillään sekoittumatta muihin, kuten me suomalaiset... Lienee oikein tutkinutkin niitä. Lisäpisteitä bulgarialaisuudesta, joka tuntuu tästä perspektiivistä melkein suomalaiselta.

Lasten koulun kirjastossa vietettiin tänään "ulkomaankielisten" kirjojen osaston avajaisia. Niinpä lastemme mahdollisuus löytää suomen- tai ruotsinkielistä luettavaa moninkertaistui. Kaikkea ei enää tarvitse itse ostaa ja tuoda Suomesta!

Illalliseksi saamme lämmintä ja suussasulavaa ranskalaista sipulikeittoa. Lempparia!

Monta oivallista syytä olla iloinen. Myös vihannesmyyjä lienee iloinen saati helpottunut muutaman viikon kuluttua saadessaan ihmisen kokoisen ristipistotyönsä valmiiksi. Uskomatonta sinnikkyyttä, heiluttaa neulaa tässä ilmastossa ja saada aikaiseksi vielä jotain noin kaunista.

4 comments:

  1. Ihanan positiivinen postaus ja mä en ikinä kyllästy kuviin missä näkyy paikallisia. Ovat kyllä tosi suostuvaisen oloisia kuvaukseen :)

    ReplyDelete
  2. Vaikka meillä on täällä suomalainen koulu ja siellä suomalaista luettavaa, niin aina Suomesta tullessa pakaasit painavat älyttömästi juuri kirjojen vuoksi. Onneksi on mahdollisuus kulkea junalla, ei tarvitse miettiä ylipaino-ongelmia (matkatavaroiden, ei omia) kuten lentäessä

    ReplyDelete
  3. Olen iloinen tytön lääkäristä!

    Sipulikeitto! Hyvä kun muistutit. Tein useaankin otteeseen syksyllä ja oli niin hyvää!

    ReplyDelete
  4. Naista kuvista tuli mieleen yksi ihana apulainen mulla oli vuosia sitten. Han oli taitava ristipistotoiden tekija.
    Han teki isoja neonvarisia Jeesuskuvia (!!!). Naytin hanelle kuvia suomalaisista naistenlehdista ja han teki kauniita ristipisto joulukortteja joita myin suomalaisille naisille taalla. Apulainen siis piti rahat ja tienasi hyvin. Sittemmin han lahti Norjaan ja loysi norjalaisen miehen. Minkahanlaisia ristipistojuttuja han tekee nykyaan?

    ReplyDelete