Aktiivinen joulukuu lasten konsertteineen, suurlähetystön itsenisyyspäivän vastanottoineen, Suomi-koulun joulujuhlineen sekä taidenäyttelyineen täällä Pekingin päässä alkaa lähestyä loppuaan. Huomenna vielä suomalaisten joulujuhla. Ja matkalaukkujen pakkaus.
Kaikista menemisistä huolimatta olen pohtinut paljon. Onko minusta sittenkään tähän, mihin olen matkalla, jaksanko tätä, haluanko vai ajaudunko vain koska menee "ihan hyvin". Olenko sittenkään tarpeeksi suvaitsevainen, sopeutuvainen, avomielinen? Ulkomailla asumista mietin, kuudetta vuotta.
Mutta myös mahdollista muuttoa Suomeen. Että miltä se mahtaisi tuntua, löytäisinkö sen kummempaa paikkaa itselleni sielläkään. Ja kuinka tylsää se mahtaisikaan olla kun kaikki aina vain toimisi. Vai hoituisiko sittenkään? Että mahtaako kannattaa palata, jos kuitenkin kahden vuoden päästä taas kaukokaipuu iskee, tämän arjen jatkuvien kommelluksien unohduttua.
Lapset ovat jo maailmalle "menetetty", vaikka heillä vahva suomalaisidentiteetti onkin. Esikoinen sanoo asuvansa aikuisena Pariisissa, keskimmäinen New Yorkissa ja kuopukselle ei eri mailla tunnu olevan mitään eroa. Kenties hän eläinrakkaana toteuttaa äitinsä lapsuuden unelman apinatutkijuudesta sademetsässä! Tosin hyönteiset tuntuvat kiinnostavan häntä eniten, mutta niitähän sademetsäässä niemnomaa on. Oi, sinne, sinne minä menen, valokuvaajaksi hänelle, viereiseen lantamajaan asumaan, papukaijojen viheltely radiona, trooppisen sateen pestäväksi. Pääsisinköhän sielläkin suurlähetystön kekkereille?
Teidän tarjotinpotretti on julmetun hieno!
ReplyDeleteMinä sanoisin muutaman kerran menneenä ja tulleena että paluu kannattaa aina. Ihan pelkästään sen ensimmäisen paluuvuoden kaikkien hienousten takia. Olen itse ihan jatkuvasti niin onnellinen kaikista tutuista Suomi-jutuista, suorastaan nolon liikuttunut välillä.
Ja mitä lapsiin tulee.. onhan ne vielä pieniä sanomaan mihin päätyvät. Ostavat vielä kaikki oman pikkumökkinsä Porvoosta ja siellä asutte sitten kaikki saman kadun varrella :)
Ensimmäinen kotiinpaluun vuosi oli kuherrusaikaa ja toisena iskikin jo halu lähteä taas maailmalle. Täällä ollaan nyt muutaama vuosi ja katsotaan sitten mitä tapahtuu. Mutta eikö se olekin niin, että tärkeintä on lähteminen, oli se sitten kotiin tai maailmalle ja myös se, että ei mihinkään tarvitse jumiutua, jos ei tunnu hyvältä vaan voi vaihtaa paikkaa. Ja vielä se kannattaa muistaa, että arki on arkea missä ikinä onkaan.
ReplyDeletet. jaana
Upea tarjotinkuva!!
ReplyDeleteKutkuttava tilanne teillä, kun voi valita, että maailmalle vai suomeen. Mä varmaan lähtisin taas uuteen maailmankolkkaan kokeilemaan!!
Oijavoi noita mietteita. Itsellani 19. vuosi maailmalla kohta alkamassa ja paluuta Suomeen ei edes harkita vaikka osittainen paluu lapsille ja mulle melkein viime kesana tulikin lasten kouluasioiden takia. Onneksi jarjestyivat toisin ja ei palattu. Mina olen tyytyvainen tahan elamaan, pitkien Aasian vuosien jalkeen olen enemman kuin kotonani taalla keskella Eurooppaa mutta Suomeen en haluaisi.
ReplyDeleteJa mita lapsiin tulee, toivomme kovasti etta esikoinen menee sinne opiskelemaan parin vuoden paasta mutta kovin tuo mielii muille maille.
En mina mikaan anti-suomalainen ole, Suomi on ihan rakas kotimaa mutta satun vain asumaan muilla mailla vierahilla.
Voih, niin tuttuja mietteitä täälläkin päin! Me olemme vuosien varrella päätyneet valitsemaan maanosan eli Euroopassa haluaisimme mieluiten pysyä, jos vain mahdollista. Muualle olisi mukava matkustaa (kyllä me teitä vielä tapaamaan tullaan!!), mutta Eurooppa tuntuu kotoisalta. Nämä ovat jälleen NIITÄ pohdiskeluita, jotka täytyy työstää oman perheen tai samassa tilanteessa olevien ystävien kanssa.
ReplyDeleteIhanaa joulua teille!
Minusta kieli on avainasia, ymmärtää ja tulla ymmärretyksi, että ei tarvitsisi tuntea itseään ulkopuoliseksi. Sama se sitten missä sitä kotiaan pitää, ehkä, en tiedä?!?
ReplyDeleteOsuit asian ytimeen ja minulta saatkin "tuoretta" infoa paluumuuttoa koskien. Ensinnäkin, SINÄ jos kuka olet avoin, sopeutuvainen, sosiaalinen ym. Vaikeudet ovat kasvattaneet sinua ja epämukavuusalueella on varmasti tapahtunut sitä suurinta kasvua ja olet löytänyt sen mahtavan persoonan itsestäsi joka nykyään olet. Anteeksi jos menee liian henk.koht., mutta tiedät mitä tarkoitan :-)
ReplyDeleteSinä olet persoona joka pärjää missä vain, joten jos ulkomailla elo jatkuu, anna mennä vain ja nauti! Kasvata ja tuo entistä enemmän sitä taiteilijaa esiin joka olet ja jaa sitä muillekin töittesi kautta.
Toisaalta, jos muutatte Suomeen, sinulla on työ jota voit jatkaa ja jalostaa täälläkin. Suomi on oikeasti muuttunut aika lailla näiden poissaoltujen vuosien aikana ja ainakin minusta tuntuu että mahdollisuuksia on joka puolella ja apua saa. Ehkä elän vielä sitä kuherruskuukautta!
Meillä lapset ovat sopeutuneet mahtavasti ja molemmat solahtaneet omaan koulu/tarhamaailmaan. Teillä on tosin murkkuikäisiä, joten ymmärrän että siinä on pelissä jo tärkeät kaveruussuhteet, harrastukset ym.
En voi väittää ettenkö kaipaisi ulkomailla asumista. Tietyt asiat ( turhamaiset ) aiheuttaa kaihon huokauksia :-D Kotiapu, mani-pedit, edullisuus jne.
Pitää varmaan vuoden päästä miettiä näitä juttuja uudestaan. Silloin on tosin myöhäistä, olemme vakaita omakotitalo asujia ja työelämä pyörähtänyt täyteen vauhtiin. Jos miehelle vielä joskus tarjoutuu jokin ulkomaan keikka, niin miksei sitä lähtisi! Tällä hetkellä pitää tosin hengähtää syvään ja muistella mahtavia kokemuksia ulkomaavuosilta.
Hyvää ja rauhallista joulunaikaa teidän perheelle, pääsette lumisimpaan jouluun ever :-)
Pikainen kiitos kaikille erittäin ajatuksia herättävistä kommenteista!!! Palaan ajan kanssa, nyt on näet 1/2 tuonti aikaa tehdä tiernapoikanaamarit miehelle...
ReplyDeleteMutta, tarjottimet eivät suinkaan ole meidän, vaan räpsin kuvat Suomen suurlähettilään residenssissä, von Wrightin taulun alla!!! Meiltä löytyy vaan tylsästi lähes ainoastaan Marimekkoja...
Ylväs, huikea ja salaperäinen on tuo tarjotinpotretti!
ReplyDeleteAsumiseen en taida ottaa kantaa, vähän olen jäävi noissa pohdinnoissa kun juuret ovat niin mukavasti Suomen kamarassa. Mutta kuten joku totesi, koti on koti rakkaiden kanssa kaikkialla, ja arki arkea maasta riippumatta.
Levollista ja ihanaa joulun aikaa lumisessa pakkas-Suomessa teille! (Joulukorttini lähti Kiinaan niin myöhässä, että saatte sen toivotuksen vasta ensi vuonna...) Olet ollut paljon ajatuksissani.
Tunnustettava, että mulle tuli vähän tylsää kymmenessä päivässä (!) kun palasin Afrikasta Suomeen. Siis haloo, ja kuinka innoissani olin vielä tulossa. Nyt olen ollut tasan kaksi viikkoa, heh. Kai tähän joku tasapaino taas syntyy ja ei sillä, ei ole ikävä sitä juna-asemalla hengailevaa vilauttelijaa, ei jättiläistorakoita eikä sähköaitoja, noin esimerkiksi. Montaa muuta juttua sitten taas tietysti on, puolensa ja puolensa. Kiva kokeilla tätä nyt vaihteeksi, viimeksi olen ollut täällä talven vuonna 2003, olin silloin lukiossa! Olen siis aika nuori vielä joten tuntuu että aika pitkä aika tämä sittenkin on ollut. En tiedä onko ympäristö muuttunut, minä itse taidan olla, ehkä molemmat, tarkkailen. Ja hengitän, hengähdän vähän.
ReplyDeleteKiva lukea muiden kokemuksista, kiinnostuneena seurailen mihin Vilijonkan porukka päätyy!
Siinäpä teille pähkinä- asioilla on todellakin puolensa.
ReplyDeleteNyt puoli vuotta Suomessa olleena en vieläkään tiedä missä olen. Tai tiedän että olen aivan väärässä kaupungissa, en tehnyt syksyllä yhtään mitään mitä suunnittelin (tosin oli poikkeusolo joten se annettakoon anteeksi) ja vähän on ...outo olo. Oma identiteetti on vielä ulkosuomalaisen mutta kaikki olettaa sen olevan täysin suomalainen. uusien suomalaisten tuttujen kanssa ei oikein löydy jutunjuurta mutta Suomessa asuvien expattien kanssa tuntuu kotoisalta.
Suomessa on todellakin kaikki muuttunut, niin hyvässä ja pahassa ja välillä tuntuu että itse on yhä siinä 10 vuoden takaisessa Suomessa tai ainakin omat ajatukset ovat.Välillä tuntuu että sopeutumisvalmennuskurssi olisi tarpeen.Mutta onhan elo ja olo täällä helppoa. Menet kauppaan ja saat mitä haluat, vettä tulee hanasta,lämpöä pattereista.On palveluja, voi harrastaa, opiskella.On pääasiallisesti turvallista. Kaikkea sitä mitä esim. meillä ei ole itsestään selvyytenä.
Meillä on käynnissä aivan samat pohdinnat. Mahdollisuudet maailmalla eivät asuinmaata vaihtamalla parane, voi viedä vielä alkeellisempiin maisemiin ja täytyy sanoa, että maailmanparantaja minussa on nyt vähän väsynyt.Ja se expat-kupla, missä tavallaan tuolla toisaalla elää, on poksahtanut tai ainakin litistynyt.
Huh, johan tuli purkaus :). Ei ollut tarkoitus kuulostaa ainakaan negatiiviselta, sillä positiivisen puolella ollaan ja lujasti.Hassua kyllä, en ole kokenut mitään kuherruskuukautta täällä ollessa vaan kylmän viileästi analysoinut kaikkea ja vertaillut koko ajan.Ehkä tässä tietämättään, alitajuntaisesti valmistaa itseään johonkin tai sitten suojelee. Olen itsekin hieman yllättynyt tästä, ei yhtään minun oloistani.Oman päätöksemme ensi vuoden asuinpaikasta teimme sydämellä, emme järjellä...mutta jos ahdistaa, voimme onneksi perua suunnitelmat ja hypätä B-suunnitelmaan:).
Jokatapaukessa olen ihan varma että teitte ja päätitte mitä tahansa, se ratkaisu on teille se paras.Ja hei, suurlähestystöjen juhlat on jo nähty, mitens olisi Linnan juhlat ?:)
Pikkujutut nimimerkki, aivan kuin suoraan minun fiiliksistäni! Tunnen itseni oudoksi linnuksi täällä ja olen vähän pettynyt kun ei ole vieläkään tullut niitä onnenfiiliksiä että jes, tänne kuulun. Tunteet menee koko ajan vuoristorataa. Olen miettinyt onko mitään paluumuuttajien tukiryhmää olemassa. Pitäisiköhän perustaa?
ReplyDelete