Kylläpä täällä on pimeää! Aikaero ei meinaa tasottua millään, toisin kuin kesävalossa sisäisen rytmin saa käännettyä paikalliseen aikaan vuorokaudessa! Tänään unta riitti sentään jo yli viiteen.
Toinen suuri ihmetyksen aihe on tämä kauneus. Kun kaikkialla on vaan niin kaunista, paitsi Porvoon uudessa keskustassa, mutta sinne menoa voi välttää melko hyvin. Helsingistäkin löytyi eilisellä kierroksella hyvin paljon kaunista. Päädyinpä jalkojani lepuutellessa jopa keskustelemaan kahden toisilleen ventovieraan mummelin kanssa. Siinä kahvilapöydän ääressä esiteltiin niin koiran joulahjat kuin kehyskuntien ongelmat.
Kiva paikka tämä Uusimaakin!
On, on! Tervetuloa kotosuomeen!
ReplyDeleterauhallista, nautinnollista joulua ja tervetuloa Suomeen! kaunista on!
ReplyDeleteHaa olette täällä!
ReplyDeleteAlkoi ihan jännittämään kun luin viime postauksen viimeisen lauseen...toivottavasti menee kuten parhaaksi on.
Lämpimiä ajatuksia täältä teille kaikille!
Jonna, kiitos!
ReplyDeleteMirka, kiitos!
Liivia, täälläpä hyvinkin. Kaippa ne siellä yrittävät parhaansa ja jos päätyvät käyttämään kaivinkonevoimaa, niin siinä rri sitteen enää jossitella, vaan ainoastaan toivoa, että kylän 8000 vuokralla asuvasta vierastyöläisestä saavat jostain toisaalta katon päänsä päällä. Niillä 2000 oikeasti pekingiläisellä ei ole hätää, he saavat hyvät rahat käteen joilla ostaa upouusi kerrostaloasunto. Heillä asiat siis hyvin kunhan ei sorru pohtimaan elintavan muutosta liikaa...
Tervetuloa!!! Kaunista on, kyllä!
ReplyDeleteIhana tuo eka kuva... jostain syystä en ole koskaan oppinut tekemään mielestäni tarpeeksi kauniita paperilumihiutaleita. Niistä tulee aina niin kömpelöitä. Nuo ovat aika kauniita.
Aurinko, kiitosta vaan. Kauniiden lumihiutaleiden salaisuus lienee riittävässä rohkeudessa paperin poistossa. Että jättää mahdollisimman vähän valkoista ja leikkkaa syviäkin onkaloita sekä villejäkin muotoja. Yhtenä jouluna innostuin oikein urakalla leikkelemään (eli leikkimään), mutta lapset sitten masentuivat kun heidän ei olleetkaan yhtään niin hienoja kun minun. Olen tässä pohtinut, että jokohan lapset olisicvat sen verran kasvaneet, etteivät enää niin vertailisi omiaan minun tekeleisiin, vaan nauttisivat lumihiutaleista massana.
ReplyDeleteKaunista on.
ReplyDeleteTervetuloa Suomeen. Olet kulkenut pitkän matkan ulkomailla (olen lueskellut blogiasi epäsäännöllisesti ensin Pariisissa, myöhemmin Kiinassa). Mietin, miltä Suomi ja suomi maistuu pitkien taukojen jälkeen. Tuntuikin hellyttävältä lukea "Uusimaalta" "Uudeltamaalta" sijasta ;)
Kuvittelisin, että vierailla mailla suomenkielinen kielikorva uinahtaa Ruususen tavoin miltei käyttämättömänä. Onneksi nykyään on blogit ja muut nopeat yhteydenpitovälineet, jotka eivät salli kielitaidonkaan vaipua kuin korkeintaan päiväunille. :)
Hyvää joulua.
Celia, juu, kappas, miten nyt noin kirjoitinkaan!? Tai no, eihän tuo mikään ihme ole, mainitsemistasi syistä. Olen huomannut kielen rapistuvan, vaikka luen romaanit suomeksi, puhun kotonani lapsille ja miehelle suomea, mutta toisaalta miehen ja lapsien yhteinen kieli on suomenruotsi. Netistä luen lähinnä suomenkielisiä blogeja ja lehtiä, mutta silti, lapsuksia sattuu enemmän ja enemmän. Suurin osa kodin ulkopuolisista "päivittäiskontakteistani" ovat Pekingissä ruotsin-, englannin- tai kiinankielisiä. Lisäksi sitä tottuu lapsiensa tekemiin kielioppivirheisiin molemmissa kotikielissä, että melkein itsekin alkaa sanoa samoin! Etenkin kuopuksen puheesta kuulee, ettei ole eläissään Suomessa asunut, mutta kahdella vanhemmalla on kielet paremmin hallussa. Yksi pieni miinus lisää ulkomailla asumisessa. Toisaalta onneksi on paljon postitiivistakin!
ReplyDelete