Tuesday, February 2, 2010

Kerhoilua


Tänään sain merkitä Pekingin karttani uuden pisteen: mallin piirtämismahdollisuus tässä, tiistaina iltapäivällä. Hienoa!

Tosin pettymys oli jonkinasteinen, sillä malli oli vartin myöhässä, ei riisuutunut, vaan oli pukeutunut tylsästi parhainpiinsa. Tuli ilmeisen kaukaa bussilla ja ensimmäisen tauon koittaessa halusi yhteiskuvaan piirtäjien kanssa. Ja se herkullisen resuinen villapaita vain pilkotti puvun hihansuusta, mutten millään raaskinut pyytää riisumaan hienoa akryylista takia.


Liityin myös tavallisen tiistain kunniaksi Pekingin kahvila -nimiseen virtuaalikerhoon. Siellä kaupungin ulkkarit kertovat juuri tälläkin hetkellä, mistä löytää hyvän psykiatrin, miten kouluttaa siivoajasta pätevän lapsenvahdin yhdessä päivässä, mistä ostaa kristalleja, mitä tehdä Hawaijilla. Ja paljon muuta mielenkiintoista.


Varsinaisia kysymyksiä ei minulla tänään ole siellä virtuaaliystäville esittää, kunhan totean, että malli jolla on kahdet toppakalsarit puvunhousujen alla on äärettömän tylsä piirrettävä. Naapurin jalat kiehtoivat enemmän. Alaston malli lienee tässä kupunginssa tabu, vai pitäisikö sanoa maassa.

...ja Eurooppaikävä taas nousee. Pahus.

9 comments:

  1. Älä nauruun tapa!
    Kahdet toppakalsarit;-)

    Sitä ujostutti tai jotain.
    Ihailen piirustustaitoasi.

    ReplyDelete
  2. Piilomaja, voi kuule, täällä ovat kodit paikallisilla niin kylmiä, että on hankala saada kotiapulaiset lähtemään pois töistä! Kiitos ja muista se vanha kulunut sanonta, että harjoitus tekee mestarin.

    ReplyDelete
  3. Kaunis yhdistelmä, kaaviokäyrät ja upea muste-piirustusjälki, todella hienoja! Tuosta kerhosta, niin erikoisen monipuolisia keskustelunaiheita, monipuolisuus taitaakin olla siellä maankolkassa se taattu juttu, niin kiehtovaa kuullakin :)

    ReplyDelete
  4. Olet sinä taitava.Hienoja ovat kerrassaan.

    Tuo virtuaalikerho kuulostaa täkäläiseltä kahviaamulta.Välillä olen sanaton :).

    ReplyDelete
  5. Ei kai sen mallin alaston tarvitse olla? Etenkään Itä-Aasialaisessa kommunistivaltioissa. Pitää vain sijoittaa malli sosialistisen realismin kontekstiin : )

    Vaikkapa näin:
    http://farm3.static.flickr.com/2536/3776027752_9a80095054.jpg

    ReplyDelete
  6. Piirustuksiasi minäkin ihailen...

    ReplyDelete
  7. Virtuaalikahvila kuulostaa hyvälle! Lukutaidottomana kaipaan minäkin jotain tullaista palvelua, josta saisi selkokielellä tietoa palveluista yms. Tosin tääll ei niitä ulkkareita paljon olisi tietojaan jakamassa.

    ReplyDelete
  8. Oi, mutta sähän sait tehtyä upeat luomukset puvullisesta mallista. Taisi reppanalla olla aika kylmä... Virtuaalikahvilat ovat tuikitärkeitä. Itse kuulun Messageen, muistanet sen varmaan Pariisin ajoilta. Niiden nettisivuilta voi kysyä myös ihan mitä vain (parhaista kaakaopaikoista synnytyslääkäreihin), ja lähestulkoon aina saa vastauksen.

    ReplyDelete