Me asumme jo kohta kolmatta vuotta samassa asunnossa, mutta ympäristö muuttuu sellaisella vauhdilla, ettei samaksi uskoisi. Maisema muuttuu ja yllättävät käänteet eivät ota loppuakseen. Näitä ahkeria ja nöyriä ihmisiä käy sääliksi ja heidän elämäänsä ajatellessani kurkkua kuristaa. Minne katosi ruukkukauppiaani, mihin päätyivät kymmenet maustemyyjät, missä nukkuu kliiviamyyjän pieni poika päiväuntaan, kuinka saavat ne kaikki intohimoiset kultakalakauppiaat nyt elantonsa? Kodit olivat ja menivät, samoin torit ja kauppahallit.
Onko ihmisen arvon ja elämän onnistumisen tärkeys todellakin arvioitavissa rikkauksien määrällä? Mitä oikeasti paikallisviranomaisten ajatuksissa pyörii vai tuleeko kaikki nämä purkukäskyt jostain hyvin kaukaa, korkealta, joihin on sitten vain tyytyminen?
Arvostan tätä meille suotua mahdollisuutta elää hetkinen elämästämme täällä Kiinassa, mutta aivan kaikkina päivinä en oikeastaan haluaisi tätä kokea. Ympärille katsoessani tulee niin surullinen mieli.
Surullista, kovin surullista ja erittàin monimutkaista ... talouden ehdoilla (??) ... pienen ihmisen poispyyhkimiseksi...
ReplyDeleteUSkon että kaikki tuo olisi mulle siinä mielessä "liikaa" että jotenkin lamautuisin.
ReplyDeleteKun eihän siihen voi vaikuttaa, senkun vaan joutuu seuraamaan vierestä.
Lissu, juuri niin, talouden kasvattamisen ja kaupungin asuntotarpeen nimissä vanhat asuinmuodot pois ja 30 kerroksisia kerrostaloja tilalle.
ReplyDeletePiilomaja, sitäpä tässä itsekin mietin, että onko tämä sivusta seuraaminen liikaa. Toivon kovasti etten tulevalla lomalla Malesiassa näe ainoatakaan purkutyömaata, oikeastaan yhtään mitään työmaata!
Ihan kylmää.
ReplyDeleteSurullista ja ikävää. Mutta tuo viimeinen kuva kertoo kuitenkin toivosta.
Ylitsevyöryvän raakaa. Pieniä surullisia kohtaloita. Pitää pitää toivon reunasta kiinni, lujaa.
ReplyDeleteJoskus TV:stä tuli ohjelma jossa kerrottiin Kiinan purettavista taloista (Argggh!), että purkavat jopa 1600-luvun taloja ja ehkä vanhempaakin! Miten rikollista! Jos jollain on niin syvällä juuret kotiin vaikkapa sukupolvien ajalta, ei sitä pitäisi rikkoa. Eikä tietysti ole oikein mikään tuollainen rohmurakentaminen toisten kustannuksella. Miten rumaa tuleekaan tilalle ja pahaa oloa bunkkereissa...
ReplyDeleteLannistavaa... mistäköhän se kumpuaa se uuden ehdoton ihailu ja arvostus? Vanha huono, piste. Se muutosten vauhti noin suuressa maassa ja valtavalla populaatiolla on pökerryttävää. Näin dokumentin että Kiinassahan se kohta valmistuu niin suuri patohanke että se vaikuttaa peräti maan pyörimiseen, sen johdosta jo joka vuosi pitenee sekunnilla.
ReplyDeleteKai se kaikki muutos merkitsee valtaa, ja valtaa halutaan näyttää.
Liivia, se viimeinen kuva oli tosiaan pakko laittaa, kun ystävänpäiväkin lähestyy eikä viitsi olla totaalisen lohduton.
ReplyDeletePellon pientareella, juuri ne pienet kohtalot koskettavat ja niiden runsaus.
Thilda, eivät taida täkäläiset päättäjät talojen ikää miettiä. Kun pitää saada lisää asuntoja ja taloudellista hyötyä, niissä asioissa edetään varsin määrätietoisesti ja tehokkaasti. Toisaalta tuli mieleen Porvoo 30 vuotta sitten - vähältä piti ettei koko Vanha Kaupunki saanut purkutuomiota. Ja 1800-luvun lopun Empiretaloja revitään edelleen, "hienojen" pienkerrostalon tieltä pois. Kun ovat muka huonossa kunnossa. Nykyihminen kun ei kestä ollenkaan vetoa, viileitä lattioita saati satunnaista vinoutta...
Parolan asema, juuri mainitsemasi vauhti pökerryttää. Mikä lie kaiken takana.
Todella surulista tosiaan. Tuossa mielessä on ihan mukava asua "jämähtäneessä" maassa, jossa vanhat rakennukset säilytetään (ja niitä arvostetaan) ja uusia rakennetaan kohtalaisen sopivaan tahtiin (mm. naapuriimme on rakenettu uutta taloa jo kahden vuoden ajan...). Nautinnollista ja oloa helpottavaa Malesian lomaa teille!
ReplyDeleteAjattelen samoin kuin piilomaja (siis violet, tuntuu hasssulta sanoa piilomajaksi!)
ReplyDeleteOttaisi kyllä minulle koville tehdä tuollaisia havaintoja :( Kiintyisin niihin torimyyjiinkin varmaan ihan liikaa ja olisin loppuelämäni huolissani minne katosi.
Toisaalta vääryyttäkin pitää nähdä, muistaa sen olemassaolo ja olla kiitollinen omasta tilanteesta.
Olin Kiinassa vuonna -95, varmaan on muuttuneet kovasti ajat siitä. Joltain osin paremmaksi, joltain pahemmiksi. Muistan sen kuinka ihmiset suorastaan hyökkäsivät kerjäämään kun pääsimme ulos hotellinovesta. Oli se shokki kun ei ollut tottunut...Ja miten paljon heitä oli.
...olipas tökerö tuo "toisaalta vääryyttäkin pitää nähdä". Höh. Ehkä ymmärsit mitä tarkoitin. Vääryyttä ei tietenkään pitäisi koskaan olla, missään :(
ReplyDeleteNiin surullista ja ikävää.
ReplyDeleteTulimme juuri pääkaupungista lomalta ja siinä katselimme miehen kanssa suuria pilvenpiirtäjiä meren rannassa ja mietimme kuka niihin sitten oikeastaan muuttaa.Seo no tietysi selvä että ne joilla on rahaa. Ja ne joilla on rahaa saavat sen rahanpesusta, veritimanteista ja huumeista..oksettaa koko ajatus.
Kiinan mittakaavoja on mun ihan mahdoton käsittää ja sitä millä vauhdilla talous siellä jyrää. Täällä afrikassakin kiinalaiset tekevät teitä ja suuria rakennushankkeita, sekä myöntävät mielettömiä lainoja diktaattoreille ihmisoikeuksista välittämättä... Ja kaupat ovat teitty täynnä kiinalaisia tavaroita, joiden kanssa paikallisten on mahdoton hinnoilla kilpailla... mutta kai ne jotakin hyvääkin täällä tekevät ainakin tiet ovat leveämpiä ja tasaisempia, täytyy vain ottaa siitäkin enempi selvää!
ReplyDelete