Monday, February 22, 2010

Kulttuuriantropologiaa aamiaisella




Vuorokausi Melesian maankamaralta lähdöstä ja mieleni palaa niihin aamiaisiin, kyllä vain. Siellä joku lukija nyt nauraa, että varsinainen maailmanmatkaaja, mutta muistelenpa silti lisää.

Jäin kummastelemaan hedelmäsalaatin kuutiokokoa. Kun teelusikkaan mahtuu 15 pientä palasta sulautuvat maut herkullisesti yhteen. Miksi ihmeessä olen aina kuutioinut hedelmäsalaatin ainekset sellaisiksi isoiksi, hankalasti syötäviksi, lusikasta tipahteleviksi palasiksi?

Aamun paikallislehdessä opin paljon, myös hieman vakavampia seikkoja:
- edes malesialaiset itse eivät ole sinuja helmikuisen 35 asteen helteen kanssa, sillä laajoissa artikkeleissa muistutettiin juomisen tärkeydestä, pään peittämisestä, lömpöhalvauksen vaarallisuudesta... sekä todettiin ilmastointilaitteiden loppuneen kaupoista
-esiavioliitollisen seksin harrastamisesta rapsahtaa (tunnustuksen tehneelle) 30 vuorokautta vankilaa sekä 6 ruoskaniskua
-terveysministeriössä saakka ollaan huolissaan vastasyntyneiden hylkäämisestä milloin mihinkin seinänvierustalle, että kuinka ihmiset eivät ajattele myös vastasyntyneiden olevan tuntevia ja oikeita ihmisiä
-useat hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät edelleen arvokasta työtä tsunamivaurioista kärsivien köyhien kylien hyväksi



Lapsien kanssa tarkkailimme tuoreiden häämatkalla olevien saudivaimojen syömistä, että kuinka se oikein onnistuu koko kasvojen ollessa verhottuna. Selvisi sekin: vasemmalla kädellä nostetaan kasvoja suojaavaa liinaa sen verran, että oikealla saa livautettua ruokaa suuhun. Harjoitus tekee tässäkin lajissa varmasti mestarin, sillä minulla varmasti liina olisi kohtuullisen sottainen jokaisen aterian jälkeen, mutta näillä prinsessoilla (näyttivät lasten mukaan hyvin rikkailta) oli asut aivan tip top. Keskimmäinen sai kolmantena päivänä älynväläyksen: "Menen kertomaan heille, että kääntyvät kristityiksi niin ei tarvitse pukeutua noin hankalasti!". Hmm, toppuuttelin hieman, että työsarkaa olisi aika paljon, sillä islam on maailman suurin uskonto, etten usko heidän oikein arvostavan lähetystyötä ja eiköhän kaikki löydä itselleen sopivat uskonnot omatoimisestikin, se ei muille kuulu... Myöhemmin pohdimme myös kuumuudessa verhoutumisen ehdotonta hyvää puolta, sillä peittävästi pukeutuneena säästyy palamiselta - edes käyttämämme 50 suojakerroin ei riittänyt!

12 comments:

  1. Mina rrrrakastan hotelliaamiaisia!

    Minun pienen eloni huippukohdat ovat aina olleet huippuluokan hotelliaamiaiset! Yritan aina saannostella croisanttien ja wiinereiden syomista 1 paivassa, mutta jos meinaa maistella kaikki ne ihanat hillot lapi mita ainakin Thaimaassa tarjottiin, niin 1 paivassa piti saada aina lisaa!

    Nyt sita saakin ihmetella etta miksi on koko ajan nalka kun yrittaa selviytya aamupaivasta perus leipa+ kahviaamupalan ( ehka myos muna ) voimalla!

    ReplyDelete
  2. Hedelmät varmaan maistuivatkin erilaiselta kuin kalliit, kaupassa kypsytetyt hedelmät Helsingissä! Ihanan kuuloista. Istuskelen täällä lumipyryn keskellä :)

    ReplyDelete
  3. Pyrskähdin nauruun lapsesi kommentin (arabiprinsessalle) lukiessani! :D
    Lasten kommentit on joskus niiiin nappeja!
    Vakavasti puhuen arvostan jokaisen omaa vakaumusta ja uskoa, enkä siksi oikein sulata sitä asennetta että omaa uskontoa pitää väkivalloin levittää, että kaikki muut ovat väärässä ja minä oikeassa. En ylipäätään pidä muiden käännyttämisestä, missään asiassa. Mottoni on että en yritä käännyttää muita, enkä pidä siitä että muut yrittävät käännyttää minua. Meniköhän vähän liian vakavaksi...

    ReplyDelete
  4. tama on mielenkiintoista. malesia on muslimien suosima lomakohde. taalla ei naita taysin mustiin pukeutuvia nay. kerran olin altaalla juuri malesiassa, missa ryhma musliminaisia taysissa kaavuissa katsoi kun mina menin uimaan uimapuvussa ja kauhea kalatys kavi. todella epamiellyttava tilanne. olin kuitenkin kansainvalisen (amerikkalaisen) hotellin uima-altaalla mieheni kanssa. en halua lietsoa mitaan pahaa mutta silloin teki mieli juoda suoraan pullosta kaljaa ja kavella ympari allasta bikiineissa.

    ReplyDelete
  5. Ei liene mikään ihme, jos löytyy vastasyntyneitä hyljättynä, jos ukaasit esiaviollisen seksin harrastamisesta on tuollaiset. Surullista!

    Mutta muuten - kuulosti ihanalta lomalta!

    ReplyDelete
  6. :D

    Ehdottomasti paras pukeutumistapa helteellä on peittävä pukeutuminen ja lisäksi säästyy niiltä auringon haitoilta :D

    Onkos Islam jo maailman suurin uskonto? Luulin, että vain eniten kasvava mutta ei vielä oli Kristinuskon.

    ReplyDelete
  7. Siellä sentään oli lämmintä! Vietnamissa on kuulemma vain 7 astetta...siskon väki ihan palelee.

    Olipa kaikkea mielenkiintoista. Riittää sulattelemista näissä pitkään.
    Pilkkomisesta puheenolleen; joskus parisen vuotta sitten aloin pilkkomaan salaatin (esim. feta) ihan pieneksi ja on moninkerroin maukkaampaa. En ikinä enää laita isoina paloina. Sama pätee varmaan hedelmäsalaattiinkin, jota en muuten ikinä tee. Voisin kyllä tehdä.

    ReplyDelete
  8. Satu, paluu arkeen on tosiaan turhankin rankka aamiaspöydän antimia kun tarkkistelee. Nahistunutta patonkia, pölyttynyttä mysliä, kitkerää tiivistemehua...

    Matroskin, jep, varmasti puussa/pensaassa kypsymisellä on oma osuutensa salaatin herkullisuudessa.

    Thilda, vakavaa mutta tärkeää!

    Aurinko, kieltämättä minullakin oli muutaman kerran hotellin hississä hieman tukala olo kun samaan kyytiin sattui arabipariskunta, vaikken ihan bikineissä ollutkaan. Ne miesparat eivät oikein tienneet minne olisivat katseensa kääntäneet, koska olkapääni ja polveni näkyivät.

    Tiina Tee, samaista mietin minäkin. Hienoa kun ovat havahtuneet ja pohtivat asiaa ääneen!

    Mizyena, no enhän minä oikeasti tiedä maailman suurimmasta uskonnosta, mikä lie, olisiko "ennakkoluulo"??? Kunhan heitin jotain, että lapsi luopuisi hölmstä ajatuksestaan välittömästi.

    Liivia, tosiaa, samaa pieneksi pilkomista voisi soveltaa fetasalaatissakin. Itse asiassa nyt muistan jonkin ruokakuvan blogistasi, jossa kaikki oli pientä piperrystä.

    ReplyDelete
  9. Kaikkea mielenkiintoista tässÄ!
    Pieneksi pilkkomisessa on tosiaan puolensa.

    ReplyDelete
  10. Omalla pienellä lomallamme näimme myös kaapusyömistä. Lasten silmät olivat suurina kun tutkivat miten syöminen tapahtuu.

    Meilläkin pilkotaan suurimmaksi osaksi kaikki salaatit pienen pieniksi. Vain kiiretapauksissa mennään isoilla paloilla ja se näkyy sitten syömisessäkin.

    ReplyDelete
  11. Oooh, Tästä lähtien tääläkin kuutioidaan pinemmiksi palasiksi!Miten noin pieni mutta tuikitärkeä seikka onkin jäänyt ymmärtämättä!

    ReplyDelete
  12. Katselin kerran kanssa uteliaana Mäkkärissä tuota samaa toimitusta; BigMackiä vedettiin taiten huivin raosta. Ei onnistuisi meikäläiseltä. Outoa touhua : )

    ReplyDelete