Se kävi vallan yllättäen. Viikonloppuna puhuimme seudulla hiippailevista ja kurkkivista tontuista, kuopus leikki joulupukkia muovikassia selässä kantaen ja samalla horisten: "Päijä, päijä, onko kilttejä?". Sunnuntai-illallisella kysäisin Cillalta josko hän nyt haluaisi lahjoittaa tuttinsa apina-vauvoille (joille hän oli ne jo aiemmin ilmoittanut testamenttaavansa). Parvekkeelta tontut voisivat ne apinoille toimittaa. Hetken harkinnan jälkeen sain myöntävän vastauksen.
Sinne menivät lutkuttimet peltiastiassa, tyttö pesulle ja sänkyyn. Sitten tulikin jo tutteja ikävä. Mutta kas, jo oli tonttu tutit ehtinyt napata. Ja keskustelu oli sillä ohi!!! Aamulla Cilla löysi suloisen apinavauvakortin oven pielestä, jossa kiitettiin lahjoituksesta. Se veto osui nappiin, sillä korttia on esitelty KAIKILLE, ylpeydellä, tässä myös teille. Ja kas, toinenkin ilta sujui ihmeen helposti. Lutkuttimia kaivattiin, muttei tarpeeksi edes kyyneleiden tuottaamiseen. Vilkaisu korttiin ja tilanne rauhoittui.
Yllättävän vähän selkärankaa äidiltä tähän prosessiin on vaadittu. Vaikeinta kenties olikin asian päättäminen. Kuten yleensäkin elämässä.
Meillä onkin melko samanikäiset tyttäret, omani syntyi 08/04. Hän lahjoitti tuttinsa toissakesänä oravavauvoille ja yllättävän hyvin meni vieroitus, parina iltana niitä kyseltiin. Ja meidän tyttö oli aikamoinen tuttimaakari.
ReplyDeleteNoista leipomokuvista tuli mieleen ranskan lomani, kiva muistella :)
Mukavaa viikon jatkoa!
Nauran vedet silmissä!
ReplyDeleteTuo apina oli paras kuulemani! Täytyy laittaa idea kiertoon, jos tuttiongelmaisia ilmaantuu. Meillä ei ikävä kyllä tutti kelvannut koskaan.
Voi, todella suloista! Meidän tytöillä 2v 6kk on tuttipullo ongelma, josta on yritetty eroon jo vaikka kuinka kauan. Jos sopii lainaan ideaasi ja kokeilen tuottaisiko yhtä hyviä tuloksia täällä!
ReplyDeleteHauska ja hieno tapa pääst tuteista:) Niinhän se monta kertaa on että päättäminen on vaikeinta - luottaa itseensä, että tietää milloin on oikea aika?!? Cillalle onnittelut hyvästä työstään, kyllä nyt on apinavauvoilla kiva joulu;)
ReplyDeleteMeillä oli myös niin ettei kumpikaan koskaan huolinut tuttia ollenkaan. Eroonkaan ei siis tarvinnut päästä.
ReplyDeleteSen sijaan esikoinen rakastui tuttipulloon kun lopetin imetyksen joskus vuoden iässä. Sitä pulloa hän sitten rakasti johonkin kolmivuotiaaksi, jolloin yhtenä päivänä sain siitä niin tarpeekseni että otin sen pois, heitin roskiin pojan silmien alla ja sanoin että sinne meni. Olin niin täynnä sitä pulloa etten ajatellut pahemmin että oliko se liian "raakaa" lapselle. Ilmeisesti ei, sillä häntä alkoi naurattaa (ilmeisesti kun olin niin tosissani) ja sitten toisteltiin muutama päivä "sinnemeni":ä minun äänelläni....
Muistan pienen tytön, jolta hiiri vei tutin.
ReplyDeleteSe on hienoa, kun lapsi saa onnistumisen ilon tuollaisesta isosta luopumisesta, etapista matkalla aikuisuuteen. Sitten taas välillä jotkut muut asiat sujuvatkin vähemmän esittelykelpoisesti... :D
ReplyDeleteNyt harmittaa, etten minä tarjonnut lapsilleni mitään tutista pääsemis tarinaa. Joutuvat siitäkin kantamaan ikuista traumaa kun omat hampaat rikkoi tutit.. Ehkä jonain päivänä kerron heille kuinka oikeasti kävi. Että hampailla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa: Fiskars on ainoa oikea syyllinen.
ReplyDeleteHienoa!
ReplyDeleteMinä en ole vieroittanut tutista kumpaakaan vanhemmasta lapsesta, mies on joku päivä vaan päättänyt, että nyt on oikea hetki ja tutit on jääneet. Minulla ei varmaan olisi särmää ottaa tuttia pois. Ehkä Haitulan kanssa sitten?
Minun tuttiin on kuulema tullut mato (langanpätkä) ja se oli jäänyt, koska madot on niin ällöjä.
Hienoa. Minä söin tuttia viisivuotiaaksi.
ReplyDeleteSillä tämä äidillekin on niin vaikeaa ollut, kun kaksi vanhempaa eivät tutteja ole halunneet laisinkaa. Esikoinen vain nyhjäsi huuliaan Nallukan korvia vasten ja keskimmäinen haistelee, edelleen, Riepuaan.
ReplyDeleteOnpa lohduttavaa kuulla, etta viela pari vuotta voin olla huoletta Toivon tutinsyomisen suhteen - vietnamilaiset kun huomauttelevat jo asiasta puolitoistavuotiaalle. Taisi olla 7 kk kun sain ensimmaiset ohjeet, etta ei ole hyvaksi hampaille, mutten taida tasta asiasta enaa stressia ottaa.
ReplyDeleteAah mitenhän tuon saisi sovitettua peukusta vierottamiseen ?! =)
ReplyDeleteAnonyymi, Toivolla on toivoa. Ja kukin tekee miten parhaaksi näkee, leiki ettet laisinkaan ymmärrä mistä höpöttävät.
ReplyDeleteMaurelita, mites olisi sorminukke joka muuttaa apajille? Liimataan siäpuolelta kiinni kynteen, niin ei lapsi saa sitä poiskaan. Toimisiko irtokynsiliima?