Sanomalehtikatsaus

Ne ovat ainakin jo 70-luvulla asuttaneet Porvoon Pappilanmäkeä. Hyvin ovat viihtyneet vanhoissa vehmaissa puutarhoissa, hiljalleen levittäytyneet kaikkialle kaupungilla. Loistavastihan se onnistuu kun yhdestä lehtokotilosta kloonautuu 300 jälkeläistä kesässä. Mihin maailma joutuisikaan jos Vilijonkkia syntyisi vuosittain moinen määrä?


Vuosia sitten innokas mieheni osti torilta kuusi kesäkurpitsantaimea ja istutti ne puutarhaansa. Vuorokauden kuluttua niistä ei ollut jäljellä edes juuria. Hävinneet, poissa, kuin tuhka tuuleen... Lähistöllä pyöriskeli kymmeniä lihavanoloisia kotiloita! Torikauppiaat tässä voittavat, tavalliset vaan eivät pysty mihinkään viljelyyn, joten vihannekset ostetaan heiltä.

Toiset voittajat ovat paikallislehtien kesätoimittajat, jotka voivat kirjoittaa pakollisen "uutisen" kotilovitsauksesta. Siinä sitten haastatellaan puutarhayhdistyksen tätiä ja etaravintolan kokkia, vaihtelevassa järjestyksessä tietysti. Kun ei pikkukaupungissa muutakaan tapahdu, elikot vain riehuvat.

Kolmas voittaja on eläintenystävämme Cilla (kohta 3-v.). Jokainen kotilo on tarkkailun arvoinen. Lisäksi niitä voi kerätä oivan kasan kivelle, järjestää matelukilpailuja, syöttää, paijata, toisinaan jopa hieman viskoa, vaihdella, käydä oravannahkakauppaa.


Onko meillä ihmisillä jotain opittavaa kotiloilta? Ainakaan ne eivat ole kovin nirsoja ruoan suhteen ja hurjasti toisistaan pitäviltä ne vaikuttavat. Ehkä nälänhädät ja sodat olisivat harvinaisempia jos me olisimme kotiloita. Toisaalta olen kuullut niiden harrastavan kannibalismia!

Kaikesta kiltteydestäni huolimatta eliminoin yllä kuvatut yksilöt ja näin säästin tämän mäen 2100 uudelta popsijalta. Uskoisin silti pääseväni tulevaisuudessa taivaaseen.