Ruoan värioppia

Muinoin Taikissa opiskelujeni alkutaipaleella kaksi vanhempaa tieteenharjoittajaa tekivät upean lopputyön, joka toisinaan aivan kesken keittiöaskareiden palautuu mieleeni. Siinä jotenkin käsiteltiin ruokaa ja leivonnaisia ilmaisun välineinä, luonto homeineen ja mätänemisineen tuotti muuttuvia teoksia. Hienot valokuvat dokumentoivat hiljattaista täytekakun muuttumista valkoiseksi rihmastopalloksi, puurolautasen värjäytymistä lehmuksenvihreäksi lammeksi. Kaikessa karseudessaan mieleenpainuva esteettinen lukukokemus!


Lomaillessa, kesäteemassa siis edelleen liikutaan, arjen rutiinit häilyvät. Kotosalla avenue Nielillä hilpastaan hakemaan tuoretta leipää kahdesti päivässä. Vanhaa känttyrää ei pääse jäämään ja jos jääkin, se katoaa näkymättömiin roskiksen mukana matkalla seuraavan kerran alakerran leipomoon. Mitä tapahtuukaan kesäkeittiössäni? Olenko saanut herätyksen ruokataiteen suhteen? Nämä kun tuskin kelpaisivat langon kanoillekaan.


Elämme anoppilassa ilmeisesti kuin possut tunkiolla. Isäntäväki on mökillä pakosalla tätä ruokaväriopin soluttautumista urbaaniin keittiöönsä. Lupaan yrittään vastaisuudessa noudattaa suomalaisia keittiörutiineja ja vilkaista leipälaatikon syövereihin edes kerran viikossa. Toisaalta sainpahan palautettua mieleeni muutamia mukavia muistoja opiskeluajoilta tämän kellertävänvihreän pinon osuessa käsiini.