Sadepäivän puuhavinkki

Vilijonkka väsyneenä perhelomailun tuoksintaan: "Huomenna haluan tehdä postauksen."
Johon mies iltasatulukunsa innoittamana: "Joo, tee jotain taiteellista jota Hanna Kattilakoski (Heinähatun ja Vilttitossun äiti) voi fanittaa!"

Tästä keskustelunpätkästä on kulunut reippaasti yli viikko. Menin täysin lukkoon, luovuuteni rippeet vilahtivat hyttysverkon läpi vanhan kaupungin mukulakiville. Kunnes tajusin, etteihän tämä mikään tilausravintola ole, naputtelen mitä huvittaa, lukekoot ketä kiinnostaa. Eilen julistin perheeseen blogirauhan, jonka turvin saa kommentoida, muttei esittää pyyntöjä eikä ehdotuksia! Tämä on Vilijonkan yksityisomaisuutta.





Toisinaan olen kovin itsekäs, sitten taas anteliaan jaksavainen. Kylmyys pistäytyy väsyneenä kylään, aamulla hellyys valtaa koko sydämen. Riehakkaana ja tomerana emäntänä hoidan isotkin kutsut, mutta rauhalliset teehetket ovat myös lähellä sydäntä. Miltä näyttävät kaksi eri minää? Silmänräpäyksessä muutun toiseksi, joskus melkein tuntemattomaksi. Entäpä yhden silmän jäädessä kiinni? Aika paljon muutun, totuutta paljon mukana.

Niin, tässä Hanna Kattilakoskelle fanitettavaa, seuraava näyttely syksyllä Pariisissa...

Keltaisen mökkerön tarina

Kolme vuotta sitten pihalle muutti leikkimökki. Mies oli jo vuosia sitten aloittanut mökinrakentamisen (kyllähän kunnon isä rakentaa omakätisesti tyttärelleen unelmien leikkimökin), mutta se ei koskaan edennyt perustuksia pidemmälle. Nyt mies oli muuttanut jo Pariisiin ja Vilijonkkaa kauhistutti edessä oleva yksinhuoltajakevät ja -kesä 6- ja 3-vuotiaiden sekä suuren vatsansa kanssa. Miten saisi lapset viihtymään pihassa, miten pääsisi itse mahdollisimman vähällä niin että kaikilla kuitenkin olisi kohtuullista? Ja niin surffasi V. päivän netissä ja seuraavalla viikolla ilmestyi kuorma-auto pihaan ja mökki valahti suloisesti heinikkoon.

Toisinaan mökki saa olla oman onnensa nojassa useita päiviä ja sitten syntyy taas projekti. Muutama päivä sitten oli suursiivous. Parhaat ystävykset tyhjensivät talon, kuurasivat huonekalut, puursivat ja huhkivat kauniissa kesäpäivässä useamman tunnin.

9-vuotiaat ovat jo niin uskomattoman järkeviä. Järjestystä ja huolellisuutta riittää ja suista pulppusi jatkuvasti juttua.

Myös pikkusisarien täytyi päästä osallistumaan. He ottivat tehtäväkseen huonekalujen ripustamisen tuulettumaan! Kuinka ihmeessä ei äidille itselleen ole koskaan juolahtanut mieleen, että nekin tarvitsevat toisinaan raikasta tuulenvirettä ja auringonpaistetta. Vilijonkka vain korjasin asentoaan mukavammaksi puutarhatuolissaan ja uppoutui jälleen Mma Ramotswen seikkailuihin kaukaisessa Botswanassa. Ehkä syksystä Vilijonkka aloittaa Pariisin uuden muotivillityksen, huonekalujen tuulettamisen. Katsokaapa tarkkaan parvekkeille!

Kurkistuksia lapsuuteen

Palatessani kotiin viikottaiselta kirpparikierrokseltani, kurkistaessani saaliskassiini, on kuin tarkkailisin lapsuuttani View-Masterista. Häivähdyksiä, muistikuvia sekunnin murto-osista, hajuista, miltä vaatteet tuntuivat päälläni juuri sillä hetkellä. Tiukasti rajattuja kuvia esineistä, joihin nyt törmään lojumasta likaisilla hyllyillä, koreissa lattialla, sikin sokin kohtalotovereiden kanssa. Täytyyhän muistot sentään pelastaa!


Eilisen saalis. Tuollainen hammasmuki meillä oli ja luullakseni myös moinen kahvipurkki oli osa lapsuuteni arkea jossain paikassa. Neutraaleja, tavallisia, eli sinäänsä tärkeitä muistikuvia lapsuudesta.

Tämä paluu lapsuuden muistoihin esineiden kautta liittyy varmastikin ulkosuomalaisuuteen, oman identiteetin varmistamiseen näin Suomi-lomalla, yrityksestä toteuttaa unelma 100% suomalaisesta piilopaikasta, jonne voisi toisinaan piipahtaa maailman ihmeellisyyksiä pakoon.

Kotona saan tasaisin välein hurjan karsimisvimman. Oksat pois, kaikki "turha" lentää, mieheni yrittää hätäisesti hillitä, etten liian rankalla kädellä. Varmasti niin olenkin tehnyt, lapsiemme lapsuusmuistoja ajatellen. Mutta siivoustarpeen yllättäessä on mies yleensä matkoilla ja silloin ei turhia mietitä. Sen voi oikeastaan jo nyt aavistaa mitä meidän tytöt etsiskelevät kolmenkymmenen vuoden kuluttua kirppareilta. Onnea heille etsinnöissä!

Ruoan värioppia

Muinoin Taikissa opiskelujeni alkutaipaleella kaksi vanhempaa tieteenharjoittajaa tekivät upean lopputyön, joka toisinaan aivan kesken keittiöaskareiden palautuu mieleeni. Siinä jotenkin käsiteltiin ruokaa ja leivonnaisia ilmaisun välineinä, luonto homeineen ja mätänemisineen tuotti muuttuvia teoksia. Hienot valokuvat dokumentoivat hiljattaista täytekakun muuttumista valkoiseksi rihmastopalloksi, puurolautasen värjäytymistä lehmuksenvihreäksi lammeksi. Kaikessa karseudessaan mieleenpainuva esteettinen lukukokemus!


Lomaillessa, kesäteemassa siis edelleen liikutaan, arjen rutiinit häilyvät. Kotosalla avenue Nielillä hilpastaan hakemaan tuoretta leipää kahdesti päivässä. Vanhaa känttyrää ei pääse jäämään ja jos jääkin, se katoaa näkymättömiin roskiksen mukana matkalla seuraavan kerran alakerran leipomoon. Mitä tapahtuukaan kesäkeittiössäni? Olenko saanut herätyksen ruokataiteen suhteen? Nämä kun tuskin kelpaisivat langon kanoillekaan.


Elämme anoppilassa ilmeisesti kuin possut tunkiolla. Isäntäväki on mökillä pakosalla tätä ruokaväriopin soluttautumista urbaaniin keittiöönsä. Lupaan yrittään vastaisuudessa noudattaa suomalaisia keittiörutiineja ja vilkaista leipälaatikon syövereihin edes kerran viikossa. Toisaalta sainpahan palautettua mieleeni muutamia mukavia muistoja opiskeluajoilta tämän kellertävänvihreän pinon osuessa käsiini.

Sanomalehtikatsaus

Ne ovat ainakin jo 70-luvulla asuttaneet Porvoon Pappilanmäkeä. Hyvin ovat viihtyneet vanhoissa vehmaissa puutarhoissa, hiljalleen levittäytyneet kaikkialle kaupungilla. Loistavastihan se onnistuu kun yhdestä lehtokotilosta kloonautuu 300 jälkeläistä kesässä. Mihin maailma joutuisikaan jos Vilijonkkia syntyisi vuosittain moinen määrä?


Vuosia sitten innokas mieheni osti torilta kuusi kesäkurpitsantaimea ja istutti ne puutarhaansa. Vuorokauden kuluttua niistä ei ollut jäljellä edes juuria. Hävinneet, poissa, kuin tuhka tuuleen... Lähistöllä pyöriskeli kymmeniä lihavanoloisia kotiloita! Torikauppiaat tässä voittavat, tavalliset vaan eivät pysty mihinkään viljelyyn, joten vihannekset ostetaan heiltä.

Toiset voittajat ovat paikallislehtien kesätoimittajat, jotka voivat kirjoittaa pakollisen "uutisen" kotilovitsauksesta. Siinä sitten haastatellaan puutarhayhdistyksen tätiä ja etaravintolan kokkia, vaihtelevassa järjestyksessä tietysti. Kun ei pikkukaupungissa muutakaan tapahdu, elikot vain riehuvat.

Kolmas voittaja on eläintenystävämme Cilla (kohta 3-v.). Jokainen kotilo on tarkkailun arvoinen. Lisäksi niitä voi kerätä oivan kasan kivelle, järjestää matelukilpailuja, syöttää, paijata, toisinaan jopa hieman viskoa, vaihdella, käydä oravannahkakauppaa.


Onko meillä ihmisillä jotain opittavaa kotiloilta? Ainakaan ne eivat ole kovin nirsoja ruoan suhteen ja hurjasti toisistaan pitäviltä ne vaikuttavat. Ehkä nälänhädät ja sodat olisivat harvinaisempia jos me olisimme kotiloita. Toisaalta olen kuullut niiden harrastavan kannibalismia!

Kaikesta kiltteydestäni huolimatta eliminoin yllä kuvatut yksilöt ja näin säästin tämän mäen 2100 uudelta popsijalta. Uskoisin silti pääseväni tulevaisuudessa taivaaseen.

Järjestelyä täällä, pesua siellä

Viime kesänä aloin koota mökkiastiastoa. Sen ajatus on yksilöllisyys. Lautaset kaikki vanhaa Arabia, mutta eri sarjoista, laseissa on kaikissa omanlaistaan kuviointia, aterimet mallia kansakoulu-peruskoulu-armeija. Näin ei haittaa vaikka jokin menisi rikki, korvattua saa aina!


Eilen lohduttauduin mökittömyyttäni (kakkanen pakkomielle!) jälleen piipahtamalla kierrätyskeskuksessa. No, ei sieltä mitään tönöä löytynyt, mutta neljä herttaista juomalasia lisää astiastooni osui käsiin. Päätin reteästi sijoittaa 80 senttiä, vaikken tiedäkään millä vuosikymmenellä pääsen näitä kattamaan. Majapaikassa kävin malttamattomaksi ja tuntui välttämättömältä kokeilla uusia hankintoja, eikun mehutuokio pystyyn. Kesäaurinko välkky suloisesti, mehut helmeilivät värjäten kauniisti lasien kuvioinnin, keksin ruveta dokumentoimaan...


Touhottaessani omiani unohdan kuopuksen tiskihommat. Puhdasta tuli, tiskiainetta oli mennyt yli puoli pulloa, lapsi vaikutti kovin onnelliselta, ilmankos keittiössä olikin ollut niin hiljaista!

Kutsu Afrikkaan

Näin keski-iän kynnyksellä, eikös 36-vuotiaana olla niin, välillä kauhistuttaa omat mielipiteet huonokäytöksisestä nuorisosta, syvenevästä isänmaallisuudesta, elämän ohikiitämisen pelosta. Sitten käteen osuu kirjan henkilö, joka pohtii juuri samoja ihmetystäkin herättäviä teemoja, mutta positiivisessa valossa, avoimen hilpeästi vain todeten faktat, että näin on, niin soljuvat kolmekymppisen ajatukset.


Minulle tämän kesän ehdoton suosikkituttavuus on ollut siis Mma Ramotswe, botwanalainen yksityisetsivä. Tervettä itsetuntoa, rehtiä isänmaallisuutta, käytöstapojen tärkeyden korostamista, ihmistuntemuksen jaloa taitoa, tätä kannesta kanteen. Lisäksi saa sukeltaa suorastaan hellyttävästi kuvattuun afrikkalaiseen arjen ajatuksenjuoksuun, josta meikäläisellä olisi paljon opittavaa. Ohessa viihdykkeenä pieniä arvoituksia Mman työpöydällä.

Globalisaatio ei liene pelkästään markkinatalouteen liittyvä ilmiö, vaan aivan yksilötasolla huomaan ajattelevani samoin kuin sisareni kaukana Afrikassa. Toisaalta mistä minä totuutta tiedän, kun tuo kirjailijakin Alexander McCall Smith on skotlantilainen lääkäri! Joka tapauksessa olen siis hetkellisesti vierottunut Intia-kuumeestani ja liitelen Afrikka-kuvitelmieni vallassa. Tervetuloa mukaan!

Jk. Tunnistattekos maalatun pinnan kirjojen alla?

Vaatimuksia

Suomen Matkatoimistot tarjoavat kansalle netissä Lomakonetta, jonka avulla selviää SE oikea matkakohde. Lomalaisena minulla oli luppoaikaa ja naputtelin unelmalomavaatimukseni koneeseen, vastaukseksi sain San Remon Italiassa ja Biarrizin Ranskassa. Niissä kuulemman löytyy hiekkarantaa, kulttuurihistoriaa, estetiikkaa, herkuttelua... Muunmuassa näitä haluaisinkin, mielelläni, mutta palataanpa hetkeksi jo vietettyihin lomapäiviin täällä Pohjolassa. Mikä on ollut kaikkein parasta tähän mennessä? Sondbyn valkoinen hiekkaranta vai pihasaunassa meditointi, kenties ystävien tapaaminen tai jopa pokkarin lukeminen?


Ehei, hienointa on ollut se syyhyttävä tunne sormissani nähtyäni talomme varastonoven. Mikä namupala, ah mitkä roikkuvat herkkurepaleet, kuinka se onkaan kypsynyt talven kuluessa.


Kellarista pikaisesti kaavin ja puhallin soimaan. Tämä on sitä lomaa! Tätä en Pariisissa pääse kokemaan, palaneen maalin tuoksua vaatteissa, pieniä kipinäpoltteluita jalkapöydillä, ranne jo hieman väsyneenä himon vallassa pakko jatkaa pitkälle yöhön. Mikä voiton tunne odottikaan minua kaiken maalin lojuessa lattialla. Lomakoneessa ei voinut toivoa oviremppaa, golfit ja tennikset ehkä tiedusteltiin, mutta enhän minä nyt niin hullu ole, että moisiin ryhtyisin! Urheiluväki kyllä muistetaan, mutta entäpä me käsien kautta elävät lomailijat, mistä löytyisi sekä valmiit ateriat että remppaa ja vielä aurinkoakin?

7 x Vilijonkka

Pinja-Gloria haastoi minut kertomaan seitsämän FAKTAA itsestäni. Tässä mennään!


1) Vuosi vuodelta käsialani käy epäselvemmäksi, epätasaisemmaksi, kaiken kaikkiaan epäilyttävämmäksi. Enpä toivo kenenkään tutkijan sitä sen kummemmin analysoivan, voisin vaikka paljastua. Toisinaan itseäkin naurattaa sekä kummastuttaa, että olen jopa opettanut kalligrafiaa ammattikoulussa!

2) Suorastaan rakastan kirpputoreja. Suosikkejani ovat Pariisissa Porte de Vannes ja Porvoossa Samaria sekä Vallen ranta-aitta. Tuon emalipytyn löysin tänään Samariasta, aito Made in China.

3) Tänään alkoi kotiäidin vuosiloma, neljä vuorokautta ilman perhettä! Ensiksi nukuin kolme tuntia univelkoja pois, sitten kiertelin kaupungin kirpparit, söin lounasta (muille jo päivällistä) etanaravintola Timbaalissa suunnitellen samalla tätä postausta. Onnekseni olin salin ainoa asiakas, vallitsi ihana rauha sekä hiljaisuus, ei edes taustamusiikkia. Rentoutuneena ja kylläisenä palasin kotiin ensimmäisen vapaapäivän muuttuessa illaksi. Tällaisen päivän olen ansainnut!

4) Juuri tänään hullaannuin kitchiin (mitenköhän se kirjoitetaan?) - aitoon muoviin, suuressa tehtaassa hieman laimealla värillä valmistettuun krääsään. Se kerta kaikkiaan saa mielikuvituksen lentämään. Haistan, maistan ja sormenpäissäni tunnen tämän suloisen pölyisen tunnelman .

5) Käytän mielläni löysiä vaatteita. Paidanhelmat saavat hulmuta, huivit roikkua, housutkin lököttää. Mutta ärsyttää kun aina joku on urkkimassa, että oletkos raskaana! Suomessa kun kaikkien ei raskaana olevien pitäisi ilmeisesti pukeutua piukkoihin farkkuihin ja napatoppiin. En suostu.

6) Persoonallisin kohta minussa ovat jalkateräni. Muhkuraiset ja murtuneet, kiemuraiset ja kömpelöt. Mutta kivaa on niiden kanssa vaellella, tulevaisuudessa toivoisin pidempiä retkiä, jopa seikkailuiksi laskettavia kulkuja.

7) Pääkoppani prosessoi kovasti jotain. Nyt on jälleen aika valita tie, kuopuksen täyttäessä kolme vapaudun miettimään enemmän kulkuni suuntaa. Kuopus on onnistunut tyhjentämään elämänriemullaan ja kokeilunhalullaan minut melko kuiviin, mutta syksystä saa hän käyttää energiansa tarhatäteihin. Ja minä jatkan "uraani" tyhjältä pöydältä, hyvä niin!

Seuraamuksia

Pidän yllätyksistä, etenkin myönteisistä. Tapahtuu A, josta luonnollisesti seuraa B, mutta toisinaan kuvioihin liittyy myös B+, jota ei ollut odottanutkaan. Esimerkiksi me vuokrasimme ulkomaille muuton vuoksi talomme, josta saamme tietty vuokraa. Lisäbonuksena olemme tutustuneet aivan ihaniin ihmisiin, joiden kanssa mielikseen istuu iltaa ja parantaa maailmaa. Kannatti muuttaa Pariisiin kun sai samalla uusia ystäviä Suomesta!

Toiset ystävämme, jo lapsuusajoilta peräisin, tarmokkaasti korjaavat 200 vuotiasta taloaan. Viime kesänä paikkailivat kivijalkaa vanhan ajan kalkkilaastilla. Hieno tuli ja eivätkä hirret ehtineet romahtaa alas maahan. Mitä muuta kalkitsemisesta seurasi - viereinen mansikkapenkki heräsi eloon, tuli suorastaan hulluksi. Toukokuussa kahden neliön suuruisessa penkissä kukkivat tuhannet valkoiset kukat ja sato kypsyy nyt hurjaa vauhtia. Kaikille kulmakunnan lapsille riittää taatusti maistiaisia, ja jäätelömansikat löytyy kotipihasta. Ja näin jää enemmän aikaa taas korjausurakkaan, kun ei tarvitse torille lähteä mansikkaan. Mainia B+ tällä kerralla.