Yksi ahmii viikon sisällä jo toista Potteriaan. Rapujuhlien tuoksinnassa maistui kirja parhaimmalta snorkkelin kanssa.

Toinen leikkii Omaria ja kieltäytyy nakittamistani puuhista uskontoon vedoten.

Kolmas unelmoi aina vain voimakkaammin omasta konista. Sen puuttuessa onneksi pienemmätkin oliot kelpaavat hellittäväksi.

Itse harjoittelen trapetsitemppuja talonmaalauksen varjolla.

Eletään siis melko vapautuneesti. Mitä lie ajattelevat naapurit, kun soitan lounaskutsun gongilla. Onneksi ei tarvitse välittää, heilläkin on lehmänkello. Syövät muuten ateriansa aina tuntia aiemmin.

Suorastaan rakastan

tätä kesää.

Aamuvarhaisesta täällä vuollaan taikasauvoja ja viritellään luutia, maalataan seiniä, tavataan tuttuja vähän tuntemattomampiakin. Kokeilemme onnea katiskalla, luvataan lapsille onkimisvälineistöä, mutta eipä paljoa muuta. Hammaskeijukaan ei muista tulla. On jo niin paljon, krokettimailatkin kainalosauvoina.

Kesä ei päästä meitä ajoissa nukkumaan, mutta mitäpä sillä väliä. Kaivurimieskin saapuu kylältä vasta ylihuomenna. Iltasaduksi päällekkäin kölliville Vaarallista juhannusta alkukielellä. On niin kaunista.

Kysymyksiä muovista

Kuka nämä värit on oikein päättänyt? Miksi muovi on loistavaa punaista, kirkuvaa sinistä, huutavaa keltaista, vihlovaa aniliinia? Pirteää vihreää tai räikeää oranssia?

Onko kenties teknisesti mahdotonta valmistaa lempeää beessiä, haaleaa roosaa, mietoa luonnon valkoista muovia? Vai onko oikein tutkittu, että ämpärit, neppisautot, mukit, vannat ja hiekkalapiot toimivat räikeän värisinä parhaiten?

Kuka tietää? Minne voisin valittaa?

Vai olisiko tässä taas yksi bussiness idea maailmaan lisää?

Nimim. ärsyyntynyt lomalainen

Näyttely!

Pikkukaupungissa asiat näyttävät hoituvan ennen kuin ennätin ajatellakkaan. Kävi siis niin, että teillä on hyvin pian mahdollisuus nähdä "livenä" Kiina-valokuviani täällä Suomen kamaralla, tunnelmallisessa Vanhassa Porvoossa!

Tervetuloa valokuvanäyttelyyni

"Kurkistuksia Kiinan valoon"

Avajaiset
perjantaina 15.7.
klo 17-18.30
(Ilmoittautumiset avajaisiin osallistumisesta perjantai keskipäivään mennessä joko kommenttilootaan tai sähköpostitse profiilistani löytyvään osoitteeseen. Kiitos!)

Näyttely avoinna
La 16.7. - Pe 5.8.
(paitsi su 17.7.)

Ma-To 10-24
Pe-La 10-03
Su 10-24

Porvoon Paahtimo
2.krs, juhlatila
Mannerheiminkatu 2, Porvoo

Nähdään!

Pääsin matkalle, lähde sinäkin

Luin Anna Pihlajaniemen tuoreen, Tammen julkaiseman kirjan, Adoptiomatka. Oikeastaan ”luin” ei kuvaa elämystä totuudenmukaisesti, sillä pikemminkin ahnehdin rivejä, hotkin sivuja, malttamattomana kurkin etukäteen pidemmälle saadakseni vihdoin tietää, vaikka todellisuudessa tiesin tarinan lopun seurattuani jo vuosia Annan blogia.

Kun päiväkirjamerkinnät on painettu paperille, nidottu kirjaksi jota käsissään pitää muuttuvat tapahtumat kummasti blogiakin todellisemmiksi ja elävämmiksi. Kaikessa tapahtumattomuudessaan tarinan kuitenkin edetessä ajattelin kirjan olevan todellinen tunteiden paketti. Eläydyin odotukseen, kuulin tyhjän talon hiljaisuuden, ahdistuin ihmisten ajattelemattomuudesta, itkin sekä onnesta että surusta, nauroin ääneen, tuskastuin odottamaan lapsen mukanaan tuomaa kikatusta. Ja sitten minua hävetti, sillä todellisuudessahan Annan päiväkirja kertoo vuosikausista!

Adoptiomatkan lukija ei ainoastaan pääse kurkistamaan yhden perheen syntymistä, vaan saa myös paljon tietoa yleisesti koko adoptioprosessista, vastauksia kysymyksiin joita ei ole osannut kysyä ystäväperheiden adoptioprosesseja vierestä seuratessa.

Samalla kirja antoi uuden näkökulman asuinmaahani Kiinaan. Voi kuinka pystyn kuvittelemaan adoptiopapereiden lojumisen kiinalaisen sinivaloisen viraston nuhjuisella pöydällä! Ja virka-asuisten sihteereiden suomat kymmenet leimat, papereiden siirtämisen kasasta ja kansioista toiseen, nipun järjestelyä yhä uudestaan. Kiinassa ollessa meininki lähinnä huvittaa, mutta Adoptiomatkaa lukiessa tunteiden sävy on toinen, syvempi.

Lämmin kiitos Annalle (ja puolisolle) Adoptiomatkan vilpittömästä jakamisesta. Tällainen kerronnan avoimuus ja monien vanhemmuuteen liittyvien asioiden teräväkin analysointi herättää taatusti monessa kahvipöydässä tervetullutta keskustelua.

Viikon miete

Kesäpaikassa olo, ihmeellinen ympäröivän helppotajuisuus ja kaiken kommunikoinnin vaivattomuus ovat saaneet aikaan huikeaa inspiraatiota, ihan kaikkea kohtaan. Ajatuksetkin taas kulkevat, kuin aivoista olisi tuulettunut kilo Pekingin saasteita Itämeren aaltoihin.

Mietteitä syntyy myös esikoisella, 13-vuotiaalla maailmanparantajalla.

"Jos kaikki maailman ihmiset kerätään alkuperäisiltä asuinsijoiltaan, sekoitetaan ja ripotellaan asumaan sattumanvaraisesti ympäri maailman ei kukaan ole enää erilainen, vaan kaikkialla on kaiken näköisiä ihmisiä. Meitäkään ei enää silloin tuijotettaisi Kiinassa eikä pikkusiskon hiuksia ohimennen kosketeltaisi kadulla. Mukavampaa!"

Muuten tämä kelpaa minulle loistavasti, mutta mielelläni pidän oman ydinperheeni koossa, vaikka yhdestä puusta veistettyjä ollaankin!

Tilasta

Tilat ovat ihmeellisiä. Lennellyt vanha Hellu omassa viehättävässä vaatimattomuudessaan jatkaa eloaan tontin koillisnurkassa ja uusi uljas, nimetön vielä, on herännyt eloon paraatipaikalla. Sen sali on inspiroinut meidät varsinaiseen elämästä nauttimiseen niin herkuttelun, tanssin kuin joogankin muodossa. Hyvä tila!

(Kiitos kaikille kesäkiireidenkin keskellä kommentoineille! Ja anteeksi etten ole niihin kovastikaan vastaillut, lukenut ja ilahtunut kovasti kuitenkin. Ja saamattomuuden tekosyyksi mainittakoot, että pääsen netin äärelle ainoastaan kauppareissuilla kaupunkiin...)

Täällä ja siellä

Juhannuskuvia katsellessani en voi välttyä ajatukselta, että näissä on todellisempaa elämää, oikeampia värejä, aidompaa valoa. Verrattuna mihin? Ehkä siihen kovin toisenlaiseen elinympäristöömme Pekingissä ja vanhaankin kotikaupunkiimme Pariisiin. Mutta myös ympäröivien ihmisten elintapaan. Siitähän on kovin lyhyt aika kun suomalainen on jättänyt taakseen maatilaelämänsä ja metsän. Niinpä on kieltämättä hupaisaa seurata 6-vuotiaan vuolemista keittiössä pienellä muka-antiikkisella kiinalaispallilla istuen, lastujen lentäessä juuri puunatulle ja kiiltävälle kivilattialle. Koska suomalaiseen yleissivistykseen edelleen "kuuluu" puukon hallinta(?) ja Pekingin esikaupunkialueella pinnan "kuuluu" olla komeaa(!).

Toisinaan tällainen kahdessa todellisuudessa eläminen tuntuu raskaalta, mutta enimmäkseen rikkaudelta. Ehkä nautin juhannusyön toimistakin enemmän kuin ennen, koska arkena on niin toisin.

Kurkkimassa taas

Kadulta kurkin, ihan salaa vain. Katselen taloja, joiden nurkat remontoimme ja jotka tunnen ajalta ennen ulkomaille muuttoa. Paperilla ne ovat edelleen meidän, mutta vuosien mittaa huomaan henkisesti erkaantuneeni niistä, niin päätalosta kuin pihasaunastakin. Näen talot toisten ihmisten kotina, vaikka ne ykkösluokan rakennuksia ovatkin ja kaksi vanhinta lasta ovat viettäneet niissä varhaisvuotensa, kuopuskin kolme ensimmäistä elinviikkoaan. Mutta ne ovat vain kauniita muistoja ne ja olen onnellinen siitä, että taloissa osuvat toiset, toivottavasti tyytyväiset ihmiset. Talojen elämä jatkuu kuten meidänkin. Ainakin toistaiseksi erillään.

Tuntuu hyvältä! Hassua.

Onhan niistä kuultu, lentävistä lehmistä ja kalakukoista, mutta meilläpä oli eilen lentävä mökki! Hellu otti ja siirtyi 15 metriä takavasemmalle.

Kesän riehakkuus on lähtenyt jo melkein lapasesta.