Ei mitään

Hiljainen viikonloppu. Tällaisia tarvitaan. Eilisen saavutuksista mainittakoon korttelin ympäri pyöräily, E.T.:n katsominen ja uima-altaassa lilluminen. Tänään luonnollisestikin lapset ovat piirtäneet kuvia eilisestä elokuvasta.

Iltapäivälle on luvassa jopa ohjattua ohjelmaa: kahvihetki uusien suomalaisten naapurien luona! Vielä kolme tuntia aikaa ryhdistäytyä ennen vierailua. Lapsille vaatteet päälle, itselle puuteria nenänpähän... Taidanpa vielä kuitenkin pötkähtää sohvalle lukemaan elämästä eteläisessä Italiassa. Aavistuksen hidastempoinen kirja tuo Calabrian perintö, mutta sopii päivään.

Muutoksen aika

Toisinaan asiat etenevät sellaisella vauhdilla, että ällistyttää. Alkukesästä lähistölle alettiin pystyttää työmaa-aitaa, nyt onkin metrosilta jo aivan hahmotettavissa. Tien toisella puolen vielä viime vuonna uusittiin asuintalojen fasadit, ohitse kulkeva liikenne kun matkaa mm. Pekingin uudelle messukeskukselle. Viikonloppuna asukkaat muuttivat pois, tällä viikolla talot jo purettiin, uusien (toivottavasti parempien) alta pois.



En malttanut pysytellä poissa. Uteliaisuus laittoi mopoilemaan ja hieman kurkkimaan noihin vielä viime viikolla joidenkin koteihin. Kuinkas kuvailisinkaa? Vaatimatonta, ei juokevaa vettä, ulkohuussit, eristyksenä kaksi tiiliriviä, yksinkertaiset ikkunat, vallitsevana sisäpintamateriaalina vaaleaksi maalattu betoni.


Kaiken roskan ja pölyn keskellä tapasin herttaisen herran, joka kovasti halusi jutella kulkupelistäni ja innoissaan esitteli omaansa. Häntä ei ympäröivä kaaos tuntunut häiritsevän, ainakaan juuri eilen iltapäivällä.


Täällä suruttoman purkamisen ja rakentamisessa vallitsevan lyhytkatseisuuden keskellä yksi asia on varmaa ja helpottaa lievää haikeutta: kaikki materiaali kierrätetään. Jokainen tiili puhdistetaan käsin ja se jatkaa vielä elämäänsä mahdollisesti hyvinkin monessa eri paikassa!

Tuonpuoleiseen

19 vuotta sitten näin lehti-ilmoituksen, jonka seurauksena perheeseemme muutti uusi olento. Pidimme ristiäisetkin, kummeineen päivineen, Fanny annettiin nimeksi. Sillä oli neljä vahvaa jalkaa, joiden varassa se vaappui eteenpäin. Välillä kuului rytmikkään tassuttelun lisäksi kolahduksia, kauniin ruskeankirjavan kilven osuessa maahan tai huonekalun kulmaan. Paras paikka koko asunnossa oli kuitenkin naulakon alla asustava kenkäröykkiö. Kuinkahan monta kertaa kaivoinkaan Fannyn esille saappaanvarresta!

Eilen Fanny muutti seuraavaan, vielä parempaan osoitteeseen, maakipikonnien taivaaseen.


Ajatuksissani asetan haudalle kukkasen, keväisen leskenlehden tai jonkin toisen herkun. Ja toivoisin Fannyn olleen hieman varovaisempi ulkoillessaan ja samalla harkutellessaan, onhan siitä lehdissäkin kirjoiteltu, ettei mitä tahansa sieniä pidä mennä popsimaan!

Olkaahan ihmiset varovaisempia!

Linjoilla!!!

Yksinäiset ajat siirtyivät rahan voimalla menneisyyteen! Ostin osuuteni ruotsalaisesta tunnelista, joka johdattaa kulkuni Kiinan muurin läpi "vapaaseen maailmaan".


Viimeisen kuukauden olen odottanut ihmettä tapahtuvaksi, jotta sensuuri loppuisi sekä manannut maailmaa joka tuntuu kääntäneen minulle selkänsä. Vaikka minä itse olen sijaintini valinnut, eikä maailma sinäänsä ole muuttunut saati erityisesti juuri minua ruvennut syrjimään. Mutta tylsää on ollut elämä ilman blogia, myönnän!


Joten nyt nautin kun voin. Sohvalle lysähtäneenä nautiskelen maitokahviani ja naputtelen viestiä maailmalle selventävien kuvien keralla.


Tervetuloa mukaan, jokaiselle riittää istumapaikkoja! Täten arkinen seikkailu Pekingin Espoossa jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

Se on heips!

Kesän uinnit on paketoitu, huomenna lähden katraani kanssa kotiin Kiinaan. Kullakin meistä on omat jännitystä luovat uudet juttumme: esikoisella alkaa entistä enemmän itsenäisyyttä vaativa yläastelaisuus, keskimmäisellä kokonaan uusi koulusysteemi ja -kieli, kuopuksella ainakin uusi opettaja ja puhuu hermostuneeseen sävyyn "pahasta kiinalaisesta kouluruoasta" - eipä ole maistanut Riihikallion ala-asteen pingispalloperunaa tai liisterimakaronilaatikkoa vuonna 1980.


Minua pohdituttaa edelleen lukutaidottomuuden tuoma avuttomuus sekä ylisuojeleva valtio: Blogger, Twitter, Youtube, Facebook ovat kaukaisia unelmia vain... Toisaalta näin jää enemmän aikaa taiteilulle, vaikka sekin jännittää, että miltä oikeasti tuntuu olla kokopäiväinen taiteilija? Mitä syntyy ja millä aikataululla?


Leijonan vainulla edetään, meni syteen tai saveen, pääasia kuitenkin että mennään eteenpäin. Vähintään matkaamme Kiinaan, jatko selviää myöhemmin.

Hyvää alkavaa syksyä kaikille!
(Toki yritän järjestää bloggauksen mahdollisimman nopeasti...)

Porvoon talomme maalausurakka on edistynyt viimeiselle kierrokselle. Nämä kuvat ovat jo auttamattomasti vanhentuneita, ovathan ne alkuviikolta! Kauttaaltaan toista kerrosta suditaan, mutta näissä välittyy se suuri muutos, pensselin suhinan vaikutus ja uskomaton kirkastuminen. Kuin Tuhkimoa synnytettäisiin. Vuokralainenkin päätti ruveta ajamaan ruohoa?!?!




Mikäpä hauskempaa kuin pyöriä itse pihasaunan kulmilla, hörppiä aamukahvinsa sen terasilla ja samalla aitiopaikalta seurata ketterien Uustaas Oy:n maalareiden kiipeilyä sekä kukkien uutta elämää tuoreen taustan korostamana.

Tunneanalyysi

Monsieur läksi jo Kiinaan, me muut lähdemme perässä alkuviikosta. Mieli on kummallisen haikea. Sen keväällä vaivanneen tunteen, Suomihingun, serkku jyllää. Jännittääkin, on niin kovin erilaista Kiinassa. Ihan hyvää elämää, mutta erilaista.



Myös Suomen kesäelämä on ollut hyvää. Paljon tanssia, surkuharmoonirokkia ja musiikkiin eläytymistä. Haikeaksi vetää, kun elämä ei aina vain voi olla tanssimista!

Kilpailutulos

Olin tänään magneettiikuvauksessa. Siinä valtavan koneen sisällä pötköttelin, puoli tuntia piti paikallaan olla, kädet puutuivat sillä olin unohtanut ne vatsanpäälle enkä uskaltanut siirtää niitä, kuulosuojaimet olivat härnäävästi epäsymmetrisesti ja ympäriltä kuului hurja mekkala. Mutta missään ei oikeastaan mitään tuntunut! Yritin vain miettiä jotain, syntyjä syviä.


Ja niin pitkälle hengen asioissa pääsin, että valitsin kesän hienoimman kylpyhuoneen! Kilpailun voitti selvällä äänten enemmistöllä (ääni/aivosolu) tanskalaisen renesanssilinnan sivurakennuksen sympaattinen kylpyhuone.


Kaikki lattiasta kattoon 60 vuoden takaa. Suihkuvesikin lorisi suurina verkkaisina pisaroina.


Vaan yksi vika siinäkin huoneessa oli, nimittäin vaaka. Tyttären punnitsi oikein, mutta minulle näytti selvästi kymmentä kiloa liikaa. Joten oikeastaan SE täydellinen kylpyhuone on edelleen löytymättä! Kylpyhuonekilpailu jatkunee.

Jälleen Ugh!

Intiaanisyntymäpäivän aamupäivänä katoin pöydän. Voi kuinka nautinkaan kattamisesta, kun ollaan keksitty tarjoomukset teeman mukaan, värit sävysävyyn ja kaikki on vielä puhdasta!


Sankaritar toimi suunnitelmiensa mukaisesti ja vastaanotti vieraat intiaaniteltassa kyykkien ja lopuksi (vitsikkäästi?) pierutyynylle kellahtaen. Kyykkiä saikin useampaan kertaan, sillä pihasaunallemme jossa kemut järjestettiin saapui loppujen lopuksi 9 lasta sekä 13 aikuista. Vesisateen yltyessä ja tunnelman tiivistyessä lapset siirsivät tiipiileikkinsä 30 neliön "salista" pesuhuoneen puolelle ja niin kaikki mahtuivat mukaan.


Juhlien päätyttyä olivat pöydillä madelleet liskot ja sammakot hauska muisto vain. Seuraavat syntymäpäivät ovatkin omani. Mitähän hauskaa keksisi? Jotain oikein kivaa haluan järjestää, jotta saan intiaanisankarittaren tavoin vielä nukkumaan mennessäni nauraa kihertää onnistunutta päivää.

Lehtipalstalta poimittua

"Hyvä lukija. Olen 11-vuotias ja minulla on kaksi todella ärsyttävää pikkusiskoa. Etenkin 8-vuotias on tosi hankala. Loppuuko tämä millonkaan, tämä pikkusiskon ärsyttävyys? Voinko kuvitella koskaan sietäväni häntä, tai jopa ystävystyä hänen kanssaan? Nimim. Vilijonkan esikoinen"


"Minulla on niin taitava ja kaunis isosisko, haluaisin olla kuin hän. Hänen hiuksensa ovat paksummat, hän osaa koulussa enemmän ja hänellä on kiehtovia isoja ystäviä, joilla on jopa ihania alusvaatteita! Myös pikkusiskoni on yleensä kiva, mikäli leikkii juuri minun tahtoni mukaisesti. Mutta kuitenkin minulla on jatkuvaa riitaa molempien siskojeni kanssa. Miksi? Enhän minä tee mitään väärää. Nimim. Vilijonkan keskimmäinen"


"Haluan leikkiä isosiskojeni kanssa aamusta iltaan, aina ja ikuisesti, ilman välitunteja. Usein en ymmärrä mitä he tarkoittavat, mutta mukaan haluan, kaikkeen mitä he tekevät. Olenhan jo iso, näin (viisi sormea pystyssä). Aivan kummallista, että he yöpyvät ystävillään, mikseivät aina minun kanssani. Haluan isosiskon luokseni. Nimim. Vilijonkan kuopus."

Näitä ihmettelee Vilijonkka, ainoa lapsi.