Tarina kesävalosta...

ja aurinkolaseista!

Kesää on vietetty niin, ettei blogikaan ole päivittynyt. Lämpö syleilee ja metsähiiri on pelastatutunut läkähtymiseltä viileään makuuhuoneeseemme. Lapset ovat hajaantuneet kukin omille teilleen, esikoinen rilluttelee ystävättärineen kaupungissa, kuopus lomailee mökillä ja keskimmäinen on kuudetta päivää merenrannalla partioleirillä. Merivesi kimmeltää ja keskimmäinen on varmasti ulkoillut enemmän kuin tavallisesti. Ja kokenut koviakin.

Tänään aamuyöstä mies lähti ajamaan kohti Kemiön saarta viedäkseen keskimmäisen partioleiriltä lähimpään keskussairaalaan silmäpoliklinikalle, sillä lapsen silmä oli jälleen alkanut oireilla kivuliaasti. Tyksin uskomattoman nopean hoidon ja miellyttävän lääkärikohtaamisen tuloksena lapsen taskuissa pullotta nyt monenlaisia tippoja ja salvoja, mutta tyystin uudenlaisen vaivan vuoksi. Kivun, valonarkuuden, vetistämisen ja punoittavuuden syy ei ollutkaan kumpikaan häntä yleensä silmälääkärille pakottavista sairauksista, vaan lumisokeus! Kyllä vain.

Aina kuulee paasausta UV-valosta ja siltä suojautumisen tärkeydestä. Kuuliaisesti olemme hankkineet koko perheelle aurinkolasitkin, keskimmäisellä oikein vahvuuksilla, mutta niiden käyttö miestä lukuunottamatta on hyvin vähäistä. Mutta nyt saimme opetuksen... Lumisokeus on ohimenevä ja paraneva sairaus, mutta kokemuksena turha ja epämiellyttävä.

Hyvät lukijat, laittakaahan tummat kakkulat päähän näillä keleillä kimaltelevan veden ääressä pulatessanne! Kannattaa.

Vilijonkan luontopalsta

Kertokaa oi hyvät lukijat mikä tämä narunen on? Noukittu rantavedestä. Pituutta Hemmolla oli alunpitäen 30cm, kunnes lapset leikkelivät kolmeen osaan. Eli nyt heitä on Hemmon seurana myös Hemmi ja Hemmu, ja he kaikki voivat hyvin. Ovat jänteviä, viihtyvät vedessä, ilmassakin jaksavat luikerrella. Ei päätä eikä häntää. Eläin.

Tämä suloinen on sentään kaikkien vanha tuttu, säyseä tarkkailija.

Lettitytöt

Elämme mitä parhainta lettiaikaa. Esikoinen letittää keskimmäisen pitkiä kutreja, kuopus tutkii empiirisesti kuinka monta päivää voi pulikoida samoilla leteillä päätymättä rastoihin. Minä puolestani ilahduin aamulla huomatessani voivani jälleen letittää koko tukkani. Edellisestä kerrasta onkin kulunut kokonainen vuosikymmen, mutta letti oli silloin ruskea. Aika aikaansa kutakin.

Postparty

Tiedättehän, sen raukean olon juhlien jälkeen? Kun vapauttaa jalat kengistä, mies istahtaa soittelemaan tajunnanvirtaa, lapset hajaantuvat kukin omaan koloonsa, tiskikone tekee työtään ja kaikki ovat tyytyväisiä. Pidän juhlista, mutta myös hetkistä niiden jälkeen.

Charlestonin tahtiin 16 v.

16 vuotta ovat hujahtaneet vauhdilla ja ihmeen hyvin ollaan vanhempina pärjätty. Nykyisin myös esikoinen pärjäilee kohtuullisen hyvin meidän kanssamme... Juhlat vietettiin Charlestonin tahdissa, kaikin asiaankuuluvin herkuin, vieraita taaperosta tätiin. Ystävien kanssa ihmettelimme miksemme useammin pukeutuisi charlestonilaisittain, kun oli niin kaunis olo ja iloinen mielikin. Mutta ei, vanhaan tapaan tänään taas löysin itseni retkut niskassa kottikärryn jatkeena. Ihan tylsä tapa. Huomenna kyllä palaan takaisin kauneuteen. Kajalit luomiin, sulka päähän ja mekon helmat heilumaan. Heilunnee se harava niinkin. 

Juhannuksen punainen

Juhannus ja joulu, oma viehätyksensä molemmissa. Herkkuja, leppoisuutta, sään ihmettelyä, saunaa. Juhannus vie kahdessa asiassa kuitenkin voiton: ei lahjapähkäilyä ja näkee eteensä. 

Tyyntä juhannusta toivottaen, Vilijonkka. 

"Satunnaisesti Kiinasta"

Tunne tulee aina aivan yllättäen, vain hyvin kevyesti syntymisestään varoittaen. Yhtäkkiä sen tunteen myötä täytyn energiasta ja kykenen keskittymään vain siihen yhteen asiaan, nimittäin näyttelyn järjestämisen. 

Ei sitä silloin soitella gallerioihin tai kahviloihin, että voisinko tulla kahden päivän päästä ripustelemaan kuviani seinillenne, vaan on turvauduttava omiin tiloihin.

Kolusin kaapit ja vanhat matka-arkut ja kokosin ripustuksen jo valmiiksi varastoistani löytyvistä teoksista, niin valokuvista kuin maalauksistakin, täten "Satunnaisesti Kiinasta" tuntui ainoalta oikealta nimivalinnalta. Nimen selvittyä lähetin kutsut ystäville ja sukulaisille samantien, koska näyttelypäivä lähestyi jo viikon päästä.

Kuusi päivää siivottuani ja järjesteltyäni oli näyttely ripustettuna, kesäkarkelopäivä maalla muutenkin pystyssä, pikkupurtavat kulhoissa, ulkona poutasää ja tunnelmani tyytyväinen ja hilpeä. Päivän päätteeksi vieraskirjassa oli reilun 30 aikuisen ja yli 20 lapsen nimet. Kyllä kannatti! 

Sydämellinen kiitos kaikille näyttelyssä poikenneille ja luonamme päivää viettäneille!

Matkailua

Meilläpä ei tyydytä mihinkään tavallisiin kaukomatkakohteisiin Thaimaassa tai Floridassa, vaan suunnataan heti alkukesästä raketilla avaruuteen! Ohjataan krokettikepillä suuntaa, säädetään pallonapeista vauhtia. On tärkeää myös tarkkaillaan mahdollisia vihollisia, joita vastaan voidaan tarvittaessa tikka-aseilla puolustautua. "Phiuuuuu..."

On ne terveitä kun leikkivät! Ja jopa siivosivat kaiken palattuaan kotiin!

Paha saaste

Viimeisenä koulupäivänä kuopus toi koulusta kotiin tulostettuna kaksi keksimäänsä satua. Suomenkielisen kuusisivuisen teoksen oli hän kirjoittanut itse, englanninkielinen oli sadutettu ja kirjurina oli toiminut opettaja. 

"There was a girl who went to Citymarket and she bought from there a card to her cousin. And the next day she could´t go to the party because outside was very bad air. And she is allergic for the air..."

"Oli pieni maa pala ylhäällä taaivaasa. Ette kyllä näe kun se on niin pieni, mutta siellä asuu keijuja, peikkoia asukkaina. Mutta alunperin siellä asu Yksisarvisia, Lohikäärmeitä, Pegasuksia sen semmoisia kai tiedätte. 

Ja jossain kaukaisuudessa asuu Paha Paha Kuningatar hän asuu josain isossa saasto maailmassa jossa on vaan kymennen vartia. Kun siellä oon niin saastoisaa ja ei ole eläimiä että siellä ei voi asua kukaan edes ihmiset voi asua. 

Ja seikkailu alkoi siitä kun..."

Sydäntäni raastaa! Kuopus on asunut puolet elämästää Pekingissä ja asia mikä edelleen hänelle edustaa eniten pahuutta ovat ilmansaasteet. Onko se asia jonka hän ensimmäiseksi Kiinasta muistaa? Vai onko hän vain ymmärtänyt jotain todella oleellista tämän maailmanmenon seuraamuksista! 

Sumu ei hänelle sentään enää automaattisesti tarkoita lemua, sisävälitunteja ja kirveleviä silmiä, vaan ainoastaan pelottavaa ilmiötä. 

Hyvästit stressille

Olen luullakseni selvittänyt viimeisen ryteikön. Antanut arvosanat, siivonnut luokan kaappeineen ja lootineen. Viime metreillä oikeustajuni kärsi kolauksen ja otin ensimmäistä kertaa elämässäni yhteyttä ammattijärjestöön, sillä hoitamani sijaisuus jatkui yllättäen vuodella, mutta sitäpä ei laitettu julkiseen hakuun laisinkaan vaan annettiin suitsait tiskin alta muodollisesti epäpätevälle, vaikka samanaikaisesti pääkaupunkiseudulla haahuilee satoja työttömiä taidekasvatuksen maisteritutkinnon suorittaneita työelämästä haaveilevia nuoria - ja vähän vanhempiakin. 

Lauantai-illan saavuttua seisoin mökin salissa ja tunsin kuinka raskas jo tutuksi käynyt kermanvalkoinen keinosamettiviitta valahti harteiltani alas. Se oli märkä, vielä kehoni lämmittämä, mutta valmis minut jättämään. Hengitykseni keveni, tiedostin olkopäitteni puhtaan alastomuuden, liikahdettuani askel tuntui kepeämmältä kuin aikoihin. Ymmärsin kääntäväni juuri sillä hetkellä uuden puhtaan sivun elämässäni. Jätin tuon inhottavan stressin vaaleaksi mytyksi lattialle, imuroin sen myöhemmin pois kunhan huvittaa. Sillä nyt tepastelen hetken mutkitellen ja seikkaillen, uutta opiskellen, jänniä suunnitellen, hulluja ideoiden, vain kivoja asioita tehden. Näillä aineksilla uskon saavani hyvän kuvataidekoulun syksyksi pystyyn!