Luonnonilmiö

Minulle on koulussa muinoin päähän taottu vuoroveden olevan ainoastaan suurten merien ilmiö. Eilen illalla meni koulumaantieto vallan uusiksi, sillä Suomenlahti oli laskuvesitunnelmissa. Tai sitten joku oli varastanut veden, aurinkohan on pöllitty jo ajat sitten. Poliisiasia?


Tällaisia vedenkarkaamiskuvia pruukataan näpsiä ranskalaisten pikkukaupunkien rannoilta -nyt myös Suomesta. Maailma kansainvälistyy, jopa Porvoon maaseutu.


Lapsiystävällinen ranta oli muuttunut entistä turvallisemmaksi... En varsinaisesti valita sillä hukkumisvaara oli lähes olematon.


Loppukevennykseksi yksityiskohta vanhasta kaupungista: Galleria 12 Jokikadulla - huussitaidetta hienostuneimmillaan. Taidetta kotiin 12 eurolla! Kannattaisiko tulla kauempaakin?

Cillan onnenpäivä / Cilla's birthday

Hän osaa laskea hieman, on yritystä hillitä itseään, pinnistelee ymmärtääkseen ajan, harjoittelee toisten ymmärtämistä.


Hän elää tässä hetkessä, eläytyy täysillä, osoittaa viipymättä tunteensa, on iloinen ja vallaton.


Kuopus täytti tänään neljä vuotta! Kuinka onnellinen olenkaan jo niin suuresta nuorimmaisesta. Ja sankaritar itse oli niin onnellisen oloinen tyttö koko päivän. Nappiin meni.

Kuuaurinko

Siinä SE nyt on! Onneksi annoppi soitti ja muistutti tapahtumasta, muuten olisimme vain hääränneet muita juttuja. Ihan sellainen olo kuin olisimme ajan hermolla, jaksoimme seurata auringonpimennystä peräti kymmenen minuuttia!

Auringonpimennys? Who stole the sun?

En ole muistanut koko kesänä ostaa aurinkorasvaa, mutta emme myöskään ole palaneet. Auringonotto oli eilisen leikin teemana ja se sujui loistavasti, kunhan ensin peiteli itsensä lämmittävillä pyyhkeillä...


Rannassa vieraillut joutsen jätti tervehdykseksi Cillalle yhden sulan. Kauniin ja valkoisen.

Yön pimeinä tunteina

Yleensä nukahdan välittömästi pään tyynylle laskettuani. Joskus, todella harvoin, odottelen unta vartin tai enemmänkin. Näin kävi muutama ilta sitten. Vaihtelevat asiat pyörivät mielessä, eivät antaneet rauhaa. Päätin olla ajattelematta, miettimättä mitään. Lakaisin ajatukset pois, yritin sulkea niiltä paluutien, mutta aina vain palasivat mokomat.


Aivan ensimmäisenä ujuttautui mieleen näkymä elohuoneesta, jossa kesän kirpparilöydökset odottelevat loppusijoituspaikkojaan. Sulassa sovussa, viileän tyyninä. Taas ja taas karkotin mietteet, päätin olla ajattelematta edes lampun arvoituksellista menneisyyttä.


Mutta jälleen palasivat pohdinnat väsyneeseen mieleeni. Ne kohdistuivat lamppuun, sen loiviin muotoihin, kaariin jotka päättyvät loiviin kulmiin. Niitä pohdin, lampun kaaria, kunnes nukahdin. Miten ihmeessä voi yksi romu valaisin olla näin vaikuttava?

Mies talossa / Man in the house

Se Oikea on niin kaukana, etten uskalla edes laskea kuinka monta tuhatta kilometriä on välillämme. Onneksi enää neljä yötä ja saamme hänet tänne taas.


Keskimmäinen on pitänyt huolen, ettei talo vallan isännättä ole. Varahenkilönä toimii Harry Potter! Vähän on hissukka eikä ollenkaan niin karvaisen pehmeä kuin Se Oikea, mutta kohtuullisesti olemme pärjänneet. Ei eripuraa.

--------

It feels a bit lonely to be in Finland without husband. I do not have even encourage to count how many kilometres there is between us. But we are lucky, the middle daughter made a man to the house, Harry Potter. He sure is easy going man, a little boring, but does not fight with me. I'll survive to Friday when the real one arrive.

Kasvatuksesta

Kirpputorin näyteikkunassa roikkui viehättävä, hieman retrohtava mekko. Kuinka viehättävältä kuopus siinä näyttäisikään! Vaan ennen kuin ehdin seuraavan kerran seudulle oli mekko sujahtanut toimeliaamman ohikulkijan laukkuun...


Muutama päivä sitten ystävä toi löytämänsä mekon kuopukselleni. Sehän oli SE! Ja mitä tuumasi lahjan saaja: "Yäk." Se siitä suloisesta näystä, vaalea ja kovaääninen kesätyttöni hieman räväkkänä keijuna. Onneksi minä ja ystäväni tiesimme kumpainenkin, että vähintään lahja sopii seinälle koristeeksi. Ripustin raitaihanuuden ensimmäiseen näkemääni koukkuun ja siinä se on nyt ilahduttanut Hellun asukkaita.

Mitä tuumaisi kuopus aamulla: " Ihana! Haluan tuon päälle syntymäpäivänä. Juhlissa."

Mahtavaa, tyylikasvatus ei olekaan vielä myöhäistä viikon kuluttua neljä vuotta täyttävän tytön osalta! Tekniikka on tärkein: ei liian selvää ylipuhumista vaan vaivihkaista totuttamista. Sen kun muistaisi.

Kesäaamun valssi

Sain Ranskan muuttokuormasta haettua sohvamme sekä sohvapöydän virkaa jo 14 vuotta hoitaneen matkalaukun. Kuin taika-iskusta muuttui Hellu kodikkaaksi, meidän ikiomaksi mökiksi. Esikoinen tuumasi tavarat nähtyään: "No nyt näyttää tutulta ja kivalta." Symbolisesti siirsin samalla elämämme tänne mökille, sillä matkalaukussa säilytetään perheemme valokuvia. Ainakin 30 kiloa muistoja!


Tytöt tuntuvat asettuneen kesänviettoon hyvin. Hellun yksinkertaisuus ja (vielä) tyhjyys ruokkiin luovuutta. Tanssi vastamaalatulla lautalattialla, kaikkialle levittyvät barbieleikit, prinsessa Ruusus-piirrokset täyttävät nämä kesäiset päivät.


Kaunista päivää kaikille! Pistäkäähän tanssiksi jollette muuta tekemistä keksi.

Tunteilua

Olen välttynyt keskenmenon kokemukselta. Siitä kiitos sattumalle, vartalolle, Jumalalle ja vielä kerran sattumalle.

Joitain päiviä sitten havaistin juuri ennen liiskaamista maassa linnunpoikasen, kuolleen, pienen ja hiljan henkensä menettäneen. Voi tuota pientä. Mietin keskenmenoja, ystävättärieni kokemuksia, ja tarkastelin tuon olennon maallista jäämistöä.

Niin surullista. Milloinkahan raaskin tuon haudata? Mahtuisiko tulitikkuakiin? Olen ihan pihalla. Laulammeko Levon hetken vai olemmeko vain hiljaa?

-----
What to do? Sing a psalm? Just leave him?

I remember all my friends miscarriages. I feel so sad, so helpless.

"Rappiolla on hyvä olla..."

Matkalla kotiin Suomenlinnasta kummien luota käytiin seuraava keskustelu 7-vuotian takapenkkiläisen ja kuskin välillä:

-Äitiii, minusta on ihanaa olla vapaa Kiinassa
-Vapaa???
-Niin, kun Pariisissa ei voitu minnekään mennä itse, mutta nyt Pekingissä saadaan liikkua vapaammin.

Kyllä kirpaisi äidin sydämestä. Miten lapseni ovatkaan, ihan oikeasti, suurkaupunkielämän kokeneet? Vai voiko olla niin, että silloin olivat ihan tyytyväisiä, mutta nyt toisenlaista arkea eläessään huomaavat edellisen elämänmuodon epäkohdat paremmin?


Lapset ovat sopeutuvaisia, niinhän sitä sanotaan. Kiinassa on paljon uutta, myös leikkipuistoissa telineet ja jumppalaitteet. Tytöt tykkäävät. Mutta tämä sympaattinen suomenlinnalainen leikkiteline ei samaiselle 7-vuotiaalle kelvannut. Lieneekö ollut liian kotikutoinen tai kulunut, mutta "ihan tylsä" ainakin. Hetken jaksoimme sitä puolustaa, mutta oli kuin puulle olisi puhunut. Kuopus olisi viihtynyt leikkimässä pidempäänkin, muttei jatkuvaa kitinää kukaan kestä.

Minua viehätti laivaleikkitelineessä sekä sen "merkittömyys" eli erilaisuus että rustiikkisuus. Se oli monet säät ja leikit elämänsä aikana nähnyt ja kaikki vanhuuden rypyt olivat näkyvillä.


Vähän samoin kuin meidän Hellussa, jonka terassin lankkulattian läpi äsken rusautin jalkani. Ei hätää, ei sattunut nyrjähdystä pahemmin. Tämä rappioromantiikka lienee liikaa minullekin...