Sunday, November 23, 2014

Missä meni vikaan?




Olen tässä pohtinut, välillä lipsahtanut ihmettelyn ja murehtimisenkin puolelle. Nyt haluan kirjata muistiin näitä ajatuksia, sillä siinä samalla saattaa käydä niinkin, että ne hieman selkenevätkin. Tai sitten ei.

Ennen ulkomaille lähtöä olin 100% työelämässä oleva kolmekymppinen, kaikkeen ryhtymässäni ja hakemassani onnistunut. Taskussa oli 230 opintoviikkoa sisältävät taiteen maisterin paperit, olin useamman vuoden pyörittänyt omaa taidekäsityöyritystä pikkukaupungin keskustassa, minut oli valittu hoitamaan ammattikoulun lehtorin virkaa, opetin kansalaisopistossa, olin odotettu vieraileva opettaja toisissa ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa. Vaikka lapset olivat ihan pieniä, vaikka työkokemusta ei cv:ssä vielä ollut montaakaan riviä, vaikka valmistumisestani oli vain muutama vuosi. Oli vauhtia ja palkkakin nousi joka vuosi työmäärän ja vastuun kasvaessa.

Keväällä 2004 puolisolle tarjottu työ ulkomailta tuntui tulevan täydelliseen saumaan kolmannen lapsen ilmoitellessa samanaikaisesti tulostaan. Äitiys- ja vanhempainvapaan voisi yhtä hyvin viettää Pariisissakin ja tarvittaessa hoitovapaallakin voisi olla, ensimmäistä kertaa! Suuri maailma olikin niin kiehtova, että siellä vierähti loppujen lopuksi yli kahdeksan vuotta. Vaihdoin Suomen virkani tuntiopettajuuteen Pariisin ja Pekingin ruotsalaisissa kouluissa, sijaishommiin kansainvälisissä kouluissa, yli kymmeneen omaan taidenäyttelyyni ja opettajuuteen Pekingin Suomi-koulussa. Siinä ohessa olin päivittäin tekemisissä jopa kymmenien eri kansalaisuuksien kanssa ja puhuin neljää kieltä lennosta vaihtaen.

Nyt syksyllä 2014 olen neljäkymppinen ja omasta mielestäni paljon kokenut, kansainvälisyyteen suuntautunut, kieli- ja ammattitaitoinen opettaja. Lapset ovat jo isoja ja eivätkä aiheuttaisi sairastumisineen poissaoloja. Olen ottanut vanhoihin yhteistyökumppaneihin yhteyttä. Olen hakenut kaikkia mahdollisia lukioiden ja ammattikoulujen opettajapaikkoja, joihin pätevyyteni virallisestikin on riittänyt: työkokemusta yli 10 vuotta, opetettavat aineet kuvataide ja tekstiilikäsityö, opetuskielet suomi, ruotsi ja englanti, opetuskokemusta 4-vuotiaista aikuisiin, hallinnollista kokemusta, yrittäjyystuntemusta, suositukset vanhalta Suomen pomolta. Parinkymmenen lähettämäni työhakemuksen tulos on ollut mielestäni laiha, sillä minut on kutsuttu kahteen haastatteluun ja neljästä on ilmoitettu kuukauden kuluttua, ettei minua ole valittu. Lopuista ei ole kuulunut mitään. Tuttavan kautta sain yhden peruskoulun kuvataideopettajan äitiyslomasijaisuuden. Tuon 13 kk:n kokemuksen perusteella nirsoilen työnhaussa sen verran, etten enää hae yläkoulun paikkoja, sillä sosiaalityöntekijänkoulutushan minulta puuttuu!

Paluumuutostamme Suomeen ja työnetsinnän aloittamisesta on nyt kulunut kaksi vuotta. Olen ihmeissäni, sillä minusta olen huomattavasti monipuolisempi, kokeneempi ja parempi ammattilainen kuin vuosikymmen sitten. Olen saanut yhteiskunnaltamme mahtavan ja ilmaisen koulutuksen ja olen halukas antamaan nyt työpanokseni vastineeksi, laittamaan oppimiani asioita jakoon. Mutta missä olen tehnyt virheen, olenko täyttänyt työhakemukseni väärin, olenko jo liian vanha, oliko sittenkin erehdys hankkia kansainvälistä kokemusta jättäen samalla perisuomalaisen uraputken kesken? Kun ei herätä edes haastattelun vertaa mielenkiintoa työnantajissa. Kun ei kelpaa. Kunpa joku hakemukseni lukenut työnantaja kertoisi!




29 comments:

  1. Kurjaa! Eikö siellä ole tapana soittaa valinnan jälkeen ja kysyä feedbackiä? Ehkä siten voisi selvitä mistä kiikastaa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei oikein ole tapana, mutta varmaan täytyy ottaa! Välillä jo se tuntuu hakalalta ja vastaukset ovat kitsaita kun hakuvaiheessa jotain kyselee yhteyshenkilöltä.

      Delete
    2. Kuulostaapas ankealta :/
      Omaa kokemusta ei ole vastaavasta tilanteesta, mutta ehkä mainitsisin haastattelussa jo, että haluaisit mielelläsi haastattelusta palautetta sen jälkeen. Tai ehkä tuo nähtäisiin, että on jo luovuttanut...
      No, tsemppiä joka tapauksessa. Kuulostat kyllä todella osaavalta työntekijältä, eli kyllä systeemissä on nyt se vika. Häntä pystyssä eteenpäin!

      Delete
  2. Olen saanut omista työnhauistani Suomessa sen kuvan, että ulkomaankokemusta ei useinkaan arvosteta tai sitä jotenkin vierastetaan - maailmanmatkaajista tulee hetkessä jotenkin liian outoja ja eksoottisia töihin koti-Suomessa. Toivottavasti pian osuisi kohdalle fiksu työnantaja joka oikein ymmärtäisi sinun arvosi ja kaiken sen mitä sinulla olisi tarjota!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No jaa, epäilen moista onnen kantamoisen ilmestymistä. Luulen ainoan mahdollisen ratkaisun työttömyyden lopettamiseen olevan päätoiminen yhsityisyrittäjyys, vaikka siihen ei koulutusta taskussa olekaan. Yhteiskunta ei osannut ennakoida nykyisiä erittäin paljon vähentyneitä taiteenopetuksen tuntimääriä kouluttaessaan meitä taidekasvattajia.

      Delete
  3. Kiitän omasta puolestani sinua tästä kirjoituksesta! Vaikka en ole läheskään yhtä muodollisesti pätevä kuin sinä, tunnen suurta hengensisaruutta.
    Ikärasismi, se on täällä täyttä totta. Se alkaa kun neljäkymmentä pamahtaa tiskiin. Myöskään kovin persoonallinen ei saa olla, se on "outoutta" jota tässä maassa ei kummemmin arvosteta. Rohkea, suorasanainen ja omia näkemyksiä omaava ovat kaikki negatiivisiä piirteitä opemarkinoilla. Sellaisista tyypeistähän voi tulla hankaluuksia. Erottua ei saa, tiettyyn muottiin on mahduttava.
    nm. ei yhteenkään haastatteluun kutsuttu, noin sata hakemusta lähettänyt

    ReplyDelete
  4. En kerta kaikkiaan ymmärrä, jos kyse tosiaan on ikärasismista! Surettaa. Jos kyse on tosiaan siitä, niin mitenkäs sitten suut pannaan jos alan käyttäytyä sen mukaan. Lopettaisin yrittämisen, heittäytyisin lopullisesti yhteiskunnan elätettäväksi. Noin vain. Ei vaan taitaisi oma pää kestää! Mutta kerro Liivia, kuinka monta vastausta olet saanut hakemuksiisi? Veikkaan noin kymmentä vastausta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En yhtä ainuttakaan vastausta!
      Ja nämä haut on tehty laajalla skaalalla yhtään nirsoilematta.

      Delete
    2. No huh huh. Ensin sitä vääntää päivän kaksi hakemusta ja viilaa lauserakenteita ja sitten ei edes Kiitos mielenkiinnosta -vastausta.

      Delete
  5. Ihan puistatti lukea tekstiäsi - miten epäreilua toimintaa! Harmittaa, ettei suomalaiset opinahjot ymmärrä sinussa olevaa potentiaalia! Ehkä olet joko liian hyvä, liian pätevä (ei voi olla koulutetumpi kuin esim. rehtori tai toimitusjohtaja) tai sitten kyseessä on perisuomalainen kateus... Miten yksityisen taidekoulun perustamisen kanssa kävi? tyrmättiinkö sekin? Kyllä hyvä aina työtä saa, olen kuullut sanottavan, mutta pitäisikö olla IT-nero tai pelintekijä tai vallan hoitoalalla... Toivon sydämestäni, että löydät vielä toiveittesi työpaikan, missä ei rangastaisi osaamisesta ja mikä motivoisi sinua -

    lukijasi H-a

    hannah

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hannah toivotuksestasi! Nyt huomaan, etten itse asiassa onneksi ota tätä tilannetta henkilökohtaisesti, vaan mietin oikeastaan meitä kaikkia paluumuuttajia ja/tai vääränikäisiä työnhakijoita. Ja surettaa yhteiskunnan puolesta turha satsaus ja omasta puolestani välillä ei tarvittu koulutus. Toisaalta olen onnellinen saatuani muinoin opiskella haluaami alaa! Mutta yksin en todellakaan taida tässä veneessä olla. Ei taidekouluideaa kukaan ole mitenkään tyrmännyt, mutta näin pienessä lähiössä kestänee vuosia ennen kuin oppilasmäärä kasvaa riittävän suureksi jotta moinen ketään elättää tai sitä voisi kutsua työksi.

      Delete
    2. Surettaa puolestasi ja hienoa, että uskalsit ajatella äänen. Liivian kommenttiin yhdyn minäkin. Pysy rohkealla mielellä, nurkan takaa saattaa yllättäen löytyä unelmiesi työ.

      Delete
  6. Opetusalalla on tällä hetkellä ainakin Etelä-Suomessa kaikenlaisista opettajista ylitarjontaa. Kuusi vuotta sitten meille haettiin vakinaista matematiikan opettajaa. Hakijoita oli kolme, joista kaksi perui hakemuksensa. Tänä syksybä oli auki sijaisuus - hakijoita oli lähes 60. Kielten opettajia hakijoina on ollut lähempänä sataa. Ja niihinkin avoimiin tuntiopettajuuksiin on runsaasti päteviä hakijoita, joissa opetusvelvollisuus ei täyty ja joissa ei siis saa täyttä palkkaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mitenköhän meitä opettajia nyt yhtäkkiä on näin paljon?! Oman alani ylitarjonnan ymmärrän, kun kuviksen ja kässän tuntimääriä on jatkuvasti karsittu, mutta että matikassakin! Olisi mielenkiintoista tietää, että jos kuitenkin jostain kumman syystä välttämättä haluaa opettajaksi, niin mitä ainetta kannattaisi opiskella?

      Delete
    2. Erityisopettajaksi. Heistä on pulaa. Mutta toisaalta juuri tämän takia erityisopettajan koulutukseen taas on ihan hirveästi hakijoita :) Matikisteja on hakeutunut kouluun sen vuoksi, että yritysmaailma ei vedä. Nokian jälkeen myös hyvin paljon diplomi-insinöörejä on muuntokouluttautunut opettajiksi. Meilläkin on jo kaksi DI:ä koulussa.

      Delete
    3. Tuon erityisopettajapulan olen tajunnut itsekin molin sivuja lukiessa. Nytkin paikkoja on siellä tarjolla! Harmillisesti en vain ole ollenkaan kiinnostunut alasta, elleivät oppilaat satu olemaan halukkaita oppimaan tarvittavat asiat taideteen tai käsitöiden kautta... Ja nyt kun mietin löytyy omastakin tuttavapiiristä peräti kolme DI:tä, jotka ovat hankkineet pedagogisen pätevyyden ja yksi heistä toimii ihan yläkoulun virassa. Lukion viimeisestä matikan kurssista taisin saada viitosen, että ei vissiin ihan minun alaani :) Ehkä olenkin itse liian suppea tyyppi, vaikka tähän saakka olen ajatellut olevani laaja-alainen! Peili esiin.

      Delete
    4. Olisipa erityisopen paikkoja tarjolla täälläkin, muttei ole. Ainoastaan maaseudulla, johon ei ole meiltä kulkuyhteyksiä.
      Hesan paikkojakin olen hakenut, muttei noteerata.

      Delete
  7. Minun piti nyt ihan pistää itkuksi. Tuntuu todella epäreilulta sinun puolestasi. Meidän paluumuuttommehan meni käsittämättömän hyvin. Mies sai heti viran, ja minä vuoden määräaikaisen paikan, jolle ei kyllä välttämättä ole tulevaisuutta (tämä on projekti, eli tämä vuosi menee valtion rahoituksella), mutta saan ainakin vuoden työkokemusta. Olisi kamalaa, jos 40-vuotias olisi jo liian vanha, sillä vastahan minä olen aloittamassa:(. Ja meillä on SUUUUUURI laina….

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos myötäelämisestä! Ja onneksi kuulee myös näitä hyviä paluumuuttokokemuksia!!! Meillä ei onneksi ole asuntolainaa, kun asutaan vuokralla... mutta kovasti himottaisi oma koti, jossa voisi huseerata oman maun mukaan.

      Delete
  8. Ongelma on varmaan sekoitus kaikkea.Sopiva ala, ikärasismi, lama jne.. Itse hain työpaikan ulkomailta käsin jo ennen perheen paluuta ja siinä putkessa(onneksi) olen, vaikka olen jo keski-ikäinen nainen.Korkeasti koulutettu ja pätevä puoliso (mies) jäi työttömäksi. Ei kannata lannistua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin se varmaan on, boolikulho johon tipuin! Ennen kaikkea ongelma-ala. Nyky-yhteiskunta ei taida oikein kuvataide- ja käsityönopettajaa tarvita. Tai ei ainakaan huomaa itse tarvitsevansa.

      Jos olisin matemaattisesti lahjakkaampi ja lukihäiriö ei vaikeuttaisi teoriaopiskeluani muuntokouluttautuisin oitis lääkäriksi: on töitä, äärettömän mielenkiintoinen ja kehittyvä ala, hyvät palkat, yleinen arvostus kohdallaan!

      Toivottavasti puolisosi on sittemmin löytänyt työtä! Tämä kun on niin työorientoitunut kulttuuri meillä.

      Delete
    2. Tai siis eihän se mitään muuntokoulutusta olisi vaan uudelleenkouluttautumista. Ihme sanasekoilua.

      Delete
  9. Huh! Kuulostaa todella kurjalta. Ja vahentaa paluumuuttohalukuutta jonkun verran :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toki palata kannattaa jos muut syyt sitä vaativat. Ja sun cv on yhtäjaksoinen ja näyttävä, ymmärtääkseni. Mutta puolisosi tilanne saattaa olla toinen. Riippuu tietty minkä aineen opettaja hän on! Ja mihin Suomen kolkkaan olisitte asettumassa. Pääkaupunkiseudulla ei vissiin tarvita kuin erityisopeja...

      Delete
  10. Voi mitä tuntemuksia, niin tuttuja vaikka en paluumuuttaja olekaan. Olen monessa liemessä ja työpaikassa keitetty ex-tekstiilityönopettaja joka kesällä (45 v.) valmistui erityisopettajaksi. Toki erityisopetus oli aina ollut mielessäni ja koulutukseen pääseminen käsittämätön onnenpotku. Melkein 10 v. kotona lasten kanssa ei aiemmin cv.ssä paljon painanut. Valmistuttuani sainkin sitten heti määräaikaisen erit.open työn, sitä ennen tein vuosia minimaalisissa pätkissä käsityönopetusta jonka tuntimäärät vähenevät jatkossakin eikä viroissa olevillakaan taida helpolla tunnit täyttyä. Jokusenkin kerran tuli mietittyä että mitä vika minussa on kun ei kiinnostusta taidoilleni ja tiedoilleni ole. Sitä valtavaa opettajapulaa minäkin odotin minkä sanottiin tulevan jo 15 vuotta sitten..

    Erityisopetuksessakin kuitenkin jyllää sukupuoli, jos olet mies niin paikan voit valita. Näillä mennään, olen kuitenkin erittäin iloinen tästäkin määräaikaisuudesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kääk, sukupuolikysymys ei ole tullut mieleeni! Sekin vielä, kaiken muun "väärän" lisäksi. Kyllä tässä saa mielikuvitusta tosiaan käyttää jos meinaa kokopäiväisesti työllistyä kuvisopettajana, nelikymppisenä, naisena...

      Delete
  11. Hohhoi, no onpas hullua, että nykysuomella on varaa heittää moinen kokemus hukkaan. Täällä taitaa olla runsaasti hyvän koulutuksen/kokemuksen saaneita,kun et kelpaa. Ilmeisesti meillä on varaa heittää tuollainenkin kokemus hukkaan. Täällä ei osata arvostaa iän ja koulutuksen tuomaa kokemusta. Minusta tämä on rahojen heittämistä hukkaan. Toivottavasti saat vielä työtä, josta nautit! <3 <3

    Terv. Freya

    ReplyDelete
  12. Vilijonkka, oletko ajatellut, että tarjoaisit kursseja työväenopistoille pääkaupunkiseudulla? Monikin saattaisi innostua, jos olisi mahdollisuus tehdä omista kuvista niitä ihania tiilijuttuja, mitä olet tehnyt! Tietenkään viikonloppukurssit eivät ole sama kuin vakityö, mutta ehkä niillä saisit jalan jonkun oven väliin.
    Nyt on kyllä työnantajien markkinat, meille haettiin juuri asiakaspalvelupäällikköä 20 hengen tiimin vetäjäksi. Tuli 140 hakemusta. Ja sitten valittiin kolmekymppinen (ihme kyllä nainen), jolla ei ole päivääkään esimies- tai vastaavaa kokemusta :-( Ilmeisesti otettiin se, joka oli halvin. Hän kuulemma tuo tiimiin positiivista energiaa...

    ReplyDelete
  13. Tuo taitaa olla aika yleistä... Luulen, että verkostoitumisella on iso osa nykyään. Ihan kuin työpaikan saaja olisi jo päätetty, mutta byrokratia pakottaa laittamaan sen hakuun. Näin olen itse parissa paikassa huomannut. Itsekin hain syksyllä koulutukseni jälkeen paniikissa vakituista työpaikkaa. En päässyt edes haastatteluihin. Sitten vihdoin, kun asetuin ja päätin keskittyä yksityisyrittäjyyteen. tein sen eteen kovasti töitä, verkostoiduin, mailailin, tapasin ihmisiä -töitä alkoi tulla. Samaan aikaan, kun freetöitä alkoi tulvia, tarjottiin vakituista paikkaa. Kieltäydyin. Koin oman työni koko syksyn ajan niin arvokkaaksi, että tuntui pahalta heittää kaikki se pois. Kuuntelin intuitiota. Tsemppiä sulle työnhakuun. Usein, kun epätoivo on suurimmillaan, ratkaisuja tulee eteen. Näin olen huomannut.

    ReplyDelete