Sunday, June 22, 2008

Iloisia päiviä / Happy days


Olen asettunut, sillä aamulla herätessäni muistan heti olinpaikkani - mökki tai ainakin Porvoo. Kesäkolttu päälle, kumpparit jalkaan ja menoksi. Mökillä ei paljoa vaadita, raikkaudentunteesta huolehtii kaivonkylmä aamupesu ja lintujen hurmiollinen laulu. Merituuli kuivattaa hiukset ja mäntysaippualla pestyt vaatteet toimivat hajuvetenä. Tämä on luksusta.


Niin on toisenakin lomaviikkona pukannut hoppua, että olen ehtinyt ainoastaan Pelastiksen kirpparilla käydä. Tyhjensinkin heidän muovimukikokoelmansa kohtuullisen tehokkaasti, sillä mökiltä uupui hammasmukit. No nyt on, vieraillekin saakka. Kohtuus on vaikea taitolaji.


Suomiloman annin yksi parhaista asioista ovat ystävät. Yhteisellä lounaalla tuntui kuin vasta toissa viikolla olisimme tavanneet. Jatkoimme mihin viimeksi jäimme eli arvuuttelua ohikulkijoista, villin kesäviikonlopun suunnittelua, itselle nauramista (sillä villeintä mitä keksimme oli, että polttaisimme tupakkaa, aija baija!). Olethan muistanut nauraa itsellesi?

--------

I have settled down and it really feels fun and relaxing at the summer cottage. In the morning only summer dress and rubber boots on and I'm ready for the day. But going to flee market is enough important reason to drive to town. It is like lottery, you never know what kind of surprise is waiting for you. Like these plastic cups, they make me just laugh!

But one very important reason to go to town is to meet lovely friends. How I have missed them! Especially the fun we have when we are laughing to ourselves! When did you last time laughed to your self?

5 comments:

  1. Saapaskuva on mahtava!
    Muutenkin kaikki kuullostaa niin niin ihanalta. Tosiaan luksukselta. Onnellisia päiviä sinne jatkossakin!

    ReplyDelete
  2. Mun on sitten varmaan ostettava SUomesta mukaan Mäntysuopa-pala...

    ReplyDelete
  3. Violet, osta vain esim. kuriositeetin vuoksi, mutta älä pyykkää yhtä hullunlailla kuten minä. kts. seuraava postaus.

    ReplyDelete
  4. Ihania kuvia! Värikkäitä ja pirteitä! Iloista kesänjatkoa (infektiosta huolimatta)! =oD

    ReplyDelete